Onko tuttu tilanne: iäkäs asiakas istuu sängyn laidalla, kiskoo yöpaitaansa päälle, flanellihelman alta kuuluu jo puhinaa ja ärräpäitä. Hoitaja seisoskelee vieressä rennosti ja hymyilee kannustavasti. Laiskotteluako? Ei. Monesti se, että malttaa mielensä on suurempi teko kuin hoitaa homma toisen puolesta.
– Ihminen, myös iäkäs, saa mielettömän hyvän fiiliksen siitä, että hän onnistuu tekemään haasteellisen asian itse, on kyseessä sitten kasvojen pyyhkiminen tai yöpaidan pukeminen, Ahonen sanoo.
– Hoitajan on uskallettava olla tekemättä asioita asiakkaan puolesta, jos tämä kykenee tekemään ne itse. Tärkeintä on avustaa, kannustaa ja kehua, kun toinen onnistuu.
– Monesti tiskaaminen menee tähän kategoriaan, hän jatkaa ja naurahtaa.
Tammerkosken kotihoito on edelläkävijä
Jaana Ahonen, 54, tutustui kinestetiikkaan vuonna 2014 työskennellessään tehostetussa palveluasumisessa. Hänen nykyinen työpaikkansa Tampereen kaupungin Tammerkosken kotihoito on ensimmäinen kinestetiikan sertifioitu kotihoidon laatuyksikkö Suomessa. Ahonen itse on edennyt kouluttajaksi ja vaikuttaa Suomen Kinestetiikkayhdistyksen hallituksessa.
Kaikki työntekijät ja vakituiset sijaiset ovat käyneet vähintään kinestetiikan peruskoulutuksen. Vuosien kehitystyön tuloksena yksikkö sai kinestetiikan laatuyksikön sertifikaatin. Plakkarissa on myös erinomaiset tulokset Kunta10-tutkimuksesta.
– Me olemme onnistuneet yhdessä. Koko yksikkö, niin esihenkilö kuin me työntekijätkin olemme motivoituneita ja koemme kehittämisen tärkeäksi.
Kinestetiikan toimintatavat on kirjattu jokaisen asiakkaan hoito- ja palvelusuunnitelmaan.
– Hosun auki kirjoittaminen on tärkeää, voimme kirjata sinne tähän tyyliin: asiakas pystyy pukemaan yöpaidan, kun sen antaa hänelle oikein päin käännettynä ja kannustaa toimimaan itsenäisesti.
Mikä kinestetiikassa innostaa?
– Mahdollisuus tehdä asioita eri tavalla, Ahonen vastaa ja jatkaa: – Oma asenteeni on muuttunut positiivisempaan suuntaan, näen asioita enemmän mahdollisuuksien kuin rajoitteiden kautta.
Samaa ovat sanoneet myös kollegat, joita Ahonen on haastatellut geronomiopintojensa lopputyötä varten.
Avustettava ei ole ainoa, joka hyötyy kinestetiikasta, myös avustajan ergonomia ja fyysisen kuormituksen vähentäminen on tärkeä lähtökohta.
– Liikkeen voima ei lähde selästä ja niskasta, vaan jaloista. Kinestetiikka kannustaa hoitajaa ajattelemaan tilanteita myös hänen omalta kannaltaan, esimerkiksi mitä apuvälineitä tarvitaan tukisukkien pukemiseen, jotta oma selkä säästyy.
– Tuki- ja liikuntaelinongelmista johtuvat sairauspoissaolot ovat vähentyneet. Moni kokee saaneensa helpotusta työperäisiin niska- ja hartiaseudun ongelmiin. Työhyvinvointi on kohentunut kokonaisvaltaisesti.
Käytäntö opettaa
Kinestetiikassa ei ole olemassa sääntökirjaa tai manuaalia.
– Jokaisen asiakkaan kohdalla lähdetään hänen tarpeistaan. Mietitään, mihin ihminen pystyy ja mitä hän kykenee tekemään, eli ajatellaan voimavarat edellä, Ahonen sanoo.
