HUSin pääluottamusmies Satu Kervinen tukee ja rohkaisee SuPerin jäseniä

Pääluottamusmiehen päivään mahtuu satoja ajokilometrejä ja vielä sitäkin enemmän tunteita. HUSin sairaanhoitopiirin pääluottamusmies Satu Kervinen neuvottelee jäsenten työehdoista joka viikko.

Auto on pääluottamusmiehen tärkeä apuväline. Ajokilometrejä kertyy jopa 40 000 vuodessa. Satu Kervisen Ford Fiestalla on monta lempinimeä, se on arkisesti kauppakassi tai sitten punainen paholainen. Kuva: Mikko Käkelä

Teksti Jenna Parmala

– Tämä ei nyt oikeastaan liity tähän kokoukseen, mutta voisinko esittää kysymyksen Sadulle?

Kello on yhdeksän aamulla torstaina Kalasataman toimistorakennuksessa ja kokous HUSin diagnostiikkakeskuksen ajankohtaisista hr-asioista on alkanut. Pääluottamusmies Satu Kervinen napsauttaa mikin Teamsissä auki.

– Tottahan toki, kysy vaan!

Kysymys koskee paikallista sopimista, mikä on Sadun työarjen niin sanottua peruskauraa. Kun työehtosopimukset on isoissa neuvottelupöydissä saatu valmiiksi, pääluottamusmiehet jatkavat neuvottelua yksityiskohdista. HUSin alueella neuvotteluja käydään joka keskiviikko.

Satu hörppää vettä SuPerin logolla varustetusta vesipullosta. Hän on toiminut SuPerin HUSin alueen pääluottamusmiehenä 18 vuotta. Päivät ovat kiireisiä. Tänä aamuna herätyskello on soinut seitsemältä Vantaan Ilolassa. Satu on napannut mukaansa läppärin ja hypännyt Ford Fiestaansa. Kotitoimisto sai jäädä tänään koskemattomaksi. Ajomatkalla puhelin on kilahdellut sitkeitä ilmoituksia kello kahdeksalta alkavasta Syöpäkeskuksen päiväosaston ja poliklinikan yhteistoimintakokouksesta.

– Päällekkäisiä kokouskutsuja tulee niin paljon, että työpäivät vaativat jatkuvaa priorisointia. Nyt päätin, että en osallistu autossa Teamsiin, vaan keskityn tulevaan kokoukseen.

Ovesta saapuu SuPerin HUSin sairaanhoitopiirin toinen pääluottamusmies Minna Lindström. Kalasatamassa Satu ja Minna tapaavat kokoustaa Minnan työhuoneessa, yhteisen läppärinäytön äärellä.

Ajankohtaisia hr-asioita koskevat kokoukset auttavat kaksikkoa pysymään kärryillä työnantajien tunnelmista eri yksiköissä. Sadun mukaan tällä hetkellä on selvää, että osassa sairaanhoitopiiriä perehdyttämistä voitaisiin parantaa.

– Diagnostiikkakeskuksen henkilöstöpäällikön ja henkilöstön edustajien epäviralliset keskustelut ovat tärkeitä. Kun jokin asia ei toimi, se tapaa nousta useissa kokouksissa yhä uudelleen esille.

 

Klo 10

Minna kiirehtii valmistelemaan työsuojeluvaalitoimikunnan kokousta, jonka puheenjohtajana hän toimii. Paikalle saapuu pääluottamusmiehiä myös muista liitoista. Luottamusmiesten määrä vaihtelee sairaanhoitopiireissä liiton jäsenmäärän mukaan. SuPerilla päätoimisia pääluottamusmiehiä on kaksi. Jopa Kotkaan saakka ulottuva HUSin diagnostiikkakeskuksen alue on kahdelle pääluottamusmiehelle suuri työsarka.

– Kyllä tähän kahdet aivot tarvitaan. Usein pääluottamusmiehen oletetaan olevan asiantuntija vähän joka asiassa. Yllättäviä ja asiaan liittymättömiä kysymyksiä saattaa tulla missä välissä tahansa. Silloin on hyvä, että on työkaveri, jonka tukeen voi luottaa. Olemme Minnan kanssa niin läheisiä, että pystymme joskus rähisemäänkin toisillemme kaunaa kantamatta ja olemaan rehellisesti eri mieltä.

Työsuojeluvaalitoimikunnan kokouksesta astelee ulos tiukkailmeisiä kokoustajia, sillä työsuojeluvaltuutettuja on edelleen liian vähän. Valtuutetut ovat tärkeä linkki pääluottamusmiesten ja työntekijöiden välillä. Edelleen käy usein niin, että työntekijät pyytävät rinnalleen kuulemistilaisuuksiin pääluottamusmiehen.

– Näin käy silloin, kun he jostakin syystä eivät halua ottaa yhteyttä työsuojeluvaltuutettuun tai työsuojeluvaltuutettu ei ole saatavilla tai hänellä ei ole lainkaan varajäsentä.

