Ikääntyneiden ravitsemuksen seurannassa pitää olla tuntosarvet törröllään

Hoitoa ja tukea tarvitsevan ikääntyneen ravitsemusta on seurattava jatkuvasti. Laihtuminen voi viedä ikääntyneen toimintakyvyn lopullisesti.

ravitsemussuositus

Suurella osalla ympärivuorokautisessa hoidossa olevilla ikääntyneillä on vajaaravitsemusriski tai -tila. Siksi he tarvitsevat 5–6 ateriaa päivässä. Kuva: Veikko Somerpuro

Teksti Minna Lyhty minna.lyhty@superliitto.fi

Kun ihminen laihtuu, paino ei lähde vain rasvasta vaan myös lihaksista. Siksi ikääntyneen perusteeton laihduttaminen tai tahaton laihtuminen voi romahduttaa toimintakyvyn. Ravitsemusterapian professori Ursula Schwab kehottaa hoitajia ennaltaehkäisemään potilaiden ja asiakkaiden painon putoamista.

– Kuihtunutta on vaikeaa enää kuntouttaa toimintakykyiseksi. Siksi ikääntyneen ravitsemusta ja painoa on tarkkailtava. Syömisongelmia täytyy ratkoa välittömästi.

Ravitsemus voi heikentyä useasta eri syystä. Muistisairaan ruokavalio saattaa kapeutua siksi, että hän haluaa syödä vain tiettyjä ruokia, esimerkiksi ainoastaan makea maistuu. Kotona yksin asuva ikääntynyt saattaa menettää ruokahalun, koska hänellä ei ole ruokaseuraa. Syyt voivat olla myös taloudellisia, esimerkiksi makkara on vähärasvaista lihaa halvempaa.

Schwab toivoo, että hoitajat puuttuisivat syömiseen matalalla kynnyksellä.

– Valitettavan usein käy niin, että paino ehtii tippua monta kiloa, ennen kuin tilanteeseen havahdutaan. MNA-ravitsemuskartoitus pitäisi tehdä puolen vuoden välein kaikille, joilla on vähänkään haastetta terveydentilan ylläpitämisessä. Esimerkiksi jos ilmaantuu ruokahaluttomuutta tai nielemisongelmia, ravitsemusta täytyy tarkastella välittömästi.

Energian tarvetta arvioitaessa pitää huomioida, miten paljon ikääntynyt liikkuu. Toiset eivät liiku juuri lainkaan, toiset ovat jalkeilla jatkuvasti. Esimerkiksi muistisairaat, jotka vaeltelevat hoivakodin käytävillä, tarvitsevat runsaasti energiaa. Vaikka ei liikkuisi yhtään, ikääntynyt tarvitsee riittävän määrän energiaa ja ravintoaineita.

Enemmän ravintoaineita pienessä annoksessa

Ursula Schwab johti työryhmää, joka valmisteli ikääntyneiden uuden ruokasuosituksen. Maaliskuun 31. päivänä julkaistu suositus sisältää ravitsemustiedon lisäksi vinkkejä erilaisiin syömisongelmiin. Suosituksessa korostetaan sitä, että ravitsemus on osa hoitosuunnitelmaa.

Hoitosuunnitelmassa ravitsemushoidolle kirjataan tavoitteet, keinot ja vaste. Painoa on seurattava kuukausittain, tarvittaessa useammin.

– Asiakkaan painon muutokset kertovat siitä, ovatko käytetyt keinot riittäviä. Jos paino laskee kokeilluista konsteista huolimatta, pitää ruokavaliota muokata edelleen. Tarvittaessa neuvoja täytyy pyytää ravitsemusterapeutilta.

Ravitsemushoidon tulee aina perustua yksilölliseen ravitsemustilan arviointiin. Kotihoidossa pitää pohtia esimerkiksi sitä, riittääkö asiakkaalle ateriapalvelun tavallinen ruoka vai olisiko tarpeen runsasenerginen ja -proteiininen ruokavalio.

Ikääntyneiden ruokahaluttomuus on tavallista. Vanhetessa nälän- ja janontunne vaimenevat, koska hypotalaamisen säätelykeskuksen toiminta muuttuu. Mahalaukun tyhjeneminen hidastuu, jolloin kylläisyyden tunne tulee herkästi. Maku- ja hajuaistin heikentyminen vähentävät ruokahalua.

Kun ikääntynyt kärsii ruokahaluttomuudesta, tehostettu ruokavalio estää vajaaravitsemuksen.

