– Mitä pahaa olen tehnyt, kun Jumala minua näin rankaisee? saattaa vanhus huokaista kivuissaan hoitajalle.
Diakonissa, sairaanhoitaja Liss Eriksson-Tapio tietää kokemuksesta, että tällaisia kysymyksiä kuulee vanhustyössä. Ne ovat luonnollisia kysymyksiä, koska henkisyys ja hengellisyys kuuluvat ihmisen elämään. Kysymykset olemassaolosta vaivaavat jokaista aika ajoin: Mikä on elämäni tarkoitus? Onko Jumalaa olemassa? Mitä on kuoleman jälkeen?
Kun potilas tai asiakas pohtii tällaisia asioita ääneen, pappia tai muuta hengellistä asiantuntijaa ei yleensä saa heti paikalle. Hoitajan täytyy olla itse valmis näihin hetkiin. Eriksson-Tapion mukaan tärkeintä näissä tilanteissa eivät ole vastaukset, vaan läsnäolo, kuuntelu ja keskustelu. Entä jos hoitaja kokee tilanteen liian vaikeaksi? Tai hän ei ole itse uskonnollinen tai hänellä on eri vakaumus kuin hoidettavalla? Pitääkö silti keskustella?
– Voi pyytää paikalle toisen hoitajan, jolle hengellisiin tarpeisiin vastaaminen on luontevaa. Kustaankartanon palvelukeskuksessa useilla osastoilla on sovittu yhdessä, ketkä hoitajista käyvät mielellään tällaisia keskusteluja. Olisi hyvä, jos näin tehtäisiin muuallakin.
Eriksson-Tapio on valmistunut sairaanhoitaja-diakonissaksi jo 80-luvulla. Hän kertoo, että suhtautuminen hengellisiin asioihin on muuttunut vuosikymmenten aikana.
– Kun opiskelin, meille painotettiin, ettei hoitaja saa koskaan puhua uskonnosta tai politiikasta. Vuonna 2003 uudistettu uskonnonvapauslaki painottaa, että jokaisella on oikeus harjoittaa omaa uskontoaan. Se koskee myös hoitoa tarvitsevia ihmisiä.
Hengellisyys lohduttaa
Liss Eriksson-Tapio on työskennellyt 20 vuotta seurakunnan diakonissana. Vuodesta 2006 lähtien hän on ollut sairaanhoitajana Kustaankartanon palvelukeskuksessa. Hän saa käyttää 30 prosenttia työajastaan hengellisen hoitotyön kehittämiseen. Hän myös kouluttaa Kustaankartanossa ja Stadin ammattiopistossa lähihoitajia hengelliseen hoitotyöhön.
Eriksson-Tapio tietää, että hengellisyys jää hoitotyössä helposti piiloon. Aina ei ymmärretä sitä, miten suuri merkitys sillä on ihmiselle.
– Hengellisyys on monelle suuri voimavara. Se luo turvallisuuden tunnetta, poistaa pelkoja ja lohduttaa. Hengellinen hoito voi tuoda jopa helpotusta kipuun. Se on yksi lääkkeettömistä hoitomuodoista.
Kokonaisvaltainen hoito, jossa huomioidaan fyysisten, psyykkisten ja sosiaalisten tarpeiden lisäksi hengelliset tarpeet, luo hoidettavalle hyvää oloa. Hengellisyys pitäisi huomioida jo ensi keskusteluissa. Vakaumusta on kunnioitettava, oli se sitten mikä tahansa.
– Kun ihminen tulee hoidettavaksemme, on tärkeää selvittää, millainen suhde hänellä on uskontoon: Kuuluuko hän johonkin uskontokuntaan? Vai onko hän ateisti? Haluaako hän, että hengellisyys huomioidaan hoidon aikana?
Jos tulee hoitoon vasta siinä vaiheessa, kun muistisairaus on edennyt pitkälle, nämä kysymykset on esitettävä omaisille. Joskus tosin on niin, etteivät läheisetkään tiedä, mitä heidän iäkäs omaisensa ajattelee hengellisistä asioista. Suomessa hengellistä vakaumusta pidetään usein yksityisenä asiana, jota ei muiden kanssa jaeta.
– Me hoitajatkin olemme toisinaan liian hienotunteisia, emmekä uskalla puhua vakaumuksesta. Pitäisi rohkaistua kysymään, ovatko nämä asiat tärkeitä. Ellei ole muistisairautta, ihminen osaa sanoa, jos hän ei ole kiinnostunut niistä.
Radio kiinni vai auki?
Liss Eriksson-Tapio kehottaa kirjaamaan tietojärjestelmään potilaan tai asukkaan toiveet hengellisyydestä: Haluaako hän osallistua hartauksiin? Tykkääkö hän katsoa jumalanpalveluksen televisiosta tai kuunnella sen radiosta? Kuunteleeko hän hengellistä musiikkia tai radiokanavaa?
