Koronapandemian autioittamat kadut huutavat yhteisen tilan tärkeyttä – kaikki eivät rentoudu mökkijärven rannalla

Perinteinen mökkimaisema rantoineen ja metsineen on yhä suomalaisten mielipaikka numero yksi. Luonto ei kuitenkaan kutsu kaikkia, ja moni kokee sen jopa stressaavaksi. On paljon eheyttäviä asioita, joita voi tehdä vain kaupungissa, sanoo tutkija Anu Besson.

koronavirus kaupungeissa

Kun kokoontumiset on kielletty, kaupunkilaiset ovat kerääntyneet parvekkeille laulamaan ja osoittamaan yhdessä suosiotaan terveydenhuollon sankareille. Kuvitus: Salla Pyykölä

Teksti Antti Vanas

Saisiko olla omaa rauhaa, laineiden liplatusta laituria vasten, rantakoivun suhinaa vienossa kesätuulessa ja koivuklapeilla lämpiävän saunan tuoksua?

Vai kaipaatko satamien ja lentoasemien kiihkeää lähdön tunnelmaa, terassiravintoloiden reunustamia katuja ja bulevardipuistoissa vaeltavia ihmisjoukkoja?

Maaseutua ja luonnon läheisyyttä on perinteisesti pidetty kaupunkia turvallisempana ja vähemmän kuormittava paikkana. Tutkija Anu Bessonin mukaan näin ei aina ole.

– Luonto ei ole kaikille se vetovoimaisin tai rauhoittavin paikka, vaan luonto voidaan kokea jopa stressaavaksi. Metsässä ja soilla on mukava vaellella, jollei mieltä satu painamaan esimerkiksi pelko eksymisestä, Besson sanoo.

Hän tarkastelee tuoreessa taidekasvatuksen väitöskirjassaan ihmisten kokemuksia mielipaikoista, joissa stressi liudentuu ja mieliala kohenee.

– Tarkoitukseni ei ole kumota luonnon merkitystä elpymispaikkana vaan tuoda esiin se, että vastakkainasettelu luonnon ja kaupungin välillä ei ole niin jyrkkä kuin usein väitetään, Besson tarkentaa.

Kaupungit typistyvät ihmisten ympäristömieltymyksiä koskevissa tutkimuksissa usein moottoriteiksi ja parkkipaikoiksi, vaikka todellisuudessa ne ovat ihmiskontaktien, muistojen ja symbolisten merkitysten tyyssijoja.

Luonnon ylivertaista elvyttävyyttä taas on selitetty muun muassa kaupunkikulttuurin nuoruudella: ihmislaji on elänyt suurimman osan kehityshistoriastaan luonnonympäristössä. Bessonin mielestä selitys perustuu liiaksi biologiaan ja unohtaa ihmisen kehityshistorian kulttuuriset kerrokset.

– Ihminen on aina elänyt yhteisöissä, ja myös kaupungistumisen historia on pitkä. Luonnonympäristöä on aina muutettu rakentamalla ja koristelemalla, ja ympäristöä on myös tuhottu. Aikakautta, jolloin ihminen olisi elänyt täydellisessä sopusoinnussa luonnon kanssa, ei ole koskaan ollut olemassakaan.

Kaupungissa kivetkin kertovat ihmisistä

Besson havaitsi tutkimuksessaan, että paikkaa – olipa se sitten maaseudulla tai kaupungissa – olennaisempaa on se, mitä siellä voi tehdä. Mielipaikassa yhdistyvät paikka, tekeminen ja mielentila.

– Mielipaikka voi olla luminen metsä hiihtäjälle, keskustakahvila vilinän ystävälle tai koko taivas laskuvarjohyppääjälle. Moottoripyöräilijän mielipaikka voi olla maalaistie koko pituudeltaan: sen näkymät, äänet, tuoksut ja tunnelmat.

Samassa mielessä moni nuoruudessaan interreilaamiseen ihastunut kaipaa vanhempanakin lomamatkaltaan pikemminkin matkaa sinänsä kuin tiettyä paikkaa. Perille pääsyä tärkeämpää on matkustamiseen liittyvä mielentila lähtöineen, saapumisineen ja ihmisiä vilisevine satamineen ja rautatieasemineen.

Mielipaikat yhdistetään usein stressistä elpymiseen. Besson puhuu kuitenkin mieluummin eheytymisestä.

– Elvytys on ensiapua. Elpymisajattelussa hyväksytään kierre, jossa elvytään vain jotta voitaisiin palata siihen stressaavaan tilanteeseen, jossa elpymisen tarve syntyi, ja jossa se syntyy pian uudelleen.

Elpyminen on toipumista, eheytyminen ihmisenä kasvamista. Samalla käsitys mielipaikoista laajenee ja syvenee: kyse ei ole enää vain kauneudesta ja miellyttävyydestä. Hankalat tai epämiellyttävätkin tuntemukset voivat Bessonin mukaan olla eheyttäviä.

Toisin kuin luonnossa, kaupungissa lähes kaikki on ihmisen tekemää. Kaupunki kertoo ihmisistä ja elämästä ennen ja nyt, ja siksi kaupunki tarjoaa niin paljon paikkoja eheyttäville kokemuksille.

– Kävely sotien ja muiden vaikeiden tapahtumien muistopaikoilla tukee eheytymistä, sillä se auttaa näkemään oman elämän tapahtumat uudesta ja entistä laajemmasta näkökulmasta. Hautausmaat ovat ulkoilualueita ja osa kaupunkiluontoa. Ne ovat myös surun, muistelun ja eheytymisen paikkoja.

