Palvelutalon asukas tarkistaa asunnosta pois lähtiessään, että hellan levyt ovat nollilla. Ei riitä, että hän tekisi sen kerran, vaan hän jää jumiin keittiöön, koska tekee tarkistuksen monta kertaa. Hoitaja yrittää kannustaa häntä lähtemään ruokasaliin lounaalle, mutta asukkaan on vaikeaa lopettaa tarkistusrituaalinsa. Kun hän lopulta saa sen tehtyä, hän pyytää vielä eteisessä hoitajaa tekemään yhden tarkistuksen.
– Tämä on hyvä esimerkki pakko-oireisesta häiriöstä. On normaalia tehdä tarkistus kerran, mutta jos tarkistaminen muuttuu pakonomaiseksi, rajoittavaksi ja ahdistavaksi, kyseessä on pakko-oire, psykiatrian professori Suoma Saarni kertoo.
Pakko-oireisesta häiriöstä eli OCD:sta (Obsessive-Compulsive Disorder) kärsii 1–3 prosenttia ihmisistä. Sairauteen kuuluu pakkoajatuksia tai pakkotoimintoja tai molempia näistä. Pakkoajatukset ovat toistuvasti mieleen tunkeutuvia epämiellyttäviä tai ahdistavia ajatuksia tai mielikuvia. Yleisemmin pakkoajatukset liittyvät esimerkiksi järjestykseen, likaantumiseen, moraalisiin kysymyksiin tai huoleen itselle tai toisille tapahtuvasta vahingosta.
– Mieleen voi tulla esimerkiksi, palaako talo, astuinko huumeneulan päälle vai ajoinko jonkun yli. Tällaisia ajatuksia voi tulla kenelle vain, mutta normaalisti niihin ei jää kiinni. Pakko-oireinen voi jäädä jumiin esimerkiksi ajatukseen, että kahvinkeitin jäi päälle, talo palaa ja naapurit kuolevat.
Pakkotoiminnot ovat toistuvaa käytöstä, jolla pyritään estämään pelättyä tapahtumaa tai lievittämään pakkoajatuksiin liittyvää ahdistusta. Ne voivat olla esimerkiksi toistuvaa käsien pesua, esineiden järjestämistä tai lukituksen tarkistamista. Pakkotoiminnot voivat olla myös mielessä tapahtuvaa toimintaa, kuten laskemista, sanojen toistamista tai pakonomaista rukoilua.
– Voi olla pakonomainen tarve ajatella asiat tietyssä järjestyksessä, jotta mitään pahaa ei tapahdu. Jos ajattelu keskeytyy jostain syystä, se pitää aloittaa alusta.
Oireiden salailua
Pakko-oireinen häiriö on äärimmäisen kuormittava ihmiselle itselleen.
– Mielessä on jatkuva rinnakkaisprosessointi. Pitää tehdä varmisteluja, rituaaleja ja arvioida riskejä. Ulospäin toiminta ei aina näy. Moni sairastunut pystyy salaamaan oireensa läheisiltään pitkään. He saattavat ihmetellä, miksi jotkin asiat, esimerkiksi suihkussa käynti, kestää epänormaalin kauan, Suoma Saarni kertoo.
Potilas salaa usein oireensa, koska hän ymmärtää, ettei toiminnassa ole järkeä.
– On mahdotonta selittää muille järjettömiltä näyttäviä rituaaleja, joissa on itselle jokin sisäinen logiikka.
Sairaus saattaa invalidisoida täysin, jolloin koko päivä voi kulua pakkotoimintoja suorittaessa. Joillakin oireilu on lievempää, esimerkiksi työssäkäynti onnistuu, mutta vapaa-aika on täynnä pakkotoimintoja.
Pakko-oireinen häiriö alkaa usein jo lapsena tai nuorena. Siihen voi liittyä samanaikaisia häiriöitä, joista yleisimpiä ovat masennus, ahdistuneisuushäiriöt, ADHD, tic-oireet, Touretten oireyhtymä ja autismikirjon häiriö.
Syytä sairauden puhkeamiseen ei tunneta. Geneettiset ja neurobiologiset tekijät voivat altistaa sille. Myös kokemukset ja ympäristötekijät voivat laukaista häiriön.
– Oireet saattavat ilmaantua traumaattisen kokemuksen seurauksena. Esimerkiksi jos äiti sairastuu vakavasti, lapselle voi tulla ajatus, että jos hän tekee tiettyjä rituaaleja, äiti pysyy hengissä. Tämä saattaa joskus kehittyä pakko-oireiseksi häiriöksi.
Lapsilla saattaa olla rituaaleja ja maagista ajattelua myös ilman pakko-oireista häiriötä.
– Lapsi saattaa haluta astua suojatien viivoille tietyllä tavalla tai hänellä on tarkat rituaalit nukkumaan mennessä. Se on normaalia, jos lapsi voi tarvittaessa joustaa rituaalista.
Yli tunti päivässä
Monet kärsivät pakko-oireisesta häiriöstä vuosia ennen kuin hakevat siihen apua.
– Potilaat ovat pärjänneet sen kanssa jollakin tavalla. Heillä saattaa olla vanhanaikainen käsitys siitä, ettei sairautta voida hoitaa. Nykyisillä hoidoilla suurin osa potilaista tulee oireettomiksi tai vähäoireisiksi, Suoma Saarni kertoo.
Sairaus diagnosoidaan potilaan kliinisellä tutkimisella ja laajalla haastattelulla. Seulontakyselyjä voidaan käyttää apuna. OCI-R-kyselyn avulla kartoitetaan häiriöön liittyviä oireita: pesemistä, pakkoajatuksia, hamstraamista, järjestämistä, tarkastamista ja laskemista. Kyseessä voi olla pakko-oireinen häiriö, jos potilaalla on esiintynyt pidempään pakkoajatuksia ja -toimintoja, jotka vievät enemmän kuin tunnin päivässä ja haittaavat merkittävästi toimintakykyä.