– Tämä ei ole temppuja tai vääntöjä. Kyse on luonnollisesta liikkeestä ja liikkumisesta.
Vuodet kinestetiikan parissa ovat opettaneet Jaana Ahoselle, että toimintamallia voi hyödyntää kaiken kuntoisten potilaiden kanssa, myös saattohoidossa.
– Muistan, kun urani alussa näin ensimmäistä kertaa ikäihmisen makaavan pedissään kippurassa. Silloin sanottiin, että näin se ihmisen elämänkaari menee. Nyt ymmärrän, että ihminen kipristyy vain, jos hän ei liiku tai saa edes liikehoitoa.
Aina vanhuksen liikkumisrajoitukset eivät johdu vain sairaudesta tai vammasta, vaan kyse on osittain myös tavasta, jolla häntä avustetaan, eli onko se aktivoivaa ja passivoivaa.
Niin kauan kuin on elämää, on liikettä
– Saattohoitopotilaan kohdalla pohdin, pystyisinkö jotenkin avustamaan hänet pyörätuoliin tai portatiiville. Yleensä keino löytyy, kunhan vapauttaa itsensä ajattelemaan.
Kinestetiikassa kommunikoidaan liikkeen ja koskettamisen avulla, vuorovaikutus on avainasemassa. Hoitaja pyrkii hyödyntämään mahdollisimman hyvin tukea tarvitsevan aisteja ja voimavaroja.
– Käynnille ei voi mennä lääkkeet ja ruoka edellä, vaan ihminen on huomioitava psykofyysisenä kokonaisuutena.
Kinestetiikka ei lisää kiirettä
– Kotihoito on jatkuvassa myllerryksessä. Uskon, että kotihoidon työntekijöillä on sisäänrakennettu alttius omaksua uutta.
Kursseilla puheenaiheeksi nousee usein kiire.
– Silloin nauhoitamme videoharjoituksia ja katsomme, kuinka kauan aikaa asioihin oikeasti menee. Esimerkiksi rasvauksista saa kehoa herätteleviä, kun jalkoja ja käsiä hieroo samalla kuin rasvaa ne.
Ahonen painottaa, että uusien toimintatapojen käyttöönotolle täytyy varata aikaa.
– Jos halutaan myöhemmin säästää, niin ensin täytyy antaa. Hoitaja voi ajatella, että teen nyt nämä asiat sukkelasti hoidettavan puolesta, jotta säästän aikaa. Pidemmällä tähtäimellä se kuitenkin näännyttää hoitajan, kun asiakkaiden kunto heikkenee ja heidän avustamisensa vie enemmän aikaa.
Joskus Jaana Ahonen on kuullut ihmettelyjä, että mihin sitä kinestetiikkaa oikein tarvitaan, jos hoidettavat ovat käveleviä ihmisiä.
– Siinähän sitä haastetta onkin, pitää ihminen kävelevänä, ettei hän kaadu, joudu sairaalaan ja erakoidu kotiin liikuntakyvyttömänä.
Kinestetiikka kotihoidossa
- Kinestetiikka tulee kreikan sanoista kinesis eli liike sekä aesthesis eli aistimus.
- Asento- ja liikeaisteja kutsutaan kinesteettisiksi aisteiksi. Niillä on suuri merkitys kosketuksen ja liikkeen avulla tapahtuvassa vuorovaikutuksessa.
- Avustettava ei ole passiivinen siirreltävä, vaan aktiivinen toimija. Hoitajan rooli on avustaa liikkeessä.
- Kinestetiikan lähtökohdat ovat vuorovaikutus, toiminnallinen anatomia, ihmisen liikkuminen, voima, ihmisen toiminnot ja ympäristö.
- Kotihoidossa kodit, hoidettavat ja hoitajat ovat erilaisia, joten luovuus on välttämätöntä.
Lähteet: Kotihoidon hoitajien kokemuksia kinestetiikan vaikutuksesta fyysiseen työhyvinvointiin, Toni Ahonen, Vaasan amk; Suomen kinestetiikkaydistys kinestetiikka.fi
