Janna Rantala ei halua puhua uhmaiästä vaan tahtoiästä. Kaikkein mieluiten hän puhuisi sosiaalisten suhteiden uudelleen määrittelyiästä, koska siitä tässä kehitysvaiheessa on kyse.
– Uhmaikä-sana kantaa merkitystä siitä, että lapsi on hankala tai hän ei tottele. Termi sisältää aikuisen provosoitumisen. Tahtoikä on parempi, koska siinä on kaiku siitä, että se on jotakin, mihin aikuisen pitää sopeutua.
Tahtoiässä määritellään lapsen ja aikuisen välinen suhde uudelleen: mistä asioista lapsi voi päättää, mistä päättää aikuinen. Lapsi oppii, millaisia rajoja maailmassa on. Aikuinen joutuu miettimään, miten antaa tilaa ja vapautta, mutta samalla suojelee lasta.
Tahtoikä on välttämätön kehitysvaihe, sillä sen aikana lapsi opettelee eriytymään vanhemmastaan. Tahtoiän ensimmäinen vaihe alkaa noin puolitoistavuotiaana.
– On tärkeää, että lapsi oppii sanomaan ei. Jos tätä kehitysvaihetta ei tule, lapsi ja vanhempi jäävät ikään kuin yhdeksi klöntiksi.
Päivähoidossa tämän kehitysvaiheen väliin jääminen näkyy esimerkiksi siten, että lapsen on vaikea erota vanhemmastaan vielä esikouluiässäkin, vaikka ei olisi mitään syytä, miksi erillään olemista pitäisi pelätä. Päiväkoti on hänelle tuttu, eikä kotona ole tapahtunut mitään erityistä. Erohetki voi olla vaikea myös vanhemmalle.
– Eriytymättömälle lapselle ei kehity omaa tahtoa, oikeutta omiin tunteisiinsa eikä ristiriitojen selvittelykykyä. Ristiriitatilanteessa hän saattaa lyödä toista lasta.
Rantala korostaa sitä, että tahtoikä on tärkeä kehitysvaihe myös vanhemmalle.
– Joudumme oppimaan, ettei lapsi tai ylipäätään maailma tottele meitä. Jos emme kestä sitä, paljastuu meidän oma eriytymättömyys.
Opeta joustavuutta
Kirjaston hyllyt ovat pullollaan kasvatusoppaita, joissa kerrotaan, miten tahtoikäisen kanssa pärjää. Aikuiset ovat usein eri mieltä siitä, mitä keinoja kannattaa käyttää.
– Vanhempi saattaa ajatella olevansa jämäkkä, mutta toisen mielestä hän on ankara. Kolmannen mielestä lapsi pyörittää koko perhettä. Selviä vastauksia tilanteisiin ei ole, Rantala korostaa.
Lastenpsykiatrin mukaan johdonmukaisuuden vaatimus on huono ohje kasvattajalle.
– Tilanteet ovat erilaisia, minkä vuoksi niissä toimitaan eri tavalla. Aikuisen tulee arvioida tilannetta kokonaisuutena, eikä pitää jääräpäisesti kiinni ulkoisista säännöistä.
Joustava kasvattaja pystyy neuvottelemaan. Joistakin asioista lapsi voi päättää itse, esimerkiksi laittaako hän jalkaansa punaiset vai vihreät kumisaappaat. Toisissa asioissa kuunnellaan lapsen mielipide, mutta aikuinen tekee lopullisen päätöksen. Esimerkiksi lapsi haluaa sadesäällä sandaalit, mutta aikuinen vaatii laittamaan kumisaappaat. Sitten on asioita, joista ei edes neuvotella, esimerkiksi autotielle ei juosta.
Yleensä ajatellaan, että lapsen kuuluu totella aikuista. Rantala on samaa mieltä, sillä aikuisen tehtävänä on asettaa rajoja suojaksi.
– Tottelemisen pointti ei pidä kuitenkaan olla se, että lapsen pitää alistua. Alistuminen ei kasvata ihmistä pärjäämään elämässä. Lapsen tahtoa pitää tukea pienestä pitäen.
Rantalan mukaan joissakin perheissä vanhemmat tottelevat lasta.
– On lapsia, jotka ovat kuin buddhia. He istuvat ja palvelu pelaa. Jos lapsi ojentaa käden, äiti laittaa siihen lapasen. Jos hän ojentaa jalan, isä vetää siihen sukan. Ja jos palvelu ei ole riittävän nopeaa, lapsi alkaa huutaa selkä kaarella.
