Aikuisen pitäisi arvostaa pelaamista myös lapselle iloa tuovana ajanvietteenä — ”Pelkkä rajoittaminen ei ole pelikasvatusta”

Pelikeskustelua värittävät usein kauhukuvat pelien väkivallasta ja koukuttavuudesta. Silloin unohtuu, että lapset saavat pelaamisesta myös iloa ja hyötyä. Moni aikuinen on pelikasvattaja tietämättään.

Pelaaminen on lasten itsensä valitsemaa harrastamista, eikä siihen liity samanlaisia paineita tai kilpailemista kuten moniin muihin harrastuksiin. Aikuisten pitäisi osata arvostaa myös niitä asioita, joita lapset itse pitävät tärkeinä. Kuva: Pixabay

Teksti Kerttu Juutilainen

Käsitykset hyvästä pelikasvatuksesta ovat murroksessa. Tampereen yliopiston tutkijatohtori Mikko Meriläisen mukaan pelikasvatuksessa tulisi tavoitella ennen kaikkea pelisivistystä, pelaajan hyvinvoinnin, osallisuuden ja kriittisyyden tukemista. Aikuisen pelikasvatus voi olla keskustelemista lapsen kanssa, neuvomista ja tukemista sekä esimerkin antamista pelaamiseen liittyvissä asioissa.

− Pelkkä rajoittaminen ei ole pelikasvatusta. Se ei valmista lapsia pelimaailman käsittelyyn tai anna heille eväitä pohtia siellä olevia kysymyksiä, Meriläinen sanoo.

Mainos

Meriläinen on itsekin pitkän linjan peliharrastaja ja työskennellyt ennen tutkijauraansa luokanopettajana sekä pelihaittojen ehkäisytyössä. Pelaamiseen liittyvät kasvatuskysymykset ovat hänelle tuttuja siis käytännössäkin.

Tällä hetkellä Pelikulttuurien tutkimuksen huippuyksikössä toimivalla tutkijalla on työssään paljon myyttejä murrettavana.

− Keskustelu pelaamisesta on yhä usein hyvin jyrkkää ja dramaattista. Tämä on johtanut siihen, että aiheesta on usein vaikeaa keskustella.

Opettele ymmärtämään pelien maailmaa

Pelikasvatuksen kanssa voivat olla tekemisissä lapsen vanhemmat ja muut läheiset aikuiset, usein myös ammattikasvattajat, kuten varhaiskasvattajat, luokanopettajat ja nuorisotyöntekijät. Monet tekevätkin osana muuta kasvatusta myös pelikasvatusta, ehkä tiedostamattaan.

Mikko Meriläisen mielestä hyvä pelikasvattaja pyrkii ymmärtämään pelaamista ja pelien maailmaa sekä ohjaamaan lasta toimimaan pelimaailmassa turvallisesti. Tärkeänä tavoitteena on, että lapsi saa pelaamisesta hyviä asioita ja kykenee välttämään siihen liittyviä riskejä ja haittoja.

Tärkeä osa pelikasvatusta on myös pelisisältöjen sopivuuden arvioiminen. Pelien ikärajat ovat hyvä ohjenuora, mutta myös lapsen yksilöllisyys tulisi huomioida.

− Jokainen lapsi on yksilö, jolla on omat mieltymyksensä, herkkyytensä, temperamentti ja elämäntilanne. Kaikki tämä määrittelee sitä, miten lapsi suhtautuu pelisisältöihin ja mihin hän tarvitsee pelaamista.

Tärkeintä monipuolinen arki

Meriläinen näkee, että vanhempien usein kielteinen suhtautuminen lastensa pelaamiseen liittyy tapaan suorittaa vanhemmuutta.

− Monesti törmää ajatukseen, että mitä vähemmän lapsi käyttää kotona mitään digitaalisia laitteita, sitä parempi vanhempi on. Tämä on mielestäni roska-ajatus, hylätään se heti, Meriläinen sanoo ja muistuttaa digitaalisuuden olevan osa tätä päivää.

Meriläinen pitää aikuisten asettamia rajoja tärkeinä, mutta suhtautuu varautuneesti ruutuajan käsitteeseen. On eri asia, pelaako lapsi vanhempansa kanssa luonnossa liikkuen Pokemon Go:ta kuin yksin ikätasolleen sopimatonta kauhupeliä. Ruutuaika pelkistää käsitystä median sisällöistä ja niiden käyttämisestä.

− Ruutuajan sijaan pitäisi nostaa keskiöön arjen tasapaino ja monipuolisuus. Ajan lisäksi median kulutuksessa on paljon muitakin tärkeitä juttuja, joita pitäisi pohtia. Miten ja kenen kanssa mediaa kulutetaan, minkälaisia sisältöjä ja minkä takia.

Arjen monipuolisuuteen pitäisi kiinnittää huomiota jo lapsen peruskehitystehtävien kannalta. Jos lapsen pelaamisen määrä huolettaa, voi aikuinen pohtia, onko pelaaminen jostakin pois. Pelaamisen rajoittamisen sijaan voidaan pyrkiä lisäämään arkeen muuta ajanvietettä.

Vaikka kasvattajat toivovat usein yksinkertaisia ohjeita ruutuajasta, Meriläinen ei tahdo antaa minuutti- tai tuntimääriä kenenkään pelaamiselle. Erilaiset rajoitustavat sopivat eri tilanteisiin ja perheisiin. Lapsen kanssa on myös hyvä keskustella siitä, miksi rajoituksia asetetaan.