Diagnosoinnissa lääkäri selvittää muiden sairauksien mahdollisuuden.
– Ahdistuneisuushäiriössä, syömishäiriössä ja psykoottisissa häiriöissä saattaa olla samantyyppistä oireilua. Pakko-oireisen häiriön pakkotoiminto tehdään siksi, että sillä pyritään neutraloimaan pakkoajatus tai estämään kuviteltu uhka, vaikka ihminen itsekin tietää yhteyden olevan järjestön. Syömishäiriöissä tai ahdistuneisuushäiriöissä toiminta useimmiten koetaan loogiseksi keinoksi hallita todellista uhkaa.
90 prosenttia pakko-oireisesta häiriöstä kärsivistä potilaista sairastuu elämänsä aikana johonkin toiseen psykiatriseen häiriöön.
– Masennus ja ahdistus ovat tavallisia. Depressiivisiä oireita voi tulla myös siinä vaiheessa, kun hoito pakko-oireiseen häiriöön alkaa auttaa. Potilaalle saattaa tulla suru siitä, miten monta vuotta on menettänyt sairaudelle.
Tehokkaita hoitoja
Pakko-oireista häiriötä voidaan hoitaa tehokkaasti psykoterapialla ja lääkehoidolla. Jos oireet ovat vakavat, hoito aloitetaan yleensä lääkehoidolla. Lääkkeenä käytetään ensisijaisesti SSRI-lääkkeitä, joiden hoitovaste kehittyy hitaammin kuin masennustiloissa.
– Lääkkeillä saadaan pahin terä taittumaan, jolloin psykoterapeuttinen työskentely onnistuu. Ne lisäävät myös aivojen plastisuutta, jolloin käyttäytymismuutos on helpompi saada aikaan, Suoma Saarni kertoo.
Kognitiiviset psykoterapiat on havaittu parhaimmiksi terapiamuodoiksi. Erityisesti altistushoitoa eli ERP-terapiaa käytetään.
– Siinä potilas altistetaan ahdistusta tuottavalla asialle ja samalla jätetään pois välttämiskäyttäytyminen tai rituaali. Aiemmin pyrittiin vähentämään pakkotoimintoja hiljalleen, mutta nykyään niistä yritetään päästä kerralla eroon.
Uusi, tehokas hoitomuoto on Norjassa kehitetty Bergenin malli, jossa potilaat käyvät klinikalla neljänä perättäisenä päivänä.
– Altistuksia tehdään oman terapeutin tukemana ja tilanteita käydään läpi myös ryhmässä. Tämän jälkeen hoito jatkuu vielä omassa ympäristössä. Tällä hoitomuodolla on saavutettu poikkeuksellisen hyviä tuloksia. Kaksi kolmasosaa potilaista on oireettomia hoidon jälkeen.
Lääkärin lähetteellä pääsee nettiterapiaan, jossa tehdään itsenäisesti tehtäviä, mutta rinnalla kulkee koko ajan psykiatrian ammattilainen. Lievempään oireiluun voi kokeilla Mielenterveystalon tarjoamaa pakko-oireisen häiriön omahoito-ohjelmaa.
– Vertaistukiryhmistäkin on apua. Siellä avautuu silmät sille, ettei ole ainoa, jolla on tällaista oireilua.
Kannusta avun piiriin
Hoitajat kohtaavat työssään ihmisiä, jotka kärsivät pakko-oireisesta häiriöstä. Suoma Saarni kehottaa kysymään ihmiseltä itseltään, jos jokin asia huolestuttaa hänen käytöksessään.
– Pitää lähestyä kunnioittavasti ja sallivasti. Voi ihmetellä, mutta ei kyseenalaistaa. Näin voi auttaa ihmistä ymmärtämään ja hyväksymään tunteita tai tilannetta.
Jos ihminen ei ole avun piirissä, häntä kannattaa kannustaa hakemaan apua. Hoidon alettua häntä voi kehua pienistä edistymisistä.
Entä miten pitäisi toimia asukkaan kanssa, joka jää keittiöönsä jumiin, koska hän tarkistaa monta kertaa, onko hellan levyt varmasti pois päältä?
– Yleensä haluamme helpottaa toisen ahdinkoa, erityisesti hoitoalalla. Olisi helppoa sanoa, että käyn vielä tarkistamassa, jotta asukas saa mielenrauhan. Hoitajan ei kuitenkaan pidä osallistua pakko-oireisiin. Sen sijaan voi kysyä asukkaalta, huomaatko pakko-oireen taas puhuvan. Sen jälkeen voi sanoa, että tiedämme jo, että levyt ovat jo pois päältä ja voimme lähteä.
Pakko-oireisesta häiriöstä kärsii kymmenet tuhannet suomalaiset
- 1–3 prosenttia ihmisistä kärsii pakko-oireisesta häiriöstä elämänsä aikana.
- Sairaudessa esiintyy pakko-ajatuksia tai pakkotoimintoja tai molempia näistä.
- Häiriö alkaa yleensä lapsuus- tai nuoruusiässä.
- Raskauden tai synnytyksen jälkeen on kohonnut riski sairastua.
- Sairauteen on saatavilla tehokasta hoitoa, jolla potilas tulee oireettomaksi tai vähäoireiseksi.
Lähteet: Duodecim, Käypä hoito -suositus
Lue myös:
Skitsofrenia muuttaa mielen maiseman
Kaksisuuntainen mielialahäiriö diagnosoidaan usein viiveellä
Hoitotyössä voi syntyä trauma – Traumatisoitunut tarvitsee kuuntelijan
