Ulrika Björkstam selviytyi vakavasta onnettomuudesta – Nyt hän puhuu psyykkisestä toipumiskyvystä

Hoitajan yhtenä tärkeänä tehtävänä on toivon ylläpitäminen. Se tukee potilaan resilienssiä, psyykkistä toipumiskykyä. Tämän on kokenut omakohtaisesti lento-onnettomuudesta selviytynyt Ulrika Björkstam.

resilienssi

Ulrika Björkstamin mukaan Suomessa arvostetaan yksin pärjäämistä. Tosiasia on kuitenkin se, ettemme selviydy ilman muita. Ihmisen biologinen tarve on tuntea yhteyttä toisiin. Björkstam on itse saanut paljon tukea muilta toipuessaan onnettomuudesta. Kuva: Robert Ottosson

Teksti Minna Lyhty minna.lyhty@superliitto.fi

Ulrika Björkstamin työpäivä Mexico Cityssä oli venynyt liian pitkäksi. Töistä lähdettyään hän kiirehti viettämään omia 29-vuotissyntymäpäiviään. Kun hän odotti taksia, katse osui taivaalle, jossa oli lentokone oudon matalalla. Silmänräpäyksessä Björkstam tajusi, että se oli tulossa häntä kohti.

– Muistan selvästi, miltä se näytti ja tuntui. Ajattelin, että nyt kuolen.

Lentokone iskeytyy Björkstamista muutaman kymmenen metrin päähän. Kun hän onnettomuuden jälkeisenä päivänä heräsi teho-osastolla, hän oli intuboituna kääreissä. Hänen ihostaan oli palanut 40 prosenttia.

– Pystyin kommunikoimaan vain silmiä räpyttämällä. Tajusin, että oli käynyt pahasti, mutta uskoin toipuvani muutamassa viikossa ennalleen. En tiennyt silloin, ettei mikään olisi enää ennallaan. Minulla ei ollut elämää, mihin palata.

Kun Björkstam katsoi ensimmäisen kerran peiliin ilman siteitä, hän ei tunnistanut itseään. Lisäksi fyysiset haasteet olivat äärimmäisiä.

– En pystynyt nousemaan seisomaan, en osannut kävellä, enkä saanut kättä nyrkkiin. Meni vuosi, että sain edes vesipullon avattua.
Björkstam oli sairauslomalla puolitoista vuotta. Tänä aikana hänen avioliittonsa kariutui ja määräaikaista työsopimusta ei jatkettu. Hän joutui muuttamaan vanhempiensa luokse, koska ei pärjännyt ilman muiden apua.

– Ihmiset sanovat minulle usein, että en olisi selviytynyt, jos minulle olisi käynyt noin. Olisin itsekin ajatellut samoin ennen onnettomuutta. Kaikilla ihmisillä on kuitenkin voimavaroja, joista emme ole edes tietoisia, ennen kuin meitä koetellaan.

Mainos

Resilienssiä voi kasvattaa

Ulrika Björkstamin mukaan olennaista ei ole se, mitä meille tapahtuu, vaan se, miten suhtaudumme meitä kohtaaviin koettelemuksiin.

– Olisin voinut jäädä sänkyyn makaamaan ja katkeroitua. Se ei ollut minulle vaihtoehto. Halusin kuntoutua, pärjätä itsenäisesti ja päästä töihin.

Nykyään Björkstam toimii yrittäjänä. Hän valmentaa työntekijöitä ja tiimejä johtamaan itseään paremmin paineiden keskellä. Hän puhuu mielellään resilienssistä, psyykkisestä toipumiskyvystä.

Resilienssiä ei tarvita ainoastaan äärimmäisen vaikeissa tilanteissa vaan myös arkielämän haasteissa. Esimerkiksi muutokset työelämässä vaativat sopeutumiskykyä.
Björkstam korostaa sitä, että kaikilla on resilienssiä, mutta toisilla on sitä lähtökohtaisesti enemmän.

– Ihminen, jolla on hyvä resilienssi, näkee muutoksen mahdollisuutena. Hän on valmis oppimaan ja kehittymään selviytyäkseen tilanteesta.

Björkstamin mukaan resilienssi ei ole vain sinnikkyyttä, vaan se on kimppu erilaisia taitoja. Siihen kuuluvat muun muassa itsesäätelytaidot, ratkaisukeskeinen suhtautuminen ongelmiin sekä kyky tukeutua muihin ja ottaa apua vastaan tarvittaessa. Resilienssi ei ole muuttumaton, sillä sitä voi kehittää.

Lähihoitaja toivon kannattelijana

Ulrika Björkstam kokee saaneensa terveydenhuollon ammattilaisilta tukea toipumiseensa. Hän kertoo esimerkin Töölön sairaalasta, jossa hänen kasvoihinsa laitettiin kortisonia.

– Se on erittäin kivulias toimenpide, kun pistos annetaan tiukan arpikudoksen läpi. Kokeneella plastiikkakirurgilla nousi kyyneleet silmiin, kun hän näki, miten minuun sattui.

Yleensä ajatellaan, että on epäammattimaista näyttää tunteensa, mutta itse koin, että tulin nähdyksi. Kyyneleet osoittivat hänen inhimillisyytensä. Minusta tuntui siltä, että hän on puolellani.

Björkstam korostaa sitä, että hoitaja voi omalla toiminnallaan lisätä potilaan resilienssiä. Se ei vaadi tekoja, jotka veisivät paljon aikaa.

– Sillä on merkitystä, miten hoitaja tulee huoneeseen. Astuuko hän sisään, katsoo silmiin ja osoittaa inhimillistä lämpöä vai tuleeko hän laput silmillä vain suorittamaan hoitotoimenpidettä? Kun potilas on itse epätoivoinen oman tilansa vuoksi, hoitaja voi kannatella omalla läsnäolollaan hänen toiveikkuuttaan.

Ulrika Björkstam puhui Lähihoitaja2019-tapahtumassa 6. syyskuuta, joka on SuPerin vuosittain järjestämä tapahtuma lähihoitajaopiskelijoille ja opettajille.

Juttu on julkaistu alun perin SuPer-lehdessä 10/2019.

Lue myös:

Lähihoitaja Minna Hyttinen joutui työpaikkakiusatuksi – vaihtoi elämänsä suuntaa kokonaan


    

Sinua voisi kiinnostaa myös

Turvallisessa työilmapiirissä omista huolista on lupa puhua – Työ voi jopa kannatella vaikeiden aikojen yli

Palveluasumisen tasa-arvossa paljon parantamisen varaa: Kuntoliikunta lisääntyy, mutta toimintakyky hiipuu

Elli Isokoski vie nykytanssia vanhusten arkeen: ”Tanssia ei tarvitse ymmärtää, sitä voi vain ihmetellä”