Tältä näyttää kesä hoitajien työpaikoilla koronan jälkeen – mikä muuttui?

Takana on pitkä, poikkeuksellinen kevät. Nyt rajoituksia vähitellen puretaan ja Suomi palaa takaisin normaaliin. Hoitajien työpaikoilla koronaepidemian jäljet näkyvät kuitenkin vielä pitkään. Kesä on erilainen kuin ennen.

korona tapaamiskontti

Siiri Kalliomäki ja Juha Kalliomäki tervehtivät toisiaan tapaamiskontissa Ikaalisten Toivolansaarikodissa. Kuva: Laura Vesa

Teksti Elina Kujala

Ruudun takaa

Siiri Kalliomäki tapasi poikansa Juha Kalliomäen treffi-tuvaksi nimetyssä tapaamiskontissa Ikaalisten Toivolansaarikodissa. Hoitajat Satu Ala-Laurinaho ja Susanna Kaasalainen saattoivat Kalliomäen tapaamiseen. Tykätty treffitupa on ollut vilkkaassa käytössä, sinne on tehty joka viikko parikymmentä varausta.

Pöpöt pois

Meea Remes ja Milla Paldanius pesevät käsiään saippualla Suomen suurimmassa päiväkodissa Pilvilinnassa Siilinjärvellä. Lastenhoitaja Minna Soininen ohjaa. Korona on tuonut perusteellisten käsipesujen lisäksi päiväkotien arkeen monia muitakin muutoksia, kun vanhemmat esimerkiksi saattavat lapset vain ulko-ovelle asti, ja ulkoilua ja pienryhmätoimintaa on entisestään lisätty.

korona varhaiskasvatus käsienpesu
Kuva: Jesse Karjalainen

Mullasta versoo jotakin uutta

Akaan Tarpiakodissa tehdään paljon porukalla ja panostetaan viihtymiseen. Mieluisan ohjelman merkitys on korostunut koronakevään aikana, kun muutoin ollaan oltu eristyksissä. Palveluesimies Maarit Mäenpää, asukkaat Ilma Kaikkonen, Toivo Mäkinen, Leila Jokinen ja lähihoitaja Sari Peltoniemi istuttivat siemeniä viljelylaatikkoon alkukesän auringossa.

korona terapiakoti
Kuva: Laura Vesa

Vihdoinkin pääsee pesulle

Lähihoitaja Juha-Pekka Pääskysaari lämmittää Sininauha Ry:n saunarekkaa, joka parkkeerasi Helsingissä Kinaporin puistoon juhannusviikoksi. Koronaepidemia on vaikeuttanut asunnottomien ja päihdesairaiden elämää, kun moni palvelupaikka sulkeutui keväällä, eikä päivittäiseen peseytymiseen ole ollut kaikilla mahdollisuutta. Taustalla löylyä lyövät Pete ja Viljo, jotka halusivat esiintyä lehdessä vain etunimillään.

koronakesä saunarekka
Kuva: Anna Autio

 

Sinua voisi kiinnostaa myös

Pitkittynyt koronatauti kuormittaa mieltä ja elimistöä, mutta nykytiedon perusteella vaikeimmistakin tapauksista voi toipua

Koronavirusta on yhä vaikeampi määritellä ammattitaudiksi – jokainen epäily kannattaa yhä selvittää

Nokian kaupunki kääri hihat – lähihoitajat antavat koronarokotuksia