Innokkaat ympäristövastaavat jäävät työpaikoillaan yksin – Hoitotyö ei kanna ympäristövastuutaan

Hoitotyö on vanha ja vakiintunut ala, jossa perusarvot muuttuvat hitaasti. Tärkeintä on hyvä hoito tässä ja nyt. Siihen verrattuna ilmastonmuutos ja lajikato voivat tuntua kaukaisilta asioilta.

ympäristövastuu hoitoala

Suomesta puuttuu järjestelmällinen ympäristöasioiden työpaikkakoulutus. Kuva: Salla Pyykölä

Teksti Antti Vanas

Harva tulee ajatelleeksi, että terveydenhuolto kuluttaa terveyttä samalla kun se tuottaa sitä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa sikäläisten terveydenhuollon päästöjen arvioidaan aiheuttavan maailmanlaajuisesti 600 000 terveen elinvuoden menetykset.

– Tieteen piirissä mielenkiinto hoitolan ympäristövaikutuksia kohtaan on viime aikoina suorastaan räjähtänyt. Samaa ei voi sanoa tilanteesta hoitoalan sisällä, sanoo hoitoalan ympäristövastuusta viime keväänä väitellyt Hanna Kallio.

Ympäristöasioiden luulisi kiinnostavan esimerkiksi sote-uudistuksen valmistelijoita, onhan uudistuksen yhtenä tavoitteena terveysongelmien entistä tehokkaampi ennaltaehkäisy. Selvitykset ja Turun yliopistossa tutkijana työskentelevän Kallion omat kokemukset kertovat kuitenkin aivan muuta.

– Sosiaali- ja terveysministeriöstä saamieni vastausten perusteella terveydenhuollon ympäristövastuu ei ole siellä asialistan kärkipäässä. Maa- ja metsätalousministeriössä tehdyn selvityksen mukaan sote-aloilla tiedetään kaikista hallinnonaloista vähiten siitä, miten ilmastotaakkaa voitaisiin omalla alalla vähentää.

Tietämättömyys ei ole vain Suomen ongelma. Monet kansainväliset tutkimukset ovat osoittaneet hoitohenkilöstön ympäristöosaamisen loppuvan kesken esimerkiksi jätteiden lajittelun kohdalla.

Australialaiselle hoitohenkilöstölle tehty haastattelututkimus kertoo, että ympäristöarvot jäävät muiden potilashoidon osa-alueiden varjoon. Myös Ruotsissa haastatellut hoitajat kokivat globaalin ympäristövastuun kaukaiseksi asiaksi potilaiden hoitoon verrattuna.

”Roskapoliiseja” katsotaan vinoon

Suurin osa terveydenhuollon ympäristökuormasta aiheutuu ympärivuorokautisesta sairaalahoidosta tukipalveluineen. Hoitoon kuluu paljon suojavarusteita, lääkkeitä ja puhdistusaineita – ja lisäksi valtavat määrät sähköä ja vettä.

Kallio korostaa haastattelemiensa osaston ympäristövastaavina toimivien hoitajien intoa ja osaamista. Toisaalta hän korostaa sitäkin, kuinka yksin ympäristöasioille omistautunut hoitoalan ammattilainen voi työpaikallaan jäädä.

– Hoitotyö on vanha ja konservatiivinen ala, jolla ajattelu- ja toimintatapojen muutokset tapahtuvat hitaasti. Ilmastonmuutos taas on ahdistava ja raskas puheenaihe millä alalla tahansa, Kallio pohtii.

Asiaan vaikuttaa sekin, että toisin kuin hoitotyössä yleensä, ympäristöasioissa tekojen ja tekemättä jättämisten seuraukset eivät näy heti.

– Osastolla kuulee usein puhuttavan roskapoliiseista. Jätteiden huolellisen lajittelun yhteys hoitotyön päämääriin voi tuntua kaiken kiireen keskellä kaukaiselta asialta. Kaukaisena se myös pysyy, jollei ympäristöasioista aleta puhua työpaikoilla enemmän ja painokkaammin.

Pelkkä jätteiden lajittelu ei vielä riitä. Ympäristövastuullinen työtapa ulottuu Kallion mukaan paljon syvemmälle.

– Itse asiassa pääpaino ei edes ole jätteessä vaan siinä mitä tapahtuu ennen kuin esineestä tulee jätettä. Kertakäyttöinen kaarimalja ei ole vain kuppi, vaan siihen liittyy koko käyttöä edeltävä tuotantoketju raaka-ainetuotannosta esineen valmistukseen ja kuljetuksiin.

