Lähihoitaja saattajana: kotona voi saada hyvän ja kauniin kuoleman

Kun ihminen ei kuole sairaalassa, sairaala tulee kuolevan kotiin. Silloin kipupumppu ja vaipat laitetaan hienovaraisesti esille.

Kuva: Mostphotos

Teksti Jenna Parmala

Yhä useampi iäkäs suomalainen kuolee omassa kodissaan. Se tarkoittaa, että myös saattohoitoa tehdään kotona.

Useita kotisaattohoitoja tehnyt lähihoitaja Eira Varjola toteaa, että kotisaattoa ei pelätä enää samalla tavalla kuin aikaisemmin.

– Nykyään tiedetään, että kotona voi saada hyvän ja kauniin kuoleman.

Varjolan mukaan kotisaatossa korostuvat kaksi asiaa: Tunteet ja itsemääräämisoikeus.

– Moni asiakkaista haluaa kuolla kotona, koska sinne omaisten on mukava tulla käymään. Omassa kodissaan asiakkaat myös kokevat saavansa säilyttää enemmän valtaa siihen, miten heidän saattohoitonsa etenee.

Varjola valmistui perushoitajaksi vuonna 1993.

– Kotihoitoa ja kotisaattohoitoja siirryin kuitenkin tekemään vasta vuonna 2014. Järjestin tuolloin oman aviomieheni saaton kodissamme. Sen jälkeen tuntui siltä, että olin valmis.

Tällä hetkellä Varjola työskentelee lähihoitajana Essoten kotihoidossa Juvalla.

Kotiin vai sairaalaan?

Kun kotisaattohoitoa aletaan järjestellä, selvitetään ensin, minne asiakas pääsee hoitoon, jos hän haluaisikin kesken saattohoidon siirtyä sairaalaan.

– Juvalla asia on järjestetty niin, ettei sairaalahoitoon tarvitse hakeutua kotisaatosta enää päivystyksen kautta, vaan reitti osastolle on alusta saakka selvä.

Saattohoito kotona vaatii hyvää ennakointia. Kotisairaalan varustukseen kuuluvat esimerkiksi lääkkeet ja kipupumppu. Lääkkeitä on oltava etukäteen ja riittävästi.

Usein omaiset haluavat, että läheisen koti säilyy mahdollisimman muuttumattomana. Sairaalavarusteiden ilmestyminen kotiin vaatii tunnetyöskentelyä ja suostumuksen niin omaisilta kuin asiakkaaltakin.

– Lähestyvä kuolema saatetaan ymmärtää, mutta sitä ei vielä haluta hyväksyä. Vaikka kuolevalla voisi olla sairaalasängyssä helpompi olla, omaiset saattavat vilpittömästi toivoa, että tämä saisi nukkua vielä omassa sängyssään. Silloin tilaan sairaalasängyn varastoon jo etukäteen. Se on saatavilla, kun haastava tilanne pian on edessä.

Samoin Varjola toimii pyörätuolin ja vaippojen kanssa.

– Jokainen voi itse miettiä, koska kokisi olevansa valmis siirtymään vaippojen käyttöön. Valinta on monelle vaikea, vaatii aikaa