Pandemia pysäytti kaupungin sydämen

On paljon eheyttäviä asioita, joita voi tehdä vain kaupungissa. Rauhallinen kävely hautausmaan varjoisilla käytävillä vanhoja hautakiviä katsellen ja syntymä- ja kuolinpäiviä lueskellen on yksi tällainen asia.

– Toinen on kokoontuminen torille juhlimaan yhdessä jääkiekon MM-kultaa. Kansakuntaa yhdistävän riemujuhlan aikaan ei ehkä tee mieli mennä mökille grillaamaan oman perheen kanssa, Besson huomauttaa.

Tätä kirjoitettaessa helsinkiläisten ei tarvitse valita kesämökin rauhan ja kaupungin vilinän välillä. Mökille järvi-Suomeen ei pääse, ja kaupunki on autio.

Kaupunkikulttuuri on toistaiseksi suljettu. Koronaviruksen autioittamat kadut ja aukiot Helsingissä, Berliinissä, Roomassa, Lontoossa ja New Yorkissa alleviivaavat kolkolla ja kouriintuntuvalla tavalla sitä tosiasiaa, että kaupunki on tehty ihmisten kohtaamispaikaksi.

– Juuri nyt on helppo huomata, kuinka paljon ihmiset kaipaavat kaupungin yhteistä tilaa. Kun normaalit kokoontumiset on kielletty, kaupunkilaiset kokoontuvat monissa kaupungeissa parvekkeille laulamaan ja osoittamaan yhdessä suosiotaan terveydenhuollon sankareille, Besson sanoo.

Kaupunkien viihtyisyyttä suunnitellaan ja arvioidaan usein viheralueiden ja ulkoilumahdollisuuksien perusteella. Bessonin mielestä kaupunki on kuitenkin olemassa ennen kaikkea kokoontumista, yhdessäoloa ja palvelujen tuottamista ja kuluttamista varten.

– Koronaviruksen aiheuttama tilanne tuo korostetusti esiin sen, että luonto ei pelkästään riitä rentouttamiseen tai eheytymiseen. Puistot ja muut kaupungin viheralueet ovat vain yksi syy lähteä ulos. Yleensä kaupunkilaisia houkuttelevat ulos toiset ihmiset.

Suomalaiset ovat joutuneet perumaan mökkireissujaan ja matkasuunnitelmiaan koronaviruksesta johtuvien liikkumisrajoitusten vuoksi. Besson lohduttaa ihmisiä sillä, että meillä kaikilla on useita mielipaikkoja. Niistä vain yksi on se kesämökki tai kaukainen lomakohde, jonne ei juuri nyt pääse.

– Jokaiselle löytyy kävelymatkan päästä sellainen paikan ja mielentilan yhdistelmä, joka antaa hyvän mielen ja palauttaa stressistä. Se voi olla esimeriksi oma siisti piha tai lähikulmat ja -metsät. Toistaiseksi näihin paikkoihin on mentävä yksin tai kaksin. Toivottavasti päästään taas pian jakamaan ne isomman joukon kanssa, kuten kaupunkikulttuuriin kuuluu.

Horisonttiin katselijoita ja itsetutkiskelevia introvertteja

Anu Besson kysyi väitöstutkimuksessaan 308 ulkosuomalaiselta, millaiseen ympäristöön nämä mieluiten hakeutuisivat päästäkseen stressistä ja voidakseen paremmin. Besson itse on asunut Australiassa vuodesta 2011 lähtien.

Ympäristömieltymykset jaettiin vastausten perusteella viiteen eri tyyppiin, joista yleisimmän Besson nimesi vedenäärtä rakastavaksi metsän asukiksi. Tämä ryhmä sisältää kaikki periteisen suomalaisen ihannemaiseman perusainekset järvenrantoineen ja vanhoine metsineen.

Toiseksi yleisin vastaustyyppi on horisonttiin katselija, joka viihtyy korkeilla paikoilla ja haluaa nähdä kauas. Avara näkymä rauhoittaa. Luonnosta puhutaan usein tässäkin yhteydessä, mutta myös kaupunkinäköala kelpaa.

Itsetutkiskelevalle introvertille olinpaikkaa tärkeämpää on sisäänpäin kääntynyt tekeminen, kuten saunominen tai sohvalla lueskelu. Itseen keskittymiseen ja omien asioiden pohdiskeluun kelpaa meluisampikin tila, esimerkiksi kahvila, kunhan siellä voi istua omissa oloissaan.

Järjestyksen ystävä arvostaa siisteyttä ja järjestystä niin kotona kuin ulkonakin. Stressi helpottaa siivotessa, ja ulkona hakeudutaan kauniisti järjestettyihin puistoihin. Järjestyksen kaipuu näkyy myös kesämökillä.

Mökkitontin siisteys voi olla vastaveto luonnossa koetulle epäjärjestykselle. Luonnon keskellä ollaan, mutta nurmikko on siistiksi ajeltu, kaukana villinä rehottavasta luonnonniitystä. Järjestyksen ystävälle kesämökki on järjestyksen saareke keskellä luonnon epäjärjestystä.

Eläväisyyden etsijän ympärillä pitää olla vilskettä muodossa tai toisessa. Se voi olla kaupungin vilkkaaseen katuelämään osallistumista, mutta luonnonympäristökin kelpaa. Stressiä laukaisevaa liikettä ja vilinää voi kokea esimerkiksi merenpinnan alla snorklatessa.

Anu Besson: In defence of cities – aesthetics of engagement in everyday environments. Jyväskylän yliopisto 2020.

Sinua voisi kiinnostaa myös

Nokian kaupunki kääri hihat – lähihoitajat antavat koronarokotuksia

Korona-ajan työsiirrot aiheuttivat hoitajissa ahdistusta ja stressiä

Tutkimustulokset eivät yllätä – Koronapandemia on lisännyt hoitajien ja nuorten kuormittuneisuutta