Jossakin vaiheessa oppisopimusopintoja pitää lukea kirja.
Tartuin erääseen mielenterveys- ja päihdetyöstä kertovaan opukseen uudenkarhealla innolla. Tässä iässä lukemista helpottaa, että enää ei tarvitse päntätä loistoarvosana silmissä kiiluen. Nyt sisäistetään laiskan harkitusti vain oleellinen ja analysoidaan tekstiä käytännön työn antamien suuntaviittojen kautta.
Ei se huono tietojärkäle ollut. Joitakin asioita jauhettiin liikaa, jotakin olisin halunnut enemmän. Joku asia kirkasti kokonaiskuvaa, toinen esitettiin turhan vaikeasti. Organisaatioesittelyt ja lääkeluettelot hyppäsin vilkaisten yli ja keskityin etenkin niihin kohtiin, joissa kinkkisiä asioita lähestyttiin hoitajan jokapäiväisen työn näkökulmasta. Päämääränä ei ole kiveen hakattu totuus vaan viisas oletus esimerkiksi siitä, mitä hoidettavan pään sisässä mahdollisesti tapahtuu, kun hän käyttäytyy tietyllä tavalla.
Koska mielenterveys- ja päihdetyö kulkevat käsi kädessä, kaltaiseni nillittäjä tietenkin kysyy, miksi näin. Mielenterveys liimautuu kaikkeen ihmistoimintaan, ei vain päihteisiin. Ehkä näiden kahden asian naittamisella on joku muukin syy kuin se, että monella päihteidenkäyttäjillä on mielenterveydellisiä ongelmia. Ja päinvastoin.
Ja sitten. Minulla saattaa vipata päässä, mutta tuntuu, että kirjassa esitetty mielenterveyden häiriöiden luokitus on sekavahko ja pikkaisen jopa epälooginen. Tuhannet professorit ja tutkijakollegiot ovat sen tieteellisin metodein kehittäneet, mutta saa kai sitä valittaa. Muistetaan, että hysteria-niminen tauti on aikanaan kadonnut näistä kirjoista. Käykö masennukselle joskus samoin?
Mehukkainta antia mipä-raamatussa on asiakkaan lähellä tapahtuvan toiminnan osuus. Jotkut työssä toteuttamani asiat ovat kuin ovatkin jo kansien välissä. Onko väärin sanoa, että joistakin voi tulla hyviä hoitajia ihmisiä lukemalla, kirjat voi jättää vähemmälle? Tähän kai oppisopimuskoulutuskin osin perustuu.
Ehkä olen linkuttamassa kokonaan väärälle uralle, kun suunpieksentä asuntolan käytävällä ja pikkuasioiden sumpliminen pirkkojen ja penttien kanssa sujuvat työmaalla parhaiten. Nyt ei ole syntymässä kirjaviisas hoitaja-ohjaaja, vaan tavallinen käytävä-Kake.
Osittain väärällä alalla olo pitää paikkansa: tämä opiskelija ei valmistu nyt, niin kuin piti. Polvi hajosi, ja työpainotteisella opintiellä on pidetty taukoa jo melkoisen rupeaman verran. Syksyllä pistetään hoitsukoulun reppu selkään uusin kujein. Jospa sitä ottaisi ja valmistuisi ennen eläkeikää.
Jukka Järvelä on lähihoitajaopiskelija ja SuPer-lehden entinen toimittaja.
