Alan ongelmat kärjistyvät lomakaudella – lähihoitajat pelkäävät, miten työpaikoilla selvitään kesästä

SuPerin teettämän kyselyn mukaan jopa 60 prosenttia lähihoitajista suhtautuu negatiivisesti kesän tilanteeseen.

Kuinka kesästä selvitään? Lomakaudella sijaispula ja epäpätevien sijaisten palkkaaminen lisää vakituisten työntekijöiden vastuuta työstä. Kuva: Mostphotos

Teksti Saija Kivimäki

Lähihoitajien suurin huolenaihe lomakaudesta on vakituisen henkilökunnan ylikuormitus. Työntekijäpula ei kosketa ainoastaan vakituista henkilökuntaa vaan myös sijaisia on vaikea löytää.

Hoitajien tunteita ja niiden vaikutuksia alalla työskentelyyn on selvitetty kesäkuussa toteutetussa kyselyssä, johon vastasi yli 2 000 superilaista lähihoitajaa.

Kyselyyn vastanneista moni kertoi, kuinka sijaiset ovat usein kokemattomia tai alalle kouluttamattomia, jolloin vastuu töiden sujumisesta kasautuu vakituisille työntekijöille. Esimerkiksi jos sijailla ei ole lääkelupia, lääkevastuuvuorot ja yövuorot ovat vakituisten työntekijöiden harteilla.

– Vakituisten työntekijöiden työkuorma kasvaa kohtuuttomaksi, jos he joutuvat paikkaamaan sijaisten puutteellista osaamista ja tai pelkäämään asiakasturvallisuuden toteutumisen puolesta, toteaa SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola.

Rokotusten eteneminen antaa toivoa

Kyselyyn vastanneista superilaisista jopa 80 prosenttia on sitä mieltä, että koronapandemia on vaikuttanut kielteisellä tavalla omiin työoloihin.

Huolta ja pelkoa tuottavat esimerkiksi oma ja asiakkaiden mahdollinen sairastuminen, maskien käytön haittavaikutukset ja vanhusten yksinäisyys. Monia vaivaa myös omaa työtä koskevan arvostuksen puute ja pitkäkestoisen kuormituksen aiheuttama väsymys.

Tautitilanteen laantuminen ja koronarokotusten eteneminen ovat osaltaan tuoneet helpotusta lähihoitajien työtaakkaan. Positiivisia tunteita herättävät lisäksi tärkeään pandemiatyöhön osallistuminen sekä yhdessä selviytymisen kokemukset.

Tunnetutkimuksen on toteuttanut ja tulokset on analysoinut NayaDaya Oy.

Lue myös: ”Sijaispulaa ei saa kaataa hoitajien niskaan – työnantajan varmistettava riittävät resurssit myös kesän ajalle”

Sinua voisi kiinnostaa myös

Varhaiskasvatuksessa on ajauduttu hankalaan vakanssikierteeseen

Muista tauot ja muut lastenhoitajien hyvät vinkit

Rekisterin ruuhkautuminen tarjoaa sote-yrittäjille vain huonoja vaihtoehtoja – Jalkojenhoitaja Mervi Varjola luopui tittelistään, jotta voi jatkaa työntekoaan