Lähihoitaja Hanna Hongell teki pitkän uran musiikkipedagogina, kunnes väitöstutkimus johdatti hänet kehitysvammatyöhön

Hanna Hongell sai kipinän opiskella lähihoitajaksi väitöskirjatutkimusta tehdessään. Musiikkialan konkari päätti tehdä tilaa taidealan uusille lahjakkuuksille ja siirtyä sinne, missä on pulaa työntekijöistä.

Lähihoitaja Hanna Hongell

Lähihoitaja Hanna Hongell kertoo saaneensa SuPerista hyödyllisiä neuvoja ja vinkkejä, kun hänelle heräsi opintojen aikana kehitysvammatyöhön liittyviä kysymyksiä. Kuva: Anna Autio

Teksti Sonja Kähkönen

Hanna Hongell, 49, kastelee kasvattamiaan yrttejä kotinsa pihalla Kirkkonummella. Illaksi hän on menossa työvuoroon kehitysvammaisten ryhmäkotiin.

– Sain huhtikuussa vakituisen työn kotini läheltä. Mietin vuosia rakennuksen ohi kulkiessani, että mitähän tuolla oikein on. Nyt tuntuu ihmeelliseltä, että siellä onkin työpaikkani.

Aiemmassa ammatissaan Hongell matkusteli seminaareihin ja kongresseihin eri puolille maailmaa. Lentokoneiden sijaan työmatka taittuu nykyään kävellen tai sähköskootterilla. Kestävää kehitystä tukeva elämäntyyli on Hannalle merkityksellinen, samoin kuin työ kehitysvammaisten parissa. Sen hän ymmärsi kuitenkin vasta myöhemmin elämässään.

Aikuisena lähihoitajaksi

Hanna Hongell on valmistunut 90-luvulla musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian esittävän taiteen laitokselta.

– Työskentelin 25 vuotta musiikkioppilaitoksella. Opetin pianon soittoa ja säestin konsertteja. Musiikki on ollut elämässäni vahvasti läsnä lapsuudestani saakka, sillä myös äitini oli pianonsoiton opettaja ja ukkini oli oopperalaulaja.

Mainos

Hannalle tarjottiin myöhemmin mahdollisuutta päästä tohtorikoulutettavaksi. Hän alkoi tutkia musiikkikoulutuksen yhdenvertaista saavutettavuutta osana Taideyliopistossa käynnistettyä ArtsEqual-hanketta. Väitöskirjatutkimuksessaan Hanna pureutuu siihen, mitkä lapsiryhmät ovat valtion tukeman musiikkikoulutuksen piirissä, ja onko yhteiskunnassa lapsia, jotka jäävät musiikkikoulutuksen ulkopuolelle. Hanna oli mukana myös Floora-hankkeessa, jossa tehtiin yhteistyötä lastensuojelun kanssa ja näin tavoitettiin halukkaita lapsia ja nuoria soittoharrastuksen pariin.

– Yhteistyötä tehdessäni ymmärsin, etten tunne sosiaali- ja terveysalaa juuri lainkaan. Siitä syntyi kipinä opiskella alaa enemmän. Ennen kuin huomasinkaan, olin jo laittanut hakemuksen lähihoitajaopintoihin Suomen Diakoniaopistoon.

Lähihoitajaopinnot haastoivat

Mitä pidemmälle opinnot etenivät, sitä voimakkaammin ne tempaisivat Hannan mukanaan. Hän esimerkiksi löysi itsestään täysin uuden puolen, kun lääkelaskujen opetteleminen tuli ajankohtaiseksi.

– Lääkelaskut veivät minut mennessään. Siirsin lääkelaskutentinkin kuukaudella eteenpäin, jotta minulla oli riittävästi aikaa opetella psyykenlääkkeisiin liittyvä aihealue perusteellisesti.

Hongell kertoo kärsineensä pahasta neulakammosta, joka hänelle on tullut sairastetun syövän ja siihen liittyneiden raskaiden hoitojen seurauksena. Lähihoitajaopintojen edetessä Hanna epäilikin, päättyisikö hoitajan ura laboraatioharjoituksiin. Harjoitusten koittaessa hän päätti kuitenkin mennä pelkoa kohti ja ilmoittautui ensimmäisenä vapaaehtoiseksi pistettäväksi. Pätevän opettajan ohjauksessa kaikki sujui lopulta hyvin.

– Olen myöhemmin saanut jopa hyvää palautetta siitä, että minulla on näytteitä ottaessa varmat ja selkeät otteet.

Hanna toteaa, että alan vaihtaminen sekä väitöskirjatyön ja lähihoitajatutkinnon suorittaminen samaan aikaan oli hurja prosessi.

– Opintojen aikana mietin usein, mistä saan järjestettyä riittävästi aikaa perheelle, kun päivät kuluivat lähihoitajaopinnoissa, iltavuoroissa työssäoppimisjaksoilla ja yliopiston seminaareissa.

Nyt Hongell tietää kokemuksesta, että tämä kaikki on mahdollista, mutta luovuutta vaaditaan. Jaksamista auttoivat terveelliset elämäntavat: hyvä ravinto, liikunta ja riittävä lepo. Myös elämänkokemuksesta oli etua, ja siitä, että on utelias ja kiinnostuu helposti uusista asioista.

– Työpaikallanikin on jo totuttu siihen, että kyselen koko ajan. Toisaalta se on työkavereiden mielestä vain hyvä juttu. Esimerkiksi lääkeasioissa ei voi koskaan olla liian tarkka.

Ympyrä sulkeutui kehitysvammatyössä

Lähihoitajaopintojen loppusuoralla Hanna totesi, että hän on elämänsä aikana tietämättään kulkenut nykyistä ammattiaan kohti. Valmistumisen kynnyksellä hän haaveili työstä lastensuojelussa, jossa hän työskentelikin jonkin aikaa. Työmatkaa kertyi kuitenkin päivää kohti 100 kilometriä, mikä oli liikaa. Näin Hanna päätyi töihin kehitysvammaisten ryhmäkotiin, jossa hän oli suorittanut ensimmäisen työssäoppimisjaksonsa.

Hongell on huomannut, että kehitysvamma-alalle hakeutuu jonkin verran enemmän ihmisiä, joiden lähipiirissä on kehitysvammaisia. Myös hänellä itsellään on ollut kehitysvammainen veli. Hanna on elämänsä aikana nähnyt, millaisia ennakkoluuloja vammaiset yhteiskunnassa kohtaavat. Nuorena hän kuljetti joskus jopa provokatiivisesti veljeään ympäri kotikaupunkia. Jos joku katsoi pidempään, Hanna näpäytti, että tule kysymään, jos on jotain kysyttävää.

– Aiemmin olin vahvasti sitä mieltä, etten halua hoitoalalle juuri siksi, että veljeni on kehitysvammainen. Veljeni on sittemmin nukkunut pois ja koen, että nyt olen saanut asiaan riittävästi etäisyyttä.

Hoitoalan työvoimapulaa paikkaamaan

Hanna jatkaa väitöskirjansa viimeistelyä lähihoitajan työn ohessa. Hän kertoo kokeneensa taidealalla työympäristön, jossa uralla eteneminen on tärkeässä roolissa. Sellaisia intohimoja hänellä ei enää ole.

– Nyt kun olen saanut lähihoitajan tutkinnon valmiiksi, haluan oppia kunnolla tuntemaan kehitysvammaisten ryhmäkodin toimintatavat ja asukkaat. Sosionomin opinnot ovat käyneet mielessä, mutta tällä hetkellä keskityn nykyiseen työhöni.

Kehitysvamma-alalla on pulaa työntekijöistä, kun taas taidealalle on kovasti tunkua. Hongell on iloinen siitä, että hän voi tehdä tilaa musiikkialan uusille tulokkaille.

– Koen itseni nyt tarpeelliseksi kehitysvammatyössä. Olen päässyt unelmieni ammattiin unohtamatta taidealaa. Kotonani käy edelleen muutamia oppilaita pianotunneilla.

Musiikilla on tärkeä rooli myös kehitysvammaisten asukkaiden arjessa.

– Kehitysvammatyössä en ole muusikko, mutta uskon, että musiikilla voi olla paljon annettavaa alalle. Esimerkiksi siirtymätilanteissa voi auttaa se, että hyräilen kappaletta, josta asukas pitää. Olen myös soittanut talon sähköpianoa asukkaiden syntymäpäivillä.

Hanna kokee, että hoitotyössä merkityksellisyys on jatkuvasti läsnä.

– Työ, jota teen kehitysvammaisten parissa, on sopusoinnussa itseni kanssa. Ymmärrykseni ihmisyyttä kohtaan kasvaa joka päivä vammaisalalla ja kohdatessani lähes päivittäin haasteita, jotka liittyvät ihmisenä oloon sen eri muodoissa. Tätä ymmärrystä minulla ei olisi, jos olisin jäänyt tutkijan kammioon.

Lue myös:

Lähihoitajan laaja koulutus antaa monia työmahdollisuuksia

Sinua voisi kiinnostaa myös

Ammattitaidon SM-kisoihin valmistaudutaan huolella – Lähihoitajalajin finalistien osaaminen on huippua

Tutkinnon perusteiden uudistus näkyy lähihoitajien osaamisessa – Ammattiin valmistuvien lähihoitajien teoriatiedossa on kehitettävää

Lähihoitajaopiskelijat ovat mukautuneet koronatilanteeseen, mutta etäopiskelu myös haastaa – Sydänfilmiä ei voi opetella etänä