Seuraavat työsuojeluvaltuutettujen vaalit järjestetään kolmen vuoden kuluttua.

–  Mutta näyttää siltä, että pidämme sitä ennen myös täydennysvaalit varajäsenille, Satu toteaa.

 

Klo 12

Satu ja Minna syövät alakerran lounasravintolassa. Muussin ja muikkujen äärellä mietitään, minkälaista työarki olisi ilman pääluottamusmiehen titteliä.  Satu naurahtaa, että paluu osastotyöhön Peijaksen kirurgian poliklinikalle voisi olla kahden pääluottamusvuosikymmenen jälkeen vähän vaikeaa. Kun hän valmistui apuhoitajaksi vuonna 1983, potilastiedot kirjattiin vielä käsin potilaskansioihin, Apotista ei ollut vielä ajatustakaan.

Oikeudenmukaisuus on aina ollut Sadulle tärkeää. Ammattiosastonsa puheenjohtajana hän organisoi 1990-luvun lopulla ulosmarssin Peijaksen sairaalassa.

– Silloisia perushoitajien vakansseja oli muutettu paljon sairaanhoitajien vakansseiksi. Joistakin yksiköistä lähti useita perushoitajia ja joissakin yksiköissä oli vaihtuvuus pienempää, siksi jäljelle jääneitä hoitajia pakkosiirrettiin toisiin yksiköihin merkittävästi suppeampiin toimenkuviin.

– Se ihmisten suru kosketti minua silloin syvästi ja ajattelin, että asioille oli tehtävä jotakin. Onneksi sain SuPerilta valmennusta työtaisteluun, koska kyllähän siinä sydän läpätti, kun toimittajat alkoivat soitella.

Kun Satu muutama vuosi myöhemmin valittiin murskaäänillä silloisen SuPerin ja Tehyn yhteisen pääneuvottelujärjestön TNJ:n luottamusmieheksi ja myös koko Peijaksen sairaalan pääluottamusmieheksi, hän valitsi pääluottamusmiehen tehtävän.

– Vaikka paikka oli päätoiminen, ajattelin että varmasti ehdin tekemään siinä edes vähän osastotöitä. Olin viihtynyt hyvin vatsakirurgian osastolla, se oli minun juttuni. Oli haikeaa huomata, ettei niille töille enää ollut lainkaan aikaa.

Jatkamme matkaa kohti Peijasta. Parkkipaikalla Satu kertoo, kuinka edeltäjä oli jättänyt hänen pöydälleen Kunta-alan työehtosopimuksen.

– Muuta perehdytystä ei häneltä ollut tarjolla työpaikalla, toki SuPer järjesti luottamusmieskoulutusta. Tänäkin päivänä ajattelen, että pääluottamusmiesten perehdytystä pitäisi tukea enemmän, edeltäjältä olisi hyvä saada siirrettyä mahdollisimman paljon tietoa seuraajalle.

Perehtymiseen meni alkuun useita iltoja. Juridiikan ja sopimusteknisten yksityiskohtien lisäksi hän opiskeli erilaisilla kursseilla esiintymis- ja neuvottelutaitoa.

– Tärkein oppi tuli kuitenkin kokemuksesta. Pikkuhiljaa osastotyössä opittu herranpelko karisi. Ymmärsin, että vastapuolella pöytääkin istuu vain ihmisiä. Opin myös, ettei minun neuvotteluissa tarvinnut hävetä tunteitani. Jos jonkun työntekijän asia meni ihoni alle ja sai ääneni kohoamaan, siinä ei ollut mitään väärää.

 

Klo 14

Sadun työhuoneen ovea koristavat SuPerin julisteet. Työpöydän ympärillä on paljon paperipinoja, pinon päällimmäisenä ovat KVTES ja sote-sopimus. Teams ja sähköposti kilahtelevat tasaisesti. Edessä on tapaaminen työntekijän kanssa, ennen työterveyden ja työnantajan kanssa käytäviä kolmikantaneuvotteluja. Tämä on Sadun viikon toinen tapaaminen jäsenen kanssa.

– Meidän työmme on sillä tapaa tunnetyötä, että jäsenet kaipaavat usein tukea ja rohkaisua asiansa kanssa. Varsinkin oman asian esittäminen usealle työnantajan edustajalle voi tuntua heistä vaikealta.

Neljän aikaan Satu hyppää autoonsa ja ajaa kotiin. Kaulassa roikkuva kultainen golfmailakoru kertoo siitä, mitä tulevana viikonloppuna on edessä.

– Tämä työ on sellaista, että tätä voisi halutessaan tehdä kellon ympäri. Siksi on tärkeää, että elämässä on muitakin intohimoja.

Mainos

 

Sinua voisi kiinnostaa myös

Nämä kommellukset muistan – Hoitajien hauskimmat kämmit, osa 2.

Aina ei mene niin kuin Strömsössä – Nämä kommellukset muistan!

”Juuri nyt ötökät kiinnostavat kovin” – Merituuli Kerman joogaa ja tutkii luontoa eskarien kanssa metsässä