Helsingissä Vuosaaren kotihoidossa asiakaskäyntien määrä kasvoi, mutta henkilökuntaa ei palkattu lisää. Kiire työssä kuitenkin väheni. Tämä onnistui uudenlaisella työvuorosuunnittelulla ja jakamalla työtehtävät tasaisemmin koko viikolle.
Vuosaaren kotihoidon asiakas on onnekas. Tänään suihkun jälkeen hoitaja ehti rasvata ihon, laittaa papiljotit ja lakata kynnet. Hänellä oli aikaa jopa keittää kahvit lopuksi ja istahtaa itsekin hetkeksi juttelemaan.
Tällaiseen ei monen kotihoidon työntekijän aikataulut taivu. Ei tähän ole aina aikaa Vuosaaressakaan, mutta työntekijöiden perustunne on se, että työt voi tehdä hyvin ilman kiirettä.
Ennen meininki oli samanlainen kuin monessa kotihoidossa: Hoitajan mielessä pyöri, ehtiikö tehdä päivän pakolliset työt. Varsinkin aamuvuorot juostiin paikasta toiseen, pestiin, puettiin, annettiin lääkkeet ja aamupala sekä suoritettiin hoitotoimenpiteet. Aamutyöt venyivät, jolloin omasta lounastauosta tingittiin. Keskipäivän aikaan jokainen oli kaikkensa antanut ja iltapäiväkin piti vielä jaksaa.
– Minulla oli jatkuvasti huono eettinen omatunto. Kun aamutöitä oli paljon, jotkut asiakkaat saivat aamupalan myöhään ja liian lyhyen ajan päästä jouduin antamaan jo lounasta. Nyt asiakkaiden ateriavälit ovat paremmat, lähihoitaja Leila Kantanen kertoo.
Vain pakolliset aamutyöt
Vuosaaren kotihoidon lähipalvelualue 1 päätti etsiä ratkaisun kiireeseen. Työyhteisö ilmoittautui mukaan Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston Voima-hankkeeseen, jossa resursseja työhön etsittiin ravistelemalla vanhoja toimintamalleja. Vuoden kestänyt hanke alkoi helmikuussa 2015.
Vuosaaren kotihoidon ohjaaja Mari Salonen alkoi uudistaa työvuorolistoja. Hoitajat miettivät, miten asiakastyötä voisi tehdä eri tavalla.
– Mietimme, mitkä työtehtävät ovat sellaisia, jotka ovat välttämättömiä tehdä heti aamulla. Sellaiset tehtävät, jotka eivät olleet pakollisia, siirsimme iltapäivään ja alkuiltaan, Salonen sanoo.
Iltapäivän työlistoille laitettiin muun muassa haavanhoidot, kauppatilausten tekemiset sekä kävelytykset ja jumpat. Tapana oli ollut hoitaa myös suihkutukset aamuisin. Yhdellä hoitajalla saattoi aamuvuoron aikana olla kolmekin pestävää asiakasta. Ne tekivät aamuvuoroista fyysisesti raskaita.
– Suihku oli sovittu esimerkiksi kello kymmeneksi keskiviikkona. Emme edes miettineet, että siinä olisi jotain omituista. Olimme jymähtäneet tiettyihin asioihin, eikä kukaan osannut kiistää niitä. Nyt ajattelemme, miksi ihmeessä suihku olisi tuohon aikaan keskellä kiireisimpiä aamutoimia.
Nykyään kaikki suihkuavut annetaan iltapäivällä ja alkuillasta. Pesuja tehdään viikon jokaisena päivänä, jolloin hoitajan työlistalla on vuoron aikana yleensä vain yksi suihkutus. Asiakkaat olivat tottuneet tiettyyn viikkorutiiniin, joten heidän kanssaan jouduttiin neuvottelemaan uusista aikatauluista. Suurin osa suostui muutoksiin mielellään. Jotkut jopa ilahtuivat, kun heti herättyä ei tarvinnut mennä suihkuun.
– Eräällä rouvalla on pakottava tarve lähteä ulkoilemaan aamupäivisin, ja hän rauhoittuu vasta iltapäivällä. Hän suostuu suihkuun vasta neljän jälkeen. Ennen olisimme sanoneet hänelle, ettemme suihkuta siihen aikaan.
Ruotsista mallia
Kun monia työtehtäviä siirrettiin iltapäivään, sinne tarvittiin lisätyövoimaa.
– Totesimme, että kotihoidon työvuoro, kello 7.30–15.30, oli liian lyhyt. Jos iltapäivään tulisi lisää tehtäviä, työn hallinnan tunne ei säilyisi, Mari Salonen kertoo.
