Tasa-arvo ei toteudu korvaushoidossa – väärät asenteet ja suoranainen tiedon puute voivat estää hoitoon pääsyn

Opioidikorvaushoidon toteuttamiseen ei ole yhtenäistä, valtakunnallista suositusta, siksi käytännöt vaihtelevat suuresti eri puolilla Suomea.

Kuva: Mostphotos

Teksti Saija Kivimäki

Opioidikorvaushoitoa saavien osuus on kasvanut tasaisesti vuodesta 2000 alkaen, jolloin hoito tuli Suomessa mahdolliseksi. Toissa vuonna päihdehoidon huumeasiakkaista oli ensimmäistä kertaa yli puolet opioidikorvaushoidon piirissä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuoreita tilastoja saattaisi äkkiseltään tulkita niin, että korvaushoidon saatavuus on Suomessa hyvällä tolalla. Näin asia ei suinkaan ole, sillä valtaosa opioidiriippuvaisista on päihdepalveluiden ulkopuolella, muistuttaa A-klinikan päihdesairaalan ja THL:n ylilääkäri Margareeta Häkkinen.

Mainos

– Päihdehuollon palveluita ylipäätään on tarpeeseen nähden liian vähän saatavilla. Korvaushoidossa käydään säännöllisesti useita kertoja viikossa, mikä on paljon verrattuna vaikka alkoholiriippuvaisen potilaan avohoitoon. Voi olla, että korvaushoitopotilaat korostuvat tilastoissa tämänkin takia.

Muutaman vuoden takaiset tilastot kertovat, että Suomessa on opioidien ongelmakäyttäjiä lähes 30 000, joista vain noin joka kuudes on korvaushoidossa. Häkkisen mukaan se on vähän.

– Kaikki käyttäjät eivät halua korvaushoitoon tai heille korvaushoito ei olisi ensisijainen hoitomuoto, mutta varmuudella enemmistö niistä, jotka hoitoa tarvitsisivat, eivät sitä saa.

 

Asenteet vaikeuttavat hoitoon pääsyä

Korvaushoidon toteuttaminen on kuntien lakisääteistä toimintaa: opioideja käyttävän on saatava lähete korvaushoitoarvioon, kun hän sitä pyytää, ja hoitotakuun perusteella hoitoon on päästävä kolmen kuukauden kuluessa. Hoitoa tulisi sen luonteen vuoksi tarjota mahdollisimman lähellä potilaan kotipaikkaa.

Opioidikorvaushoidosta ei ole valtakunnallista käypä hoito -suositusta, ja käytännössä hoitoon pääsy ja saatavuus vaihtelee kunnasta ja sairaanhoitopiiristä toiseen. Esimerkiksi Uudellamaalla on kuntia, joissa hoitoon on vaikea päästä, ja toisia, joissa prosessi sujuu, Häkkinen kertoo.

Osittain kyse on rahasta ja siitä, mihin niitä kohdennetaan.

– Resurssit ovat niukat koko päihdepalveluissa. Päihdepalveluissa potilaat eivät aina näe oikeuksiaan eivätkä kykene pitämään huolta niistä.

Toinen merkittävä syy alueellisiin eroihin ovat asenteet. Terveydenhuollossa ja siitä päättävillä tahoilla ei ole riittävää ymmärrystä riippuvuussairauksien luonteesta ja näyttöön perustuvasta hoidosta.

– Korvaushoitoon liittyy edelleen asenteita, että sitä pidetään ilmaisena huumeidenjakeluna eikä oikeana hoitona. Puhdasta tietämättömyyttä on paljon, mihin voi vaikuttaa myös se, miten korvaushoitolääkkeistä uutisoidaan. Monesti puhutaan Subutexista korvaushoitolääkkeenä, vaikka buprenorfiinia ei sillä kauppanimellä Suomessa käytetä korvaushoidossa kuin erityistapauksissa.

 

Hoito jatkuu pitkään, jopa loppuelämän

Päihdehuollon tavoitteena voi olla haittojen vähentäminen tai riippuvuudesta kuntoutuminen. Opioidikorvaushoitoa pidetään usein koko loppuelämän kestävänä hoitona. Vaikeassa riippuvuudessa se on usein realistisin vaihtoehto.

Vieroittuminen ei ole helppoa, mutta mahdollista se on silloin kun potilaan tilanne on vakaa, terveydentila on hyvä, sosiaalinen verkosto on kunnossa eikä muiden päihteiden yhteiskäyttöä ole. Korvaushoidosta onnistuneesti vieroittuneita on Häkkisen mukaan muutama prosentti.

Käsitykset ja suhtautuminen siihen, milloin ja miten korvaushoito tulisi päättää, vaihtelevat. Useimmiten hoito loppuu potilaan omasta tahdosta. Joskus syynä voi olla hoitoväsymys.

– Korvaushoidossa käydään päivittäin tai monta kertaa viikossa klinikalla. Osa potilaista haluaa jättää hoidon pois ja ajattelee pärjäävänsä ilman, osa ei halua luopua oheispäihteistä eikä halua, että niiden käyttöä kontrolloidaan.

Joskus hoito päättyy, kun potilaan käynnit klinikalla jäävät toistuvasti väliin. Hoidon purkamisen syynä voi olla myös esimerkiksi lääkevilpit, väkivaltainen käytös tai sen uhka.

– Joissain osissa Suomea näin tehdään liian helposti. Korvaushoidon ulkopuolella kuolemanriski on suuri. Se on suurimmillaan kuukauden sisällä hoidon lopettamisen jälkeen ja on jopa suurempi kuin sellaisilla, jotka eivät koskaan ole edes olleet korvaushoidossa.

 

 

Sinua voisi kiinnostaa myös

Vanhusneuvola tarjoaisi tukea kaikille yli 65-vuotiaille

Suojaimet lisäävät helteen aiheuttamaa kuormitusta hoitotyössä – huomioi nämä asiat!

Onko työpaikalla kuuma? Helle huolettaa hoitajia