Tunnista omat ennakkoasenteesi

Tarvittaessa lapsen pelaamiselle pitää asettaa myös rajoja. Yksiselitteisen ruutuajan asettaminen ei saa Meriläiseltä kannatusta, mutta hän pitää kuitenkin tärkeänä, että aikuinen tiedostaa pelien vetovoiman ja koukuttavuuden.

Peliriippuvuudesta tai -häiriöstä hän kuitenkin varoisi puhumasta pienten lasten tai teini-ikäistenkään kohdalla. Lapset vasta opettelevat ajankäyttöä, itsesääntelyä ja -hillintää.

− Varsinkaan pienten lasten kohdalla ei tulisi odottaa, että heillä olisi taitoa hallinnoida pelaamistaan. Pelit tempaisevat helposti mukaansa ja vaatii kasvattajan läsnäoloa huomata, milloin on pelattu kullekin päivälle riittävästi.

Lapsen taipumus uppoutua pelaamiseen koetaan usein turhaan kielteisesti. Vanhemmat voivat olla ilahtuneita, mikäli lapsi viihtyy tuntikausia kirjojen parissa, mutta jos hän kuluttaa sen pelien parissa, saatetaankin taipumuksesta huolestua.

Pelikasvattajan täytyy tuntea myös omat mahdolliset ennakkoasenteensa pelaamista kohtaan, olivatpa ne sitten liian kielteisiä tai myönteisiä.

Vastaisku suorituskeskeiselle ajalle

Pelaaminen voi olla paljon muutakin kuin itse pelitilanne. Se kytkeytyy usein kaveruus- ja sisaruussuhteisiin ja saattaa näkyä lapsen maailmassa myös leikeissä ja piirustuksissa. Myös tästä jotkut ovat huolissaan, Meriläisen mielestä turhaan.

− Lasten maailmassa pelit ovat yksi osa leikin maailmaa. Sen ei pitäisi dominoida sitä, mutta se saa näkyä siellä.

Pelaaminen voi tuoda lapselle iloa monin tavoin, tarjota onnistumisen kokemuksia ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Pelaajat hakevat pelaamisesta erilaisia asioita, eikä lapsilla suinkaan aina ole selkeää motiivia pelaamiselleen.

Julkinen keskustelu pelaamisesta on usein mustavalkoista. Yhtäältä maalataan pelaamisen uhkakuvia, mutta toisaalta korostetaan pelaamisen hyötyjä, kuten kielitaidon tai loogisen päättelyn kehittymistä.

Meriläinen toivoisi, että pelaamista arvostettaisiin myös lapselle iloa ja hauskuutta tuottavana ajanvietteenä, eikä vain mitattavien hyötyjen ja haittojen kautta.

Pelaaminen on usein lasten itsensä valitsemaa harrastamista, mihin ei liity samanlaisia paineita tai kilpailemista, kuin moniin muihin harrastuksiin. Aikuisten pitäisi osata arvostaa myös niitä asioita, joita lapset itse pitävät tärkeinä.

− Meillä on nykypäivänä tosi suorituskeskeinen maailma, oli kyseessä sitten työelämä, kasvatus tai lapsuus. Se, että meillä on asioita, joiden ei tarvitse olla hyödyllisiä tai jotka ovat hyödyllisiä sen takia, etteivät ne ole hyödyllisiä, on super-super tärkeää.

Pelikasvattajan onnistumisen avaimet

  • Varmista, että pelisisältö on lapselle sopivaa. Ota huomioon ikärajasuosituksen lisäksi myös lapsen yksilöllisyys.
  • Varmista, että lapsesi pystyy toimimaan pelimaailmassa turvallisesti. Kannusta lasta kertomaan, jos tämä kohtaa pelottavaa sisältöä tai asiatonta käytöstä toisilta pelaajilta.
  • Lapsella ei ole kykyä hallinnoida ajankäyttöään, joten aikuisen tehtävä on katsoa, milloin lapsi on pelannut riittävästi. Keskustele lapsen kanssa siitä, miksi rajoituksia tarvitaan.
  • Pidä huolta lapsen tasapainoisesta ja monipuolisesta arjesta. Mikäli pelaaminen vaikuttaa olevan liian suuressa osassa lapsesi elämässä, pyri lisäämään muita ajanvietteitä.
  • Keskustele lapsesi kanssa rahasta: peliraha on eri asia kuin oikea raha.
  • Arvosta pelaamisesta nauttivan lapsesi mielenkiintoa, äläkä suhtaudu siihen vain uhkana.
  • Pelaa yhdessä lapsen kanssa. Erityisesti pienet lapset toivovat usein, että saisivat pelata enemmän vanhempiensa kanssa.

Lähteet:

Mikko Meriläisen luento pelikasvatuksesta SuPerin Vain vakaa -webinaarissa.

Meriläinen, Mikko 2020. Kohti pelisivistystä: Nuorten digitaalinen pelaaminen ja pelihaitat kotien kasvatuskysymyksenä. Helsingin yliopisto, Kasvatustieteellinen tiedekunta.

Sinua voisi kiinnostaa myös

”Hyvä hoitaja tekee työtä kommunikaation eteen”

Vammaistyössä lähihoitaja on seksuaalisuuden mahdollistaja

Suurin este vammaisten hyvin toimiville päihdepalveluille ovat asenteet