Salonen perehtyi ruotsalaiseen 3+3-malliin, jossa tehdään 12 tunnin työvuoroja kolme peräkkäin, minkä jälkeen on kolme vapaapäivää. Oli selvää, etteivät näin pitkät työvuorot soveltuisi kotihoitoon eikä siihen taipuisi kunnallinen työehtosopimus, KVTES.
Hankkeen aikana kokeiltiin kymmenen tunnin työvuoroa, mutta se todettiin liian pitkäksi. Avaimet piti antaa iltavuorolaiselle, eikä neljän jälkeen enää ollut voimavaroja RAI:n ja hoitosuunnitelmien tekemiseen. Sopivaksi työpäivän pituudeksi havaittiin yhdeksän tuntia.
– Olen kokenut tämän työajan hyvänä. Enää ei ole sellaista tunnetta, että työt jäisivät kesken, lähihoitaja Eero Saari kehuu.
Ennen iltavuoro alkoi kello 14.30 ja asiakaskäynneille lähdettiin neljältä. Nyt työvuoro alkaa kello 12.30–13.30 ja käynneille mennään heti. Iltapäivän tunnit on saatu tehokkaaseen käyttöön. Silloin ehditään tehdä asiakkaiden kanssa myös sellaisia asioita, joista ennen vain haaveiltiin.
– Menemme asiakkaan kanssa ulkoilemaan, ruokakauppaan herkkuja hakemaan tai vaikkapa saatamme kampaajalle. Iltapäivisin toteutetaan myös liikkumissopimukset, jotka on laadittu yksilöllisesti asiakkaille. Kun ennen oli kiirettä, kävelytykset ja jumpat jäivät väliin. Nyt ne tehdään aina. Asiakkaat pysyvät toimintakykyisempinä ja tyytyväisempinä, Leila Kantanen kertoo.
Terveempiä työntekijöitä
Koska työvuorot pitenivät, koko työvuorosuunnittelu piti uudistaa. Mari Salonen suunnitteli kuuden viikon kiertävät listat. Nykyään jokainen tietää vuoronsa ennakkoon usean kuukauden päähän. Hoitajat ovat tyytyväisiä, koska oman elämän suunnittelu helpottui.
Kolmen viikon listassa vapaapäiviä on kaksi enemmän kuin ennen pitkien työvuorojen vuoksi. Pääsääntöisesti hoitajat ovat töissä 2–4 päivää, jonka jälkeen vapaita on 2–4. Yhden päivän vapaista on luovuttu kokonaan, ellei joku toivo sellaista poikkeuksellisesti oman menonsa vuoksi.
– Entisessä työpaikassani saattoi olla seitsemän päivän työputki, yksi vapaa ja viisi päivää työtä. Tämä on tuntunut puoliksi lomalta siihen verrattuna, Eero Saari sanoo.
Aikaisemmin yksi hoitaja päivysti kotona viikonloppuaamuisin, hälytetäänkö hänet työvuoroon. Nykyään jos joku on poissa, hänen työtehtävänsä pystytään jakamaan paikalla oleville, koska viikonloppuvuoroissa on enemmän työntekijöitä kuin ennen.
Salosen mukaan työntekijöiden sairauspoissaolot ovat vähentyneet. Vaikka päivät ovat pitkiä, ylimääräiset vapaapäivät, kohtuulliset työputket ja työvuoron aikana pidetyt tauot edistävät terveyttä ja ehkäisevät uupumista.
– Hoitajat sanovat, ettei paluuta entiseen enää ole. Lähes kaikki ovat tähän tyytyväisiä. Emme ole pakottaneet ketään pitkiin työvuoroihin, vaan edelleenkin on mahdollisuus tehdä normaalimittaista työpäivää. Pari työntekijää on niin halunnutkin oman elämäntilanteensa vuoksi, Salonen kertoo.
Kiire ei talttunut Vuosaaressa itsestään. Se on vaatinut ajattelutapojen muutosta ja innostunutta mieltä kokeilla uutta. Vaativan kehitystyön jälkeen La Carita -palkinnosta on osattu iloita.
– Kotihoidolle ei ole paljon tällaisia palkintoja myönnetty. On hienoa olla esimerkkinä muille. Kotihoidossa ei ole kaikkea vielä menetetty, Eero Saari pohtii.
La Carita -säätiö jakaa yhteistyössä SuPerin kanssa vuosittain tunnustuspalkinnon hyvää vanhustyötä tekeville työryhmille. Palkinnon saamisen kriteerinä on se, että työyhteisö on kehittänyt uudenlaisia toimintamalleja arjen rikastuttamiseksi ja vanhusten yksilöllisen hoidon turvaamiseksi.
La Carita -säätiön tavoitteena on edistää ikääntyvien hyvinvointia, nostaa vanhustyön arvostusta ja tukea gerontologista hoitotyötä ja tutkimusta.
