Talven risteily toi päivällispöytääni australialaisen senioriparin. Innostuneen ja säkenöivän 78-vuotiaan naisen ja 79-vuotiaan miehen. He kertoivat asuvansa 55 vuotta täyttäneille tarkoitetussa ”Senior villagessa”. Seniorikorttelissa, joka sijaitsi puistoalueella kaupungin keskustan tuntumassa, lähellä kauppoja, teatteria, musiikkitaloa ja muita palveluita. Hyvien liikenneyhteyksien varrella.
Iltamme kului minun kysellessä seniorikorttelin toiminnasta ja yhteisöllisyydestä. Hämmästyin kuulemaani. Tutkimusten todistamia onnellisen vanhenemisen ja vanhuuden edellytyksiä on sovellettu käytännöiksi. Asukkaat ovat toimintaryhmien ohjaajia. Eläköitynyt musiikinopettaja on perustanut musiikkiryhmän, maalaustaiteilija ohjaa taidepiiriä, golfia pelaavan herran johdolla mennään golfkentälle, korttipelien taitoja opitaan pelejä harrastaneen johdolla. Pienissä ryhmissä matkustellaan. Se, joka hallitsee jotakin taitoa, opettaa osaamistaan muille. Ja sitten toimitaan yhdessä.
Vanhenemisen tutkimukset ovat yhdenmukaisesti osoittaneet yhteisöllisyyden ja läheissuhteiden myönteisen merkityksen iäkkäiden terveyteen ja toimintakykyyn. Ystävyyssuhteet kohottavat itsetuntoa, luovat iloa päiviin ja ylläpitävät kuntoa. Lämpimät ja empaattiset läheiset ovat elämän perusta. Aivot ovat ”sosiaalisia elimiä”. Ne tarvitsevat ja haluavat kosketusta muiden kanssa.
Ihmisten perimmäinen tarve tulla kuulluksi, ymmärretyksi, hyväksytyksi ja arvostetuksi on myös ikääntyvien ja vanhusten tarve. Keskustelut kohtaamani senioriparin kanssa saivat minut uskomaan, että heidän yhteisössään on löydetty tapa toimia tämän tarpeen toteuttamiseksi. Senioriohjaajat voivat tuntea itsensä hyödyllisiksi. Toimintaan osallistuvien päivät täyttyvät iloisesta tekemisestä. Yhdessä harrastamiseen kuuluu yhteisyyden kokemisen lisäksi uusien fyysisten ja kognitiivisten taitojen oppiminen. Loistavaa toimintakyvyn heikkenemisen ja masentuneisuuden ehkäisyä!
Yksinasuminen kuvastaa suomalaista tapaa asua ja elää. Olemme rakentaneet yhteiskunnan, jossa ikääntyvät – ja jopa huonokuntoiset iäkkäät – eristetään asumaan yksin. Sitten valitamme sosiaali- ja terveydenhuollon koti- ja muiden palveluiden riittämättömyyttä. Käsitämme prevention eli ehkäisyn ravinnon, liikunnan, unen, kognitiivisten harjoitteiden ja osallisuuden termein. Puhumme yhteisöllisyydestä, mutta unohdamme asumisen ja läheissuhteiden kuuluvan toisiinsa.
Yksinasuminen ja tapamme toimia suorastaan tuottavat huonokuntoisia iäkkäitä ympärivuorokautisen hoivan tarpeineen. Toiminta on muutenkin kallista – kuluuhan iso osa kotihoitajien työajasta raskaaseen kulkemiseen kodista toiseen.
Vanhuuteen varustautumisesta on ryhdytty puhumaan. Se näyttää rajoittuvan juridisten ongelmien ennakointiin. Myös asumisen, läheissuhteiden, toiminnan sekä tulevan hoidon ja hoivan pohtiminen ja konkreettinen järjestäminen kuuluvat preventioon seniori-iässä.
Suomessakin on senioritaloja. Niissä on esteettömiä, toimintakyvyltään heikentyneille sopivia asuntoja ja yhteisiä tiloja. Omaehtoisen aktiivisen toiminnan kehittäminen kuitenkin näyttää vaikealta. Me erakkomaiset ja itseämme väheksyvät suomalaiset seniorit tarvitsemme aikaa ja kannustusta tutustuaksemme toisiimme ja löytääksemme yhteistä tekemistä.
Toisin on laita muutamissa tuttavuuksien kautta muodostuneissa senioritaloissa, joista tunnetuin lienee Helsingin Loppukiri. Kaikkiin asuintovereihin tutustuminen, ystävyyssuhteisiin perustuva keskinäinen kannustaminen ja yhdessä tekeminen kuuluvat näihin asukkaiden suunnittelemiin ja toteuttamiin talokokonaisuuksiin.
Lue myös:
Iäkkäiden syrjintä on yleistä länsimaissa – Onko vanhan elämänkokemuksilla arvoa?
Vanhojen rajaton rakkaus – Rakkauden kokemukset laajenevat vanhetessa
Hoitotyössä kohdataan monenlaisia omaisia – Vanhusten hoidon monet kasvot
