”Keskustelu siitä, että teknologia pelastaa sosiaali- ja terveyspalvelut, turhauttaa minua valtavasti. Elämme insinöörivetoisessa maassa ja haluamme helppoja, mitattavia ratkaisuja monimutkaisiin inhimillisiin ongelmiin. Teknologia helpottaa työntekoa mutta se ei korvaa hoitajien työpanosta. Digitalisaatio ei vie ketään vessaan.
Teknologiasta puhutaan tulevaisuuden alana, mutta missä ovat hyvinvointiteknologia-asentajien työpaikat? Työpaikkailmoituksissa saatetaan toivoa, että lähihoitajalla on osaamista teknologiasta, mutta kukaan ei etsi hyvinvointiteknologia-asentajaa. Hankala nimike ei helpota ammatin tunnettavuutta.
Osa opiskelukavereistani on työllistynyt erilaisin nimikkein. Itse olin hetken lääkintävahtimestarina, mutta määräaikaisuuden jälkeen siirryin takaisin vanhustyöhön lähihoitajaksi. Pidän työstäni, mutta toivon, että työnantaja käyttäisi osaamistani laajemmin. Ihannetilanteessa jokaisessa työpaikassa olisi oma hyvinvointiteknologia-asentaja: ihminen, joka opastaa työntekijöitä ja asukkaita laitteiden käytössä, neuvoo hankinnoissa ja huoltaa laitteita.
Olen korjannut lukuisia rollaattoreita ja pyörätuoleja. Nykyään kannan omaa työkalupakkiani mukana töissä. Eipähän tarvitse etsiä ruuvimeisseliä tai viedä pikkuvikojen takia apuvälinettä huoltoon, jolloin asiakas joutuu pahimmassa tapauksessa odottamaan useita päiviä, että pääsee jälleen liikkumaan.
Usein yksinkertaiset ratkaisut toimivat parhaiten. Yksi asiakkaani ahdistui uutisista, joten estin uutiskanavat hänen televisiostaan. Ukrainalaiselle asiakkaalle tein YouTube-soittolistan hänen lempikappaleistaan ja kirjoitin hoitajille ohjeet, miten lista löytyy hänen venäjänkielisestä puhelimestaan.
Vanhukset eivät pelkää uutta teknologiaa. Päinvastoin he ottavat sen mielellään käyttöön, kunhan käyttö on perusteltua ja se tukee kotona asumista. Elämäntilanteet vaihtelevat, ja varsinkin muistisairaus tuo rajoitteita. Ovihälytin tai automaattisesti syttyvät valot saattavat hämmentää. Turvarannekkeesta ei ole hyötyä, jos käyttäjä ei muista, mikä se on. Olen ollut töissä osastolla, jossa turvarannekehälytykset kilkattivat hoitajien puhelimissa välillä kahden minuutin välein.
Teknologia nähdään usein turvallisuuskysymyksenä. Varsinkin omaisia kiinnostavat ratkaisut, jotka lisäävät muistisairaiden turvallisuutta. Ikääntyneitä itseään kiinnostaa, miten teknologia tukee heidän omaa arkeaan. Esimerkiksi lääkeautomaatit ovat pidettyjä: asiakkaan ei tarvitse sovittaa päivärytmiään hoitajan käyntien mukaan ja silti lääkkeet tulee otettua ajallaan. Etähoivasta on paljon hyviä kokemuksia. Lisää hyötyä saataisiin, jos yhteyden voisi ottaa myös yöaikaan ja tarkistaa, nukkuuko asiakas rauhallisesti.
Harvemmin tulee ajateltua, että teknologia voi myös rikastuttaa elämää. Virtuaalilasit tarjoavat kokemuksia, joita muuten ei olisi mahdollista saada: luontomaisemia, kulttuuria tai liikuntaa turvallisesti ja helposti.
Vaikka teknologialla olisi rajattomasti mahdollisuuksia, sitä ei valitettavasti tuoda sote-palveluihin laadun tai työolojen parantamiseksi vaan säästämistarkoituksessa. Siihen nähden on erikoista, kuinka sirpaleisesti hankintoja edelleen tehdään. Muistetaanpa, miten aikoinaan hankittiin yhteensopimattomia potilastietojärjestelmiä. Toivon, että hyvinvointialueet ovat tuoneet tähän edes jonkinlaista linjaa.
Teknologiaa tuodaan sote-palveluihin säästämistarkoituksessa.
Hoivalaitoksiin saatetaan hankkia monenlaista viriketeknologiaa, mutta innostus hiipuu, kun käyttö ei juurru arkeen. Vuorotyössä osa henkilökunnasta jää aina ilman perehdytystä. Työntekijöiden vaihtuessa tieto katoaa. Isoissa yksiköissä ei aina edes tiedetä, missä laitteet ovat.
Olen monta kertaa nähnyt, miten rikki mennyt laite siirretään syrjään odottamaan huoltoa tai se katoaa osastojen välillä. Turvaranneke unohtuu helposti asiakkaan käteen, kun tämä lähtee tilapäishoidosta kotiin. Jos ranneketta ei muisteta ladata, asiakas voi olla pitkään toimimattoman laitteen varassa.
Laitteiden pitäisi olla niin helppokäyttöisiä, että niiden kanssa pärjää ilman säätöä: töpseli seinään ja käyttöön. Jos ohjelmat ovat salasanojen takana, kaapeleita pitää yhdistää, netti pätkii tai televisio on niin vanha, ettei se yhdisty verkkoon, käyttö jää. Juuri tällaiset pulmat hyvinvointiteknologia-asentaja ratkaisisi hetkessä.”
Supertyyppi Tarja Hautanen
- Tarja Hautanen on turkulainen lähihoitaja ja filosofian maisteri. Hän valmistui hyvinvointiteknologia-asentajaksi Turun ammatti-instituutista kesällä 2024.
- Työskentelee muistisairaiden vanhusten hoitokodissa.
- Tarjan supervoimat: ongelmanratkaisu, uteliaisuus ja innovatiivisuus.
Lue myös:
Sote-alan työpaikoilla käytetään jo robotteja – Hoitaja tarvitsee robolukutaitoa
