Koronan torjuntaa päiväkodissa – vinkit varhaiskasvatukseen osa 1/2

Varhaiskasvatuksen työntekijät ovat odottaneet ohjeistuksia koronatartuntojen ehkäisemiseen. SuPer-lehti julkaisee paketin hyviä käytäntöjä päiväkodeista vinkiksi ja keskustelun pohjaksi.

koronavirus varhaiskasvatus

Koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi varhaiskasvatuksen henkilökunnalla ja lapsilla kannattaa olla oma vaatekertansa päiväkotiin ja vapaalle. Kuva: Mostphotos

Teksti Saija Kivimäki

Työterveyslaitos ohjeistaa suojautumaan tartunnoilta päiväkodeissa hyvällä käsi- ja yskimishygienialla sekä lähikontaktien välttämisellä, esimerkiksi erilaisilla työjärjestelyillä. Tehostettu siivous on tärkeää. Pehmolelut kannattaisi laittaa syrjään. Erittäin tärkeää on myös, että kaikki oireiset lapset ja aikuiset pysyvät kotona.

Lähihoitaja Paula Viitasen kokoamasta listasta on poimittu tähän päiväkotipäivän tavanomaisimpia tilanteita ja esimerkkejä toimista, joilla leviämisen riskiä voidaan pienentää. Ohjeet on tarkistanut SuPerin varhaiskasvatuksen asiantuntija Johanna Perez. Kyseessä ei ole viranomaisohje, vaan nämä vinkit on tarkoitettu keskustelun pohjaksi päiväkodissa.

Julkaisemme hyviä käytäntöjä kahdessa osassa SuPer-verkkolehdessä – kakkososan löydät täältä. SuPer-lehden numerosta 5/2020 löydät ohjeet huoneentauluna.

1. Päiväkotiin saapuminen ja lähteminen

  • Huoltajat ja muut ulkopuoliset eivät astu sisään päiväkotirakennukseen, vaan lapsi otetaan vastaan ja luovutetaan hakijalle ulkona tai ulko-ovella. Kuulumiset vaihdetaan tarvittaessa puhelimitse. Vasu-keskustelut pidetään etäyhteydellä tai siirretään myöhempään ajankohtaan.
  • Ohjeistetaan huoltajia välttämään perheen ulkopuolisia varahakijoita.
  • Lapsen ottaa vastaan oman, korkeintaan 10 hengen pienryhmän nimetty kasvattaja.
  • Jos päiväkodissa on käytössä sähköinen kirjautuminen, henkilökunta kirjaa lapsen saapuneeksi eivätkä lapsen hakijat käsittele ns. tägipuhelinta.
  • Eteistiloihin asennetaan käsihuuhde, jota jokainen käyttää ohi mennessään. Henkilökunta huolehtii, että lapsen kädet tulevat pestyiksi ohjeiden mukaan sekä sisään tullessa että ulos lähtiessä.
  • Osa henkilökunnasta jää mahdollisuuksien mukaan etätöihin, kuitenkin niin, että pienryhmistä voidaan pitää kiinni. Työntekijät voivat olla lähitöissä esimerkiksi viikon jaksoissa.
  • Tarjotaan mahdollisuutta työvuorosuunnitteluun niin, että varhaiskasvattajien omat lapset tarvitsevat julkista päivähoitoa mahdollisimman vähän.

2. Päiväkodissa

  • Henkilökunnalla mutta myös lapsilla on oma vaatekertansa päiväkotiin ja vapaalle. Työvaatteissa ei lähdetä kauppaan eikä julkisiin liikennevälineisiin. Työvaatteet pestään työpaikalla. Hiukset pidetään sidottuina, korujen käyttämistä vältetään ja pidetään muutenkin huolta aseptiikasta.
  • Päiväkodin tehostettua siivousta ei jätetä henkilökunnan oman aktiivisuuden varaan vaan työnantaja ohjeistaa siihen asianmukaisesti. Tehostetaan tuuletusta, pintojen pyyhkimistä ja käsienpesua, vältetään hajusteita.
  • Varhaiskasvatusryhmiä ja -yksiköitä ei yhdistetä ja henkilökunnan siirtämistä pyritään välttämään. Ryhmät pyritään muodostamaan sisaruuden, tarpeen ja saapumisajan perusteella.
  • Ryhmät pidetään erillään koko hoitopäivän ajan. Vältetään ryhmien kohtaamisia ja ohittamisia. Myös henkilökunta pyrkii huolehtimaan riittävästä etäisyydestä toisiinsa.
  • Päiväkodin kännykät puhdistetaan huolellisesti aina kun niiden käyttäjä vaihtuu. Tehostetaan lelujen ja muiden tarvikkeiden pesua.
  • Vältetään esimerkiksi muovailuvahan käyttöä ja annetaan lapsille tarvikkeita mahdollisuuksien mukaan henkilökohtaiseen käyttöön, esimerkiksi kynät ja vihot.
  • Omia leluja ei tuoda päiväkotiin.
  • Sylihetket pohditaan tarkoin ja sylihetkenä lapsen kädet ohjataan pois aikuisen kasvoista.

3. Lapsen sairastuminen hoitopäivän aikana

  • Lapsi jää kotiin, jos hänellä tai perheenjäsenellä on lieviäkin sairastumisen oireita. Pidetään kiinni viranomaisten asettamista karanteenimääräyksistä.
  • Varmistetaan, että huoltajat saa päivän aikana kiinni lapsen sairastumisen varalta, ja että vanhempi pääsee noutamaan lapsen mahdollisimman pian.
  • Seurataan lasten terveydentilaa päivän aikana ja mitataan lämpöä herkästi.
  • Oireinen lapsi siirretään välittömästi aikuisen kanssa erilliseen, hyvin tuuletettuun tilaan odottamaan vanhempaa. Käytetään hengityssuojainta, jos se suinkin on mahdollista.

Lue myös:

Koronan torjuntaa päiväkodissa – vinkit varhaiskasvatukseen osa 2/2

Suojautumisohjeet koronaa varten varhaiskasvatuksessa – tarvitaanko niitä?

Opetushallituksen ohjeita varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen henkilöstölle koronatilanteen käsittelyyn

Infektioriskin vähentäminen päivähoidossa

Varhaiskasvatuksen lastenhoitajat ovat yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittistä henkilöstöä

Sinua voisi kiinnostaa myös

Pitkittynyt koronatauti kuormittaa mieltä ja elimistöä, mutta nykytiedon perusteella vaikeimmistakin tapauksista voi toipua

Koronavirusta on yhä vaikeampi määritellä ammattitaudiksi – jokainen epäily kannattaa yhä selvittää

Nokian kaupunki kääri hihat – lähihoitajat antavat koronarokotuksia