Olivatko toissakevään koronarajoitukset vanhusten suojelemiseksi liian kovia?
Jos olisin ollut päättävässä asemassa maaliskuussa 2020, olisin luultavasti päätynyt samoihin ratkaisuihin. Jälkeenpäin tarkasteltuna rajoitukset saattoivat olla liian kovia ja liian summittaisia. Jälkiviisaasti voi sanoa, että toimet olivat liian ankaria, mutta samalla voi kysyä, miten puhuisimme asiasta nyt, jos kuolleita ikäihmisiä olisi kaksin- tai kolminkertainen määrä nykyiseen verrattuna.
Miten ikäihmiset ovat kokeneet korona-ajan?
Ei voi sanoa, että ikäihmisillä olisi mitään yhteistä koronakokemusta. Kun pandemia puhkesi, Suomessa annettiin erillisohjeita yli 70-vuotiaille. Se oli äkkireaktio, joka säästi ihmishenkiä. Samalla se on jakanut ihmisiä meihin tavallisiin ja meidän suojeluamme tarvitseviin ikäihmisiin. Kahtiajaon seurauksia on vaikea mitata, mutta sen synnyttämät mielikuvat ovat haitallisia, kun tiedetään kuinka moninainen joukko yli 70-vuotiaat ovat. Myös apulaisoikeusasiamies on puuttunut siihen, oliko rajoituksille järkevä antaa ikärajaa vai olisiko kannattanut luottaa ihmisten omaan harkintaan ja kertoa, mitä kannattaa tehdä ja että tilanne on vakavampi ikäihmisille.
Keiden ikäihmisten tilanne on ollut heikoin korona-aikaan?
Varmaankin niiden, joista emme edes tiedä, tai josta tiedetään vähiten. Kotihoidon varassa eläville omaisten ja vapaaehtoisten tuki on usein tärkeää, ja sen katkaiseminen saattoi monille olla kova paikka. Etenkin iäkkäät omaishoitajat ovat usein tavattoman yksin. Vaikeaa on ollut myös hoivakodeissa asuvilla muistisairailla, jotka eivät oikein edes ole ymmärtäneet tilannetta tai sitä, miksi omainen huiskuttelee ikkunan takana eikä tule sisälle.
Mikä on auttanut ikääntyneitä selviytymään rajoituksista ja korona-ajasta yleensä?
Suurin osa yli 65-vuotiaista on selviytynyt hyvin. Aktiivisia ja paljon harrastavia ihmisiä tilanne on harmittanut, mutta ihmisillä on paljon kekseliäisyyttä sosiaalisten suhteiden ylläpitoon. Iän myötä karttuva elämänkokemus ja suhteellisuudentaju ovat tärkeitä selviytymiskeinoja. Kun on elänyt kauan ja kokenut kaikenlaista, ymmärtää, että vaikka nyt on onnetonta ja kurjaa, tästäkin selvitään. Tutkimushankkeessamme on noussut esiin myös luottamus yhteiskuntaan ja sen oikeudenmukaisuuteen. Ikäihmiset luottavat siihen, että vaikka rajoitukset ovat hankalia, ne on tehty yhteisen hyvän vuoksi.
Ovatko vanhukset ottaneet korona-aikaan digiloikan?
Näyttää siltä, että digivälineitä käyttävät eniten ja etupäässä ne, jotka ovat ottaneet laitteet käyttöön jo ennen koronaa. Muille tärkein yhteydenpitoväline on edelleen tavallinen puhelin.
Mitä pitkäaikaisia vaikutuksia rajoituksilla on?
Pitkäaikaisista vaikutuksista emme vielä tiedä paljoa, eikä tilanne edes ole kokonaan ohi. Otaksua voi, millaisia vaikutuksia liikunnan vähenemisellä on tai miten lisääntynyt yksinäisyys ja huoli vaikuttavat iäkkäiden ihmisten mielenterveyteen. Nähtäväksi jää, millaisia seurauksia on esimerkiksi sillä, että muiden sairauksien hoito oli pysähdyksissä jonkin aikaa tai että pitkäaikaissairauksien hoito ja seuranta on viivästynyt.
Miten nykytiedon valossa tulisi varautua tuleviin pandemioihin?
Ikäihmisten hoitojärjestelmä on hyvin haavoittuvainen. Kotihoito ja ympärivuorokautinen hoito ovat toimineet pitkään selviytymisen rajalla. Silloin kun hoitajia on vähän, pienikin häiriö voi tuottaa suuria vaikeuksia. Ennakoimattomiin tilanteisiin varautumisesta on opittu ainakin se, että hoidon ja hoivajärjestelmän tulee olla kunnossa, hoitajaresursseja on oltava riittävästi ja organisaation ja johtamisjärjestelmän on toimittava.
Marja Jylhä
- Tampereen yliopiston gerontologian professori
- Toimii gerontologian tutkimuskeskuksessa sekä Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikön ryhmänjohtajana
- Johtajana Suomen Akatemian rahoittamassa tutkimushankkeessa, jossa selvitetään koronapandemian vaikutuksia ikääntyneiden ihmisten hyvinvointiin ja palveluiden käyttöön. Hyvinvointia koskevan osion päätutkijana on tohtori Päivi Ahosola.