– Siinä ideana on se, että pienessä annoksessa on enemmän energiaa ja ravintoaineita. Käytännössä se voi tarkoittaa sitä, että perunamuusissa on margariinia, marjakiisselin tilalla on marjarahka ja salaatinkastiketta on reilumpi määrä. Annoskoko on puolet tai kaksi kolmasosaa tavallisesta, jotta ikääntynyt pystyy syömään sen.

Seurassa ruoka maistuu

Hoitoyksiköissä syödään yleensä yhdessä ruokasalissa. Kodikkaalla sisustuksella ja kauniilla astioilla voidaan lisätä asukkaiden ruokahalua.

Ruoka maistuu paremmin, kun hoitajat ruokailevat yhdessä ikääntyneiden kanssa tai ovat muuten läsnä. Toki huonokuntoisten parissa hoitajien aika menee ruokailussa avustamiseen. Ursula Schwab näkee yhdessä syömisessä paljon myönteistä.

– Ateria menee huomaamatta samalla, kun seurustellaan muiden kanssa. Yhdessä oleminen lisää myös mielen virkeyttä.

Aina on kuitenkin niitä, jotka toivovat saavansa aterian omaan huoneeseensa. Schwab myöntää, että jotkut ihmiset eivät nauti muiden seurasta. Heitä on kuitenkin harvassa.

– Voi olla masennusta tai alakuloa, joka saa eristäytymään. Tällaista asukasta kannattaa yrittää houkutella ruokasaliin. Kun se onnistuu, asukas on usein lopulta tyytyväinen, että lähti omasta pömpelistä pois.

Kotihoidon asiakkaalla yksinäisyyspulma on kinkkisempi. Ruoka voi maistua paremmin hoitajan läsnä ollessa. Joissakin kotihoidoissa on järjestetty lounastreffejä, jolloin asiakkaat voivat tietokoneen välityksellä jutella keskenään samalla, kun he syövät ateriaansa.

Pilleri purkista ei pelasta ravitsemusta

Kotihoidoissa on asiakkaita, jotka elävät valmisruoilla. Ursula Schwabin mukaan ne riittävät hyvän ravitsemuksen ylläpitämiseen oikeanlaisilla lisäkkeillä.

– Valmisruoilla on turhan huono maine. Niistä saa koostettua monipuolisen ruokavalion, kun aterialla on lisänä kuitupitoista leipää, pehmeää rasvaa ja proteiinipitoista juomaa. Lisäksi pitää olla kasviksia. Ei tarvitse tehdä hienoja salaatteja, vaan lisäkkeenä voi olla esimerkiksi tomaatti ja pala kurkkua. Jälkiruoaksi voi ottaa marjoja tai hedelmän. Valmisruokia pitää myös vaihdella, ettei esimerkiksi syö aina makaroni- tai maksalaatikkoa.

Ikääntyneet saavat monipuolisesta ruokavaliosta tarvittavat ravintoaineet, vain D-vitamiinilisää suositellaan kaikille. Suositus on 10–20 mikrogrammaa päivässä.

Jotkut tarvitsevat myös muita ravintolisiä. Pieniruokaiset hyötyvät monivitamiinivalmisteesta. Joillakin ikääntyneillä on puutetta myös B12-vitamiinista. Osteoporoosia sairastavat tarvitsevat kalsiumia 1000–1500 mikrogrammaa päivässä. Ennen kalsiumlisän aloittamista täytyy selvittää, paljonko kalsiumia saa ruokavaliosta.

Vitamiinilisän tarve pitää harkita tarkkaan, sillä osalle ne ovat vain turhaa rahanmenoa. Lisäksi vitamiinipurkit saattavat luoda vääränlaista mielenrauhaa.

­– Kun ottaa pillerin purkista, se voi laskea motivaatiota huomioida ruoan laatua. Silloin proteiinien- ja energiansaanti voivat jäädä liian pieneksi.

 

Uusi ikääntyneiden ruokasuositus sisältää työkaluja hoitajille

Uusi ikääntyneiden ruokasuositus julkaistiin 31. maaliskuuta. Lähes 200-sivuinen suositus sisältää ohjeita hyvän ravitsemustilan ylläpitämiseen ja seurantaan. Se korvaa vuonna 2010 julkaistun ikääntyneiden ravitsemussuosituksen. Voit lukea ruokasuosituksen täältä.

Sinua voisi kiinnostaa myös

Tiesitkö tämän marjoista? Tässä sinulle viisi hyvää syytä rakastaa niitä

Ruokariippuvuutta hoidetaan kuten muitakin riippuvuuksia – näin tunnistat ruokariippuvuuden

Pohjoismaiset ravitsemussuositukset uudistavat myös suomalaiset suositukset