Minulle tuli tästä trauma! Näin saattaa joku huudahtaa ikävien kokemusten osuessa kohdalle. Jotkut puhuvat traumoista kevyeen sävyyn, vaikka tosiasiassa vaikeatkaan tilanteet eivät välttämättä johda traumatisoitumiseen.
– Tutkimusten mukaan noin 10–25 prosentille aikuisista, jotka altistuvat äärimmäisille stressitekijöille, voi kehittyä traumaperäinen stressihäiriö, sanoo erityistason traumapsykoterapeutti, Traumatisoitunut keho ja mieli -kirjan kirjoittanut Marko Punkanen.
Hän korostaa sitä, että jokaisen ihmisen sietokyky on erilainen, ja se vaihtelee elämän eri vaiheissa.
– Siksi esimerkiksi samassa onnettomuudessa olleet reagoivat eri tavoin. Joku saa traumaperäisiä stressioireita, toinen jatkaa elämäänsä ongelmitta.
Traumatisoituminen syntyy tapahtumasta, joka menee yli ihmisen sietokyvyn. Tapahtuma on usein ollut voimakas, yhtäkkinen, hallitsematon, odottamaton ja äärimmäisen kielteinen. Se on uhannut ihmisen turvallisuutta tai henkeä.
Usein trauman aiheuttaja on toinen ihminen. Tutkimusten mukaan väkivaltainen käytös ja kaltoinkohtelu traumatisoi todennäköisemmin kuin esimerkiksi luonnonmullistuksen aiheuttama stressaava tilanne.
Traumat voivat syntyä myös pitkäkestoisissa äärimmäisen stressaavissa tilanteissa. Henkiset vammat ovat usein suuria, jos kaltoinkohtelijaan on kiintymyssuhde.
– Lapsuuden aikainen kaltoinkohtelu voi aiheuttaa vakavan traumatisoitumisen. Aikuisen pitäisi olla ensisijainen turvan lähde, mutta hän onkin pelottava. Lapsi joutuu sietämättömään tilaan, kun kiintymysjärjestelmä ja puolustautumisjärjestelmä ovat keskenään ristiriidassa. Aikuisuudessa lähisuhdeväkivalta voi aiheuttaa vakavia traumaoireita.
Trauman jättämät jäljet
Traumatisoituminen vaikuttaa ihmiseen kokonaisvaltaisesti.
– Se vaikuttaa kehoon, tunnekokemuksiin ja uskomuksiin. Traumatisoituminen ilmenee autonomisen hermoston säätelyhäiriönä eli yli- ja alivireysreaktioina, jotka aktivoituvat, kun jokin asia nykyhetkessä muistuttaa meitä traumaattisesta kokemuksesta, Marko Punkanen kertoo.
Ylivireystilassa ihminen kokee epämiellyttäviä kehollisia oireita, joita ovat esimerkiksi kohonnut pulssi, hengitysvaikeudet ja tukehtumisen tunne. Näistä oireista voi seurata myös ahdistusta ja paniikkia. Alivireystilassa aistit ja tunteet turtuvat ja ihmisestä tulee fyysisesti passiivinen. Yli- ja alivireystilaan liittyy kognitiivisten toimintojen haasteita.
– Traumaoireita ovat myös traumatakaumat. Mielikuvat tapahtuneesta tunkeutuvat hallitsemattomasti mieleen, vaikka ei haluaisi miettiä niitä. Traumatisoitunut voi myös nähdä painajaisia tapahtuneista tilanteista.
Traumatisoitunut ihminen alkaa vältellä asioita, jotka aiheuttavat traumaoireita, vaikka nämä asiat eivät olisi oikeasti uhkaavia. Välttely johtaa elämän kaventumiseen.
– Voi käydä myös niin, ettei traumatisoitumisen vuoksi tunnista oikeita uhkatekijöitä. Tämä selittää sitä, miksi jotkut ajautuvat väkivaltaisen parisuhteen jälkeen uudelleen samantyyppiseen suhteeseen.
Traumatisoituminen aiheuttaa usein vaikeuksia luottaa muihin ihmisiin.
– Trauman ydin on syvässä turvattomuuden kokemuksessa.
Mieli pakenee paikalta
Pahimmillaan traumatisoituminen aiheuttaa dissosiaation, jolloin sietokyvyn ylittänyt kokemus jää irralliseksi muisti- ja kokemushistoriasta.
– Riski dissosiaatioon on erityisesti silloin, kun ihminen on kokenut traumaattisen tilanteen niin voimakkaana, että kuvailee mielen poistuneen paikalta. Jälkeenpäin hän ei pysty muistamaan, mitä tilanteessa tapahtui.
Dissosiaatio johtuu siitä, että traumaattisessa tilanteessa kehossa on ollut niin paljon stressihormoneja, etteivät tapahtumat tallennu muistiin ehyenä kokonaisuutena.
– Se suojaa meitä sietämättömiltä kokemuksilta, mutta aiheuttaa kokemuksen pirstaloitumisen ja eriasteisesti myös minuuden pirstaloitumisen.
Dissosiaatio voi aiheuttaa myös kehollisia oireita, esimerkiksi tunnottomuutta, lihasheikkoutta ja koordinaatiovaikeuksia. Kehon tuntemusten, kuten nälän, kivun ja väsymyksen, tunnistaminen voi heikentyä.
Empatian kääntöpuoli
Hoitotyössä on riski sijaistraumatisoitumiseen. Hoitaja alkaa kärsiä trauman kaltaisista oireista, kun hän kuulee toistuvasti ihmisten vaikeita kokemuksia.
– Empatia on hoitajan työkalu. Sen avulla voi kohdata ihmiset läsnäolevasti, mutta samalla se altistaa sijaistraumatisoitumiselle. Se on kavala ilmiö, sillä se hiipii pikkuhiljaa. Siksi omaa vointia pitää tarkkailla jatkuvasti. Jos alkaa tulla turtumista, menettää kiinnostuksensa työhön ja jopa vapaa-ajan puuhiin, on syytä pysähtyä, Marko Punkanen kehottaa.
Hoitotyössä saattaa altistua myös voimakkaita tunteita herättäville sekä uhkaa ja väkivaltaa sisältäville tilanteille.
– Ammattitaitoinen työnohjaus on äärimmäisen tärkeää, jotta välttyy traumatisoitumiselta. Asioista puhuminen ei välttämättä riitä, vaan pitää huomioida, että kokemukset jäävät myös kehoon.
Punkanen kannustaa harrastuksiin, joissa keho on mukana. Esimerkiksi kävelylenkin tai kuormittavamman liikunnan avulla voi purkaa kehoon kasautunutta kuormaa.
Psykoterapeutti kehottaa etsimään tasapainoa työn ja muun elämän välille.
– Elämässä pitää olla mielihyvää tuottavia asioita. Täytyy huolehtia tietoisesti, ettei työ vie liian suurta osaa elämästä.
Hoitajan lisäksi hoitotyössä voi traumatisoitua myös potilas.
– Esimerkiksi psykoosiin sairastuneilla on todettu posttraumaattisen stressireaktion oireita sairaalahoidon jälkeen. Psykoosi on jo itsessään äärimmäisen pelottava kokemus. Hoidossa voi tapahtua asioita, jotka ylittävät ihmisen sietokyvyn. Tämä pitäisi huomioida paremmin.
Traumoista voi parantua
Traumatisoitumisesta toipumisessa lähtökohtana on turvallisuuden kasvattaminen.
– Jos on mahdollista, kannattaa pyrkiä jatkamaan normaalia arkielämää vaikeiden tilanteiden jälkeen. Jos käy psykoterapiassa, sille pitää varata aikaa, Marko Punkanen sanoo.
Hän korostaa sitä, että traumatisoitumisen oireet ovat kehollisia. Siksi traumatisoitunut ihminen pyrkii tiedostamatta katkaisemaan yhteyden omaan kehoonsa. Punkasen mukaan yhteyden palauttaminen on välttämätöntä.
– Jos ei ole yhteyttä omaan kehoon, on vaikeaa tunnistaa, minkälaista säätelyä tarvitsee. Kehoyhteyttä ja -tietoisuutta rakennetaan pienin askelin terapiassa.
Toipumisessa keskeistä on turvallisten rajojen palauttaminen. Traumatisoituminen heikentää rajoja tai tekee niistä liian vahvat. Voi olla vaikeaa tunnistaa esimerkiksi omia tunteita, tarpeita ja tahtoa ja ilmaista niitä suoraan. Ongelmia voi syntyä myös toisen ihmisen rajojen tunnistamisessa. Liian vahvat rajat saavat ihmisen eristäytymään muista.
Toipumisen edellytys on itsesäätelyn oppiminen. Kun on keinoja hallita yli- ja alivireystiloja, ei mene enää äärimmäisiin tiloihin, kun kohtaa traumalaukaisijoita.
– Pitää oppia kiinnittämään huomiota nykyhetken turvallisuutta ilmentäviin asioihin. Se vaatii harjoittelua, jota voi tehdä yhdessä psykoterapeutin kanssa.
Kuinka sitten hoitajan pitäisi kohdata traumatisoitunut ihminen?
– Mahdollisimman avoimesti ja läsnäolevasti. Hoitaja voi mallintaa turvallisuutta oman kehonsa kautta. Asennoilla, eleillä, ilmeillä ja puheensävyllä voi luoda turvallisuuden tunnetta.
Traumaperäiset stressihäiriöt
Akuutti stressireaktio onlyhytkestoinen, voimakas psyykkinen ja fyysinen reaktio, joka ilmenee äkillisen, erittäin stressaavan tilanteen jälkeen. Oireita voivat olla esimerkiksi ahdistus, pelko, ärtyneisyys, keskittymisvaikeudet, uniongelmat, pahoinvointi, sydämentykytys ja vapina. Reaktio alkaa nopeasti tapahtuman jälkeen ja kestää yleensä tunteja tai päiviä. Hoitoon kuuluu lepo, turvallinen ympäristö ja läheisten tuki.
Traumaperäinen stressihäiriö (PTSD) on pitkäkestoinen psyykkinen häiriö, joka voi kehittyä, jos on kokenut tai nähnyt järkyttävän tai uhkaavan tapahtuman. Se kehittyy vasta tapahtuman jälkeen, joskus jopa vasta vuosien päästä. Useimmilla tästä kärsivillä on ilmennyt akuutti stressireaktio heti traumaattisen tapahtuman jälkeen. Oireina voivat olla esimerkiksi ahdistuneisuus, keskittymisvaikeudet, tunteiden turtuminen, uniongelmat ja sosiaalisista suhteista vetäytyminen. Painajaiset ja traumatakaumat ovat tavallisia. Hoitona on psykoterapia ja tarvittaessa lääkitys.
Monimuotoinen traumaperäinen stressihäiriö (C-PTSD) kehittyy pitkäaikaisen tai toistuvan trauman, kuten lapsuuden kaltoinkohtelun tai lähisuhdeväkivallan seurauksena. Se muistuttaa PTSD:tä, mutta oireet ovat laajempia ja vaikuttavat syvästi tunne-elämään ja ihmissuhteisiin. Tyypillisiä oireita ovat tunnesäätelyn vaikeudet, kielteinen minäkuva, ihmissuhdeongelmat ja dissosiaatio. Hoitoon kuuluu psykoterapia, kuten traumafokusoitu terapia tai EMDR eli silmänliiketerapia.
Lue myös:
Hoitotyössä voi syntyä trauma – Traumatisoitunut tarvitsee kuuntelijan
