Tukea, turvaa ja porrastreenejä – Ammattiliitto antaa paljon myös nuorimmille jäsenilleen

Puolet alle 35-vuotiaista superilaisista on liittynyt liittoon sen jälkeen kun he ovat tavanneet SuPerin edustajan oppilaitoksessaan. Suurin osa SuPer-nuorista on suositellut jäsenyyttä kollegalle tai läheiselle.

Marleena Uusi-Kokko, 23, ja Heli Laitinen, 34, ovat molemmat ehtineet tehdä jo laajasti töitä sekä vammais- että vanhuspuolella. Kuva: Anna Autio

Teksti Jenna Parmala

Tarpeellinen ja turvallinen, ne sanat toistuivat SuPerin nuorille tänä syksynä teettämässä kyselyssä. Alle 30-vuotiaat vastaajat toivoivat liitolta tietoa ja tukea työelämään, kun taas yli 30-vuotiaat jäsenet kaipasivat lisää yhteisiä tapahtumia ja tekemistä.

Marleena Uusi-Kokko, 23, liittyi Kangasalan ammattiosaston hallitukseen 21-vuotiaana. Hän on edelleen hallituksen nuorin jäsen.

– Olen aina ollut kiinnostunut vaikuttamisesta ja yhteisestä toiminnasta. Toimin luottamusmiehenä yksityisellä puolella vuoteen 2021 saakka.

Mainos

Heli Laitinen, 34, on toiminut vuodesta 2017 Jyväskylän ammattiosaston hallituksen sihteerinä.

– Meillä on ollut jo pitkään aika nuorekas hallitus. Olemme aktiivisia somessa ja olemme mukana Nuorten superilaisten toiminnassa.

 

Uran alussa voi olla vaikeaa

Heli työskentelee tällä hetkellä kehitysvammaisten Nevakodissa Jyväskylässä. Hän on työskennellyt useissa työpaikoissa ja muuttanut töiden perässä Keski-Suomesta Kainuuseen saakka.

– Isosiskoni Hanna on aina ollut aktiivinen superilainen. Minusta piti tulla ravintolakokki, mutta sitten sisko houkutteli minut alalle ja liittymään SuPeriin. Tällä hetkellä toimin luottamusmiehenä, Heli kertoo.

Pitkän ja vaiheikkaan uran aikana liitosta on ollut nuorelle jäsenelle moneen otteeseen apua ja tukea.

– Olenkin halunnut jakaa nuorten kanssa omia kokemuksiani tilanteista, joissa liitto on tullut apuun. Varsinkin uran alussa voi olla vaikeampaa puuttua ongelmatilanteisiin.

Sellaisia tilanteita oli esimerkiksi vuonna 2010, kun Helillä oli kotona kahdeksankuinen vauva. Hänelle saatettiin soittaa viiden aikaan iltapäivällä ja pyytää yövuoroon.

– Eräässä työpaikassa työaikoja muuteltiin listoihin mielivaltaisesti ja opiskelijoita hyödynnettiin täyspätevinä hoitajina. Asiasta keskusteleminen ei ollut helppoa ja jouduin sanomaan esimiehelleni, että minulle voi kyllä puhua ihan tavallisella äänenvoimakkuudella.

Heli toteaa, että hoitajapula näkyy kentällä yhä enemmän.

– Olen saanut luottamusmiehenä yhteydenottoja jopa hoitajien jaksamisesta huolestuneilta omaisilta.

”Super on ja pysyy työntekijän tukena!”

 

Tarkka supersomettaja

Marleena on työskennellyt useissa paikoissa sekä vanhus- että vammaispalveluissa. Nyt hän on töissä Kangasalan terveyskeskuksen akuuttiosastolla. Marleena on huolissaan lisääntyvästä keikkatyön määrästä. Moni keikkaa tekevä nuori ajattelee, ettei liitto kuulu keikkalaisille.

– Kerron usein esimerkkejä oman urani alusta, kun tein keikkaa kolmessa paikassa ja juoksin niiden välillä aamuvuorosta iltavuoroon. Tein pitkiä työputkia ilman vapaita ja vaikka kerroin jaksamisongelmista, esimiehet kehtasivat pyytää minua koko ajan töihin, sillä nuorena kuulemma jaksaa tehdä enemmän. Kun yhdessä työpaikassa sitten tuli vastaan vaativa tilanne, olisin ollut pulassa ilman liiton lakimiehen neuvoja.

Marleena toimii hallituksensa SuPer-somettajana, jäsenrekisterivastaavana ja SuPer-Opona.

– Somettajana olen tosi pedantti. Haluan, että Instagramimme näyttää hyvältä ja joudun aina ottamaan vähän happea, jos joku muu hallituksestamme postailee sivuille kuvia, jotka eivät sovi feediimme.

Heli on aktiivinen kommentoija somessa.

– Jonkun täytyy käydä selventämässä asioita esimerkiksi hoitajapulan osalta ja kertoa, minkälainen hoitajien todellisuus on tällä hetkellä.

Marleena on toiminut nyt kaksi vuotta SuPer-Opona. Nuorimmat lähihoitajaopiskelijat ovat vasta 15-vuotiaita.

– Sen ikäistä voi ujostuttaa kysyä tärkeitäkin kysymyksiä, siksi jaan opiskelijoille laput ennen oppituntia kysymysten esittämistä varten. Vaikka luokassa on hiljaista, kysymyksiä tulee aina paljon.

Nuoret kysyvät tällä hetkellä työtaistelutilanteesta ja ovat huolissaan palkkauksen tasa-arvoisuudesta.

– Moni kysyy suoraan, voiko lähihoitajien työtilanne ja palkka muuttua tulevaisuudessa paremmaksi.

“Oikein pätevä ammattiliitto!”

 

Mitä nuoret haluavat?

Marleena on kerännyt tietoa siitä, mitä Kangasalan ammattiosastoon kuuluvat nuoret haluaisivat ammattiliitossa tehdä. Nuoret haluaisivat laskettelemaan, värikuulasotaan ja porrastreeneihin yhdessä. Ero sukupolvien välillä oli selvä, sillä ammattiosaston vanhempi väki toivoi esimerkiksi saunailtoja ja yhteisiä teatteriretkiä.

– Nuorilla oli myös toiveita yhteisistä illanvietoista. Ihan vain siitä, että samaa alaa tekevät voisivat istua yhdessä alas ja jutella rauhassa. Itse ajattelen, että ammattiosaston pitäisi voida tarjota enemmän sellaisia tapahtumia, joihin myös juuri opintonsa aloittaneet alaikäiset jäsenet tulisivat mielellään mukaan.

Helin mielestä nuorten superilaisten parhaita tapahtumia ovat olleet yhteiset risteilyt.

– Kerran menin nuorten tilaisuuteen ja kysyin, että kuinka moni täällä lähtee nuorten superilaisten kanssa laineille. Kaikki nostivat kätensä ylös.

Nuoret superilaiset täytyy yrittää tavoittaa heidän omissa viestikanavissaan.

– Oma kokemukseni on, että nuoret eivät käytä Facebookia tai sähköpostia, Marleena toteaa.

”Kiitos, kun tuette meitä aina! <3”

Sitaatit on poimittu SuPerin 18-35-vuotialle jäsenilleen tekemästä Nuorten näköinen SuPer -kyselystä. Kyselyyn  vastasi kahden viikon aikana lähes 1500 ihmistä.

Mainos

 

Sinua voisi kiinnostaa myös

Osaatko auttaa oikein? Autistinen ihminen kertoo asiat toisin

SuPerin työhyvinvointiselvitys 2024: ”Työtä asiakkaiden kanssa rakastan, mutta kaikki sälä tekee työn raskaaksi”

Pelottaako suoraan puhuminen? – Oikeanlainen rehellisyys kannattaa