Tällaiset vanhemmat vaativat lapselleen usein erityiskohtelua päivähoidossa.
– Minun lapseni täytyy saada nukkua ikkunan alla, koska se on ainoa paikka, jossa hän nukahtaa. Tai lapseni saa ketsuppia aina, tai ei saa ketsuppia koskaan.
Lastenpsykiatrin mukaan vanhempien käytös kumpuaa omista peloista, kun he vaativat täydellistä tottelevaisuutta tai tottelevat itse lapsiaan. He pelkäävät menettävänsä lapsensa.
Oikeus tunteisiin
Aiemmin puhuttiin, ettei tunteita saa tukahduttaa. Nyt puhutaan tunteiden säätelystä. Kun tahtoikäinen saa raivarit, se voi näyttää hirveältä.
– Vanhemmille tulee helposti pelko siitä, onko lapsi häiriintynyt, olenko minä häiriintynyt tai onko meidän vuorovaikutussuhde häiriintynyt. Näin ei tarvitsisi olla. Lapsella on oikeus tunteisiinsa, Rantala painottaa.
Lapsen kehitystaso vaikuttaa siihen, millaista tunteiden hallintaa häneltä voi odottaa.
– Puolitoistavuotiaalta ei voi vaatia, ettei hän saa raivareita kaupassa. Kun hän kasvaa, voi jo odottaa, ettei koko kaupan tarvitse saada tietää pettymyksen suuruutta. Omalle lapselleni sanoin kerran, että voit huutaa maitohyllylle asti, sitten pitää jo rauhoittua.
Rantalan mukaan jotkut vanhemmat eivät kestä uhmaa. Kaupassa he ostavat lapselle kaiken, mitä hän pyytää, jotta hän rauhoittuisi. Toiset suuttuvat ja purkavat oman aggressionsa lapseen. Parasta olisi antaa tilaa lapsen tunteille.
– On tärkeää näyttää lapselle, etten mene rikki vihastasi. Hänen pitää antaa surra pettymystään.
Rantala ei kannata jäähyä mutta ei myöskään vapaata kasvatusta. Ne ovat hänen mielestään lapsen pahoinpitelyä. Jäähy ei opeta mitään. Kun lapsi on tunnekuohussa, aikuisen pitää olla hänen vierellään.
– Jäähypenkin idea tuli Suomeen Lapsityrannit tosi-tv-sarjasta. Supernanny meni perheisiin, joissa vanhemmilla ei ollut lainkaan auktoriteettiasemaa. Vain tällaisissa äärimmäisissä tilanteissa voidaan jäähyä käyttää, mutta tavallisissa perheissä sitä ei tarvita.
Ässät hihasta
Kun tahtoikäinen suuttuu, aikuisen tehtävänä on pysyä rauhallisena, koska tunteet tarttuvat.
– Rauhoitu, hengitä ja muista, ettette ole vihollisia. Olet lapsen kanssa samalla puolella. Hän harjoittelee eriytymistä, sinäkin harjoittelet sitä, Rantala neuvoo.
Hän kannattaa jäähyä aikuiselle, ei lapselle.
– Jos itse kiihtyy, voi sanoa lapselle, että menen pieneksi hetkeksi rauhoittumaan ja tulen kohta takaisin. Jos ei voi mennä pois, voi tehdä henkistä rajaa hengittämällä ja rentouttamalla itseään.
Rantalan mukaan uhmaa ei pidä tukahduttaa äkkiä tai selittää pois. Lapselle voi sanoa: huomaan, että sinua harmittaa. Kun lapsi on rauhoittunut, tilanne kannattaa käydä läpi.
– Voi kysyä esimerkiksi mistä sinä hermostuit? Mitä ajattelit, kun minäkin suutuin? Näin pienikin lapsi oppii, että tunteista saa puhua ja asiat ovat keskusteltavissa.
Jos uhmakohtaus tulee päiväkodissa, hoitaja voi viedä lapsen toiseen huoneeseen rauhoittumaan.
– Hänelle voi sanoa, että mennään sivummalle rauhoittumaan. Ei saa sanoa syyksi sitä, että muut saavat olla rauhassa.
Lastenpsykiatrin mukaan lapset eivät kiukuttele tahallaan. He eivät vain vielä osaa hallita tunteitaan.
– Valtaosa lapsista haluaa oppia tunteiden säätelyä. Kukaan ei tykkää olla kilareissa.
Juttu on julkaistu alun perin SuPer-lehdessä 8/2016.