Suomessa suurin osa vanhuksista kuuluu evankelisluterilaisen kirkkoon. Nuorempien sukupolvien hengellisessä taustassa on enemmän vaihtelua. Kustaankartanon asukkaista noin 80 prosenttia on luterilaisia. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että he kaikki olisivat kiinnostuneita hengellisyydestä. Asiasta pitää kysyä erikseen.
Jos asiakkaan hengellinen tausta on jokin muu kuin luterilainen kirkko, on tarpeellista selvittää, millaisia toiveita hänellä on. Jos hän haluaa hengellistä tukea, sitä voi pyytää hänen uskonnollisesta yhteisöstään.
– Jos asukas on ilmoittanut, ettei hän halua osallistua hengelliseen toimintaan, se täytyy huomioida. Häntä ei esimerkiksi pidä tuoda yhteisiin tiloihin silloin, kun muut katsovat tv-jumalanpalvelusta.
Kun asukas on mukana hengellisessä toiminnassa, Eriksson-Tapion mielestä se kannattaa kirjata ylös.
– On tärkeää seurata sitä, miten hengellisyys vaikuttaa vointiin. Ammattikorkeakoulun lopputyössäni tutkin hengellisen hoidon merkitystä muistisairaiden osastolla. Huomasin, että vanhukset olivat rauhallisempia sellaisina päivinä, kun oli veisattu virsiä tai kuunneltu jumalanpalvelusta.
Joillekin ihmisille hengelliset asiat ovat tärkeitä läpi elämän. Toisilla kiinnostus niihin kasvaa vasta kuoleman läheisyydessä. Vanhuudessa syntyy tarve selvittää suhde itseensä, läheisiin ihmisiin ja Jumalaan. Ihminen pyrkii tasapainon ja harmonian saavuttamiseen ennen kuolemaansa.
– Iäkästä saattavat vaivata ristiriidat läheistensä kanssa tai häntä kaduttaa jotkin asiat elämässään. Sovinnon löytäminen läheisten ja Jumalan kanssa on äärimmäisen tärkeää. Hoitokodissa lähihoitajasta saattaa tulla vanhukselle hyvin läheinen ihminen, jolle on helppoa puhua asioista. On tärkeää, että hoitaja uskaltaa lähteä tällaisiin keskusteluihin.
Iltarukous ei ole kielletty
Liss Eriksson-Tapion mukaan hengellinen hoito on ihmisen hengelliseen tarpeeseen vastaamista. Se tarkoittaa sitä, että hoitaja mahdollistaa hengellisyyden harjoittamisen.
Kun asukkaana tai potilaana on kristitty, hengellinen hoito voi olla hartauksiin tai jumalanpalveluksiin viemistä, radion tai tv:n laittamista päälle jumalanpalveluksen aikana, Raamatun tai hartauskirjojen lukemista tai virren veisaamista yhdessä asukkaan kanssa. Jos asukas haluaa, vierailulle voi pyytää papin tai diakonin.
Eriksson-Tapion mielestä olisi tärkeää, että jokaisessa hoitokodissa olisi saatavilla hengellistä materiaalia. Hän on vienyt Kustaankartanon 24 osastolle hengellisen hoitotyön korin, joka sisältää muun muassa virsikirjan, Raamatun ja hengellisiä musiikkilevyjä. Kori on tarkoitettu hoitajille kättä pidemmäksi hetkiin, kun asukas tarvitsee hengellistä tukea. Korissa on myös Eriksson-Tapion laatima vihko Hengellinen apu hoitotyöhön, joka sisältää Raamatun lauseita, virsiä, hengellisiä lauluja ja rukouksia.
– Hoitajat käyttävät vihkosta apuna. Olen koonnut siihen lohduttavia Raamatun jakeita ja kaikille luterilaisille tuttuja virsiä, lauluja ja rukouksia.
Eriksson-Tapion mukaan hengellinen hoitotyö ei aina sisällä uskonnollisia sanoja. Se voi olla pysähtymistä, levollisena lähellä olemista, kuuntelemista, eläytymistä tilanteeseen, kunnioittamista ja arvostamista.
Jos on oppinut hoitajakoulutuksessa, ettei uskonasioista saa töissä puhua, virren laulaminen tai iltarukouksen lukeminen voi tuntua vieraalta tai jopa kielletyltä. Eriksson-Tapio kannustaa kuitenkin ottamaan hengellisyyden osaksi hoitotyötä, jos asukas sitä toivoo. Iltarukous ja virren veisuu eivät vaadi erityistä hengellisen työn koulutusta.
Eriksson-Tapio kertoo esimerkin siitä, miten suuri merkitys rukouksella voi olla.
– Toivotin hyvää yötä eräälle asukkaalle ja aioin kiirehtiä muihin töihin. Hän huusi perääni, että unohdit jotain, iltarukouksen. Olin rukoillut sen aina hänen kanssaan, kun olin iltavuorossa. Hän pyysi rukousta, koska se rauhoitti häntä yötä vasten.