Järjestelmällinen koulutus puuttuu

Ympäristöosaaminen ei näy juurikaan hoitajakoulutuksen opetussuunnitelmissa, eikä sitä opeteta systemaattisesti alan oppilaitoksissa. Lähihoitajakoulutukseen kuuluu Kallion mukaan vapaavalintainen ympäristöasioiden opintojakso ainakin joissakin oppilaitoksissa.

Suomesta puuttuu myös järjestelmällinen ympäristöasioiden työpaikkakoulutus. Ylipistosairaaloissa on ympäristöpäälliköitä ja osastoilla tehtäväänsä koulutettuja ympäristövastaavia, mutta niissäkään ei järjestetä systemaattista ympäristökoulutusta koko henkilöstölle.

– Yhteisen linjan ja koulutuksen puutteessa hoitajat joutuvat toimimaan ympäristöasioissa usein mediasta saamansa tiedon perusteella. Joillakin sairaaloilla on omat ympäristöohjelmansa, mutta tutkimuksessani paljastui, etteivät osastojen ympäristövastaavatkaan aina tunne niiden sisältöä kunnolla.

Sairaaloiden ympäristöohjelmien laajuus vaihtelee muutamasta muutamaan kymmeneen sivuun. Jotkut niistä kertovat asioista ympäripyöreästi, toisissa mennään syvemmälle yksityiskohtiin.

– On tärkeää, että sairaaloiden hoitoyksiköissä on käytössä selkeästi kirjatut ja konkreettiset ympäristötavoitteet, joiden toteutumista myös seurataan, Kallio painottaa.

Kaikki Kallion tutkimukseen osallistuneet osastojen ympäristövastaavat pitivät sairaalan ympäristöpäällikön roolia erittäin tärkeänä omalle työlleen. Ympäristöpäälliköt toimivat kuitenkin usein sairaaloiden teknisissä yksiköissä, eikä tieto aina tavoita hoitoyksikköjä.

Joissakin sairaaloissa järjestetään ympäristöasioiden teemapäiviä ja asetetaan ympäristötavoitteita.

Kallion tulosten mukaan henkilöstöä voidaan motivoida ja sitouttaa ympäristövastuuseen palkitsemalla näkyvästi ympäristötavoitteita saavuttaneet yksiköt. Myös työmatkapyöräilyä ja joukkoliikenteen käyttöä kannattaisi tukea.

Opettajien laiva kääntyy hitaasti

Kallio pitää kansallisen ohjauksen puutetta yhtenä pahimmista ympäristövastuullisen hoitotyön esteistä. Sosiaali- ja terveysministeriöstä ei ole lähtenyt kentälle ympäristövastuuta koskevia ohjeita, eikä sellaisia ole ilmeisesti aivan lähiaikoina tulossakaan.

– Ministeriöstä vastattiin tätä asiaa koskevaan kysymykseeni, ettei heillä ole aikaa moiseen harjoitukseen.

Koronakiireistä ei ollut kyse, sillä Kallio keräsi väitöstutkimuksensa aineiston ennen pandemian alkua. Aineistona olivat muun muassa yliopistosairaaloiden ympäristöohjelmat ja 35 näiden sairaaloiden osastoilla työskentelevän ympäristövastaavan haastattelut. Haastatellut olivat lähihoitajia ja sairaanhoitajia.

Kansallista ohjeistusta ei Kallion mielestä kannata jäädä odottelemaan toimettomana, sillä paljon voidaan tehdä yksikkötasolla osastonhoitajan johdolla. Myös opiskelijoiden rooli on tärkeä.

– Jos lähihoitajaopiskelijat ajetaan opintojen aikana kunnolla sisään ympäristöasioihin, he voivat olla avainasemassa hoitotyön asenteita ja toimintatapoja uudistettaessa. Myös hoitoalan opettajakoulutusta tulee kehittää ympäristövastuun suuntaan, mutta se laiva kääntyy hyvin hitaasti.

Opiskelijoiden on hyvä herätellä opettajiaan ympäristöasioihin, jos opettajat eivät niihin vielä ole havahtuneet.

– Hoitotyön ympäristövastuu kannattaa ottaa puheeksi myös harjoittelun ohjaajan kanssa. Työpaikalla opiskelijan sopii katsella ympärilleen kriittisin silmin: mitä tekisin samoin, mitä toisin.

Sinua voisi kiinnostaa myös

Saattohoitamassa: Millaista on työ viimeisten hetkien parissa?

Ensimmäinen työsopimus: täältä tullaan elämä!

Monikulttuurisessa työyhteisössä opitaan tekemään töitä yhdessä, mutta erilaisina