Tiesitkö tämän ylikunnosta?

Ylikunto on tila, jossa elimistö ei ehdi palautua rasituksesta. Se voi aiheuttaa fyysisiä ja psyykkisiä oireita.

Ylikunnosta toipuu lepäämällä. Rankat treenit on laitettava tauolla ja arjen kuormitusta on vähennettävä. Kuva: Mostphotos

Ylikunto ei tarkoita huippukuntoa, vaan päinvastoin. Se on elimistön uupumistila, jolloin keho ei palaudu edes levossa. Hermosto ja hormonitoiminta jäävät ylivireään tilaan, eikä elimistö palaudu normaaliksi pienenkään rasituksen jälkeen.

Ylikunto ei ole vain huippu-urheilijoiden vaiva, vaan ylikuntoon voivat päätyä myös aivan tavalliset kuntoilijat ja liian kiireistä arkea elävät ihmiset. Urheilijalle ylikunto kehittyy usein liian kovan treenin, vääränlaisen ravitsemuksen ja riittämättömän levon yhdistelmästä. Tavalliselle ihmiselle ylikunto voi tulla esimerkiksi pitkään jatkuneen työstressin seurauksena.

Mainos

Univaikeudet ovat usein ylikunnon ensimmäinen merkki. Fyysisiä oireita on paljon, esimerkiksi kohonnut verenpaine ja leposyke, rytmihäiriöt, lisääntynyt hikoilu ja vapina. Ylikunnossa oleva ihminen voi olla myös alakuloinen, ahdistunut ja ärtynyt. Diagnosointi on vaikeaa, sillä oireet sopivat myös moniin muihin sairauksiin.

Ylikunnossa harjoittelu tuntuu raskaalta, motivaatio katoaa ja voimat loppuvat tavallista nopeammin.

Hoito on yksinkertainen: Lepo. Käytännössä se tarkoittaa treenin lopettamista ja arjen kuormituksen vähentämistä.

Lievästä ylikunnosta voi palautua viikoissa, mutta pahimmillaan täydellinen toipuminen voi kestää kuukausia tai jopa vuosia.

Lähde: Coronaria, Puhti

Mainos

Lue myös:

Rentouta lantiopohjan lihakset – nämä asiat voivat kertoa lantion alueen lihasten kireydestä

Ergonomiset työtavat parantavat työhyvinvointia – Ota ergonomiset opit haltuun

MS-taudin hoidossa on otettu valtava harppaus

Sinua voisi kiinnostaa myös

Salakavala syvä laskimotukos voi viedä hengen 

Tiesitkö tämän keskittymiskyvystä?

Tiesitkö tämän elinluovutuksesta?