Tietyt luonteenpiirteet ja niihin liittyvät läheiset ja luottamukselliset sosiaaliset suhteet suojaavat paranoidiselta ajatteluilta, vihjaa psykologian maisteri Aino Saarisen väitöstutkimus.
Paranoidisella ajattelulla tarkoitetaan perusteetonta epäluottamusta ja epäluuloisuutta muita ihmisiä kohtaan. Muiden ihmisten toiminta ja tarkoitusperät saatetaan nähdä lähtökohtaisesti pahantahtoisina. Lievä paranoidinen ajattelu viittaa esimerkiksi hetkellisiin pelkoihin kritiikin kohteeksi joutumisesta. Sen sijaan vakavampi paranoidinen ajattelu viittaa pysyviin ja ahdistusta aiheuttaviin uskomuksiin siitä, että toiset pyrkivät tarkoituksellisesti aiheuttamaan itselle merkittävää haittaa. Vakavimmillaan paranoidinen ajattelu sisältää vainoharhaisuutta.
– Paranoidinen ajattelu haittaa ihmisen omaa sosiaalista kanssakäymistä, mutta aiheuttaa ongelmia myös kaikille niille, jotka joutuvat toimimaan paranoidiseen ajatteluun taipuvaisen ihmisen kanssa, Aino Saarinen kertoo.
Tietyt persoonallisuuden piirteet altistavat
Tietyt persoonallisuuden piirteet altistivat tutkimuksen mukaan paranoidisen ajattelun kehittymiselle. Luonteenpiirteistä paranoidiseen ajatteluun olivat yhteydessä voimakas elämyshakuisuus, kuten voimakas impulsiivisuus ja halu etsiä jatkuvasti uusia jännittäviä kokemuksia. Lisäksi yhteydessä oli voimakas taipumus välttää epävarmoja tilanteita, esimerkiksi taipumus ahdistua ja olla huolissaan uusista tilanteista etukäteen sekä tarve turvautua rutiineihin. Muita piirteitä olivat vähäinen tarve tulla hyväksytyksi ja vähäinen valmius ottaa huomioon toisten sosiaaliset ja emotionaaliset tarpeet.
Temperamenttipiirteiden yhteys paranoidiseen ajatteluun ei kuitenkaan ole väistämätön. Aino Saarinen huomasi tutkimuksessaan, että tietyt luonteenpiirteet saattoivat suojata paranoidiselta ajattelulta niiltä yksilöiltä, joilla oli temperamenttisidonnainen alttius paranoidisuudelle.
Suojaavia luonteenpiirteitä olivat voimakas itseohjautuvuus, esimerkiksi vastuullisuus, määrätietoisuus ja hyvä stressinsietokyky. Muita suojaavia piirteitä olivat voimakas yhteistyöhakuisuus, muun muassa empaattisuus ja auttavaisuus toisia kohtaan sekä halu toimia eettisten periaatteiden mukaan. Myös esimerkiksi vähäinen taipumus intuitiiviseen ajatteluun tai omiin ajatuksiin uppoutumiseen saattoivat suojata paranoidiselta ajattelulta.
– Tutkimuksessa havaittiin myös, että läheiset ja luottamukselliset sosiaaliset suhteet olivat yhteydessä luonteenpiirteisiin, jotka suojasivat paranoidisen ajattelun kehittymiseltä yksilöiltä, joilla oli siihen temparamenttisidonnainen riski, Saarinen sanoo.
Masennusoireillakin vaikutusta
Myös masennusoireet ovat yhteydessä paranoidisen ajattelun kehittymiseen. Tutkimuksen mukaan yhteys oli voimakkaimmillaan myöhäisnuoruudessa ja varhaisaikuisuudessa ja heikkeni jonkin verran iän myötä.
Erilaisia masennusoireita tarkasteltaessa havaittiin, että masennukseen liittyvät negatiiviset asenteet ja toimintakyvyn vaikeudet olivat yhteydessä paranoidiseen ajatteluun myöhäisnuoruudesta keski-ikään saakka. Sen sijaan masennukseen liittyvät somaattiset oireet olivat yhteydessä paranoidiseen ajatteluun heikommin ja vasta varhaisaikuisuuden jälkeen.
Tutkimuksen tulokset tukevat ajatusta siitä, että potilailla, joilla ilmenee paranoidista ajattelua, on aiheellista kartoittaa masennusoireita. Masennusoireiden hoito voisi vähentää samalla myös paranoidista ajattelua ylläpitäviä tekijöitä.
Kaiken kaikkiaan yksilöt, joiden temperamenttiin liittyy alttius paranoidiselle ajattelulle, voisivat hyötyä interventioista, jotka kehittävät kykyjä muodostaa luottamuksellisia ja tukea antavia sosiaalisia suhteita. Tämä voisi auttaa heitä sisäistämään kypsempiä käsityksiä itsestä ja interpersonaalisista suhteista. Ne puolestaan voisivat kehittää paranoidiselle ajattelulle altistavien temperamenttipiirteiden itsesäätelyä ja pienentää riskiä paranoidiselle ajattelulle.
Yksilöt, joilla ilmenee samanaikaisesti masennusoireita ja paranoidista ajattelua, voisivat hyötyä neurokognitiivisesta kuntoutuksesta, sosiaalisten taitojen harjoituksista sekä yhteisöllisistä hoitomuodoista, jotka lisäisivät sosiaalista aktiivisuutta ja kehittäisivät metakognitiivisia taitoja.
Aino Saarisen väitöskirja on luettavissa verkossa.
