Laaja-alainen oppimisvaikeus vaikuttaa koulunkäynnin lisäksi myöhempiin opintoihin, sosiaalisiin suhteisiin ja työelämään. Esiintyvyydestä ei ole tarkkaa tietoa, mutta arvioidaan, että koko väestöstä laaja-alaisia oppimisvaikeuksia on noin kymmenellä prosentilla.
– Koulussa laaja-alaisen oppimisvaikeuden omaavia oppilaita pystytään nykyään tukemaan todella hyvin erityisopetuksessa. Tuki ei saisi kuitenkaan päättyä koulun loppumiseen, sillä vaikeudet jatkuvat läpi koko elämän, neuropsykologi Minna Peltopuro painottaa.
Suomessa näiden vaikeuksien kanssa painii siis suunnilleen Helsingin verran ihmisiä.
Asian merkitys on valtava sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta. Silti laaja-alaiselle oppimisvaikeudelle ei ole olemassa virallista diagnoosia, kuten vaikkapa ADHD:lle.
Miksi diagnoosi puuttuu? Asian selittämiseksi pitää palata 1970-luvulle. Tuolloin laaja-alaisella oppimisvaikeudella – jota siis heikkolahjaisuudeksi kutsuttiin – oli virallinen diagnoosi. Heikkolahjaisuus oli kehitysvammadiagnooseista lievin. 70-luvun puolivälin vaiheilla näkemys kuitenkin muuttui, syynä Atlantin takaa puhaltavat uudet tuulet.
– USA:ssa ajateltiin heikkolahjaisuuden vaikuttavan lähinnä koulunkäyntiin, ei niinkään työelämässä pärjäämiseen. Diagnoosi poistettiin, koska työelämään pyrkivien nuorten elämää ei haluttu raskauttaa vahvaa leimaa kantavalla nimikkeellä, Peltopuro kertoo.
Suomi seurasi pian perässä. Heikkolahjaisuus poistettiin diagnoosilistalta, ja siihen liittyvät vaikeudet yhdistettiin ensi sijassa koulumenestykseen. Alettiin puhua laaja-alaisesta oppimisvaikeudesta.
Keppi ja porkkana ei toimi
Peltopuron mukaan linjanmuutos oli sikäli ymmärrettävä ja oikeutettukin, että puolen vuosisadan takaisesta Suomesta löytyi vielä töitä heikommallakin koulu- ja osaamispohjalla.
80-luvulla teknologian käyttö työssä lisääntyi, osaamisen merkitys kasvoi ja yksinkertainen suorittava työ väheni. Lapiotöitä tekevät sekatyömiehet katosivat rakennustyömailta ja tavaroita tuotantolinjan päässä pahvilaatikoihin pakkaavat naiset teollisuudesta.
Huomattiin, että laaja-alainen oppimisvaikeus vaikuttaa elämään vahvasti koulun jälkeenkin. Opettajien lisäksi työvoimaviranomaiset törmäsivät jatkuvasti tämän ihmisryhmän ongelmiin.
– Alan tutkimus kuitenkin hiipui, koska diagnoosilla tarkkaan rajattua tutkimuskohdetta ei enää ollut. Tutkitun tiedon puuttuessa myös tukitoimet ja hoitopolut jäivät kehittämättä, Peltopuro selittää.
Koulu toimii omilla säännöillään ja periaatteillaan, eikä siellä tarvita diagnoosia. Myöhemmässä elämässä sitä tarvittaisiin Peltopuron mukaan sitäkin enemmän.
– Pitäisi tietää, kuinka suuri osa esimerkiksi pitkäaikaistyöttömyydestä johtuu laaja-alaisesta oppimisvaikeudesta. Keppi ja porkkana -tyyppiset työvoimapoliittiset ratkaisut eivät tähän ryhmään auta. Jos sopivia työpaikkoja ei ole, niihin ei voi mennä.
Tarkka määritelmä auttaisi vanhempiakin
Laaja-alainen oppimisvaikeus sijoittuu lievän kehitysvammaisuuden ja erityisten oppimisvaikeusien väliin. Älykkyystestissä 50 prosenttia väestöstä saavuttaa 90–110 pistettä. Laaja-alaisen oppimisvaikeuden omaavilla pisteet ovat väliltä 70-85.
Peltopuron pari vuotta sitten tarkastettu väitöskirja kertoo, että laaja-alaiseen oppimisvaikeuteen liittyy lähes kominkertaisen työttömyysriski ja yli kolminkertainen vakavien mielenterveyden ongelmien riski.
Kehitysvammaisille on tarjolla yhteiskunnan tukemaa työtä. Laaja-alaisen oppimisvaikeuden omaaville ei vastaavaa tukijärjestelmää ole luotu, vaikka he tarvitsisivat työssään selvästi vähemmän tukea.
– Edelleen löytyy työpaikkoja, joihin he voivat päästä kiinni, kunhan vain alkua tuettaisiin ja helpotettaisiin. Ennen kuin tähän päästään, tuen tarpeessa olevat pitäisi tunnistaa. Taas törmätään diagnoosin puuttumisen ongelmaan: selkeän määritelmän puutteessa kukaan ei tiedä tarkasti, mitä pitäisi tunnistaa, ja miten se tapahtuisi.
Mielenterveyden ongelmien suuren esiintyvyyden tarkkoja syitä ei tunneta. Peltopuron mukaan yleisesti kuitenkin oletetaan, että ne liittyvät elämänpolulle kasautuvien vaikeuksien paljouteen. Jossakin vaiheessa psyyken kestokyky ylittyy.
– Vaikeudet voivat alkaa jo lapsuudessa. Jos lapsi ei tottele tai osaa, vanhemman on helpompi ymmärtää lievästi kehitysvammaista kuin laaja-alisesta oppimisvaikeuden omaavaa lasta. Diagnoosin puuttumisen takia jälkimmäisen käytösongelmiin on vaikeampi suhtautua.
Lapsi joutuu liian lujille
Osalla lapsista laaja-alainen oppimisvaikeus nousee esiin heti koulunkäynnin alussa, mutta näin ei käy kaikille.
– Lukemisen, kirjoittamisen ja laskemisen perustaitojen oppiminen ei aina tuota vaikeuksia. Ongelmat alkavat näkyä viimeistään oppisisältöjen muuttuessa käsitteellisemmiksi. Koulu ottaa näistä lapsista kopin eritysopetuksessa, joten siellä ei diagnoosia tarvita.
Koulussa siis ollaan kiitettävästi tilanteen tasalla, mutta se ei poista mahdollisimman varhain tehdyn diagnoosin tarvetta.
– Vaikeuksien varhainen määrittely laaja-alaiseksi oppimisvaikeudeksi auttaisi kokonaisuuden hahmottamista kotona ja päivähoidossa. Ei pistettäisi lasta heti alussa liian lujille.
Diagnoosin puuttuminen näyttää siis olevan hyvien ratkaisujen tiellä, katsoipa laaja-alaisen oppimisvaikeuden seurauksia mistä näkökulmasta tahansa. Siitä huolimatta Peltopuro sanoo suhtautuvansa diagnoosiin varauksella.
– Laaja-alainen oppimisvaikeus ei ole vika tai sairaus, vaan kehitysvammaisuudesta normaaliin toimijuuteen ulottuva jatkumo. Diagnoosi viittaa sairauteen, ja siihen liittyy stigma. Mutta jos diagnoosi on ainoa tapa tehdä tämä ryhmä yhteiskunnallisesti näkyväksi, niin sitten sellainen pitää saada.
Ei diagnoosia – ei tukea eikä hoitopaikkoja
Maailmaa hallitaan sanoilla. Laaja-alaisen oppimisvaikeuden kohdalla hallinnan perusteet tuntuvat harvinaisen hatarilta: koska yhdyssana sisältää oppimisen, vaikeus yhdistetään yksipuolisesti kouluun.
Aikuinen ei vaikeudelleen tukea saa – ei, vaikka laiminlyönnistä koituu yhteiskunnalle valtavat kustannukset.
Vielä ällistyttävämpää on se, että Suomi ei ole virheensä kanssa yksin. Suurimmassa osassa kehittyneistä maista ongelma on aikuisten osalta edelleen piilossa. Ruotsissakin termi viittaa oppimiseen, ja suhtautuminen on saman tyyppinen kuin Suomessa.
Poikkeuksia kuitenkin on. Hollannissa laaja-alaista oppimisvaikeutta ei koskaan poistettu diagnoosiluokituksesta. Se on edelleen samassa luokassa kehitysvamman kanssa – ja se näkyy käytännöissä.
– Hollannissa on tehty paljon alan tutkimusta ja kehitetty tukea. Laaja-alaisen oppimisvaikeuden omaaville on olemassa juuri heille sopivat palvelut, joihin pääse diagnoosin tekemisen jälkeen. Myös Espanjassa vaikeudelle on oma diagnoosinsa, ja sille ollaan parhaillaan luomassa hoitopolkuja, Minna Peltopuro kertoo.
Suomessa kokonaisuus on siis edelleen levällään, ja tähän asiaan Peltopuro aikoo suunnata jatkotutkimuksensa.
– Tarkoituksena on selvittää, missä kohdassa tämä porukka katoaa yhteiskunnan tutkasta. Peruskoulussahan laaja-alainen oppimisvaikeus tunnistetaan ja tukea saa, samoin ammattikoulussa.
Mitä asialle pitäisi tehdä? Ensimmäinen askel on selvä: vaikeudelle pitää saada diagnoosi ja virallinen tunnustus.
Sen jälkeen tulisi Peltopuron mukaan suunnitella kansallinen hoitopolku, joka alkaa vaikeuden varhaisesta tunnistamisesta ja jatkuu koko elämänkaaren ajan.
– Laaja-alainen oppimisvaikeus pitäisi kyetä tunnistamaan terveydenhuollossakin vaikkapa 50-vuotiaan asiakkaan mielenterveysongelmien takaa. Pitäisi myös luoda yhteiskunnan tuella tälle ryhmälle sopivia työpaikkoja.
Väitöskirja
Minna Peltopuro: Borderline intellectual functioning – exploring the invisible. Jyväskylän yliopisto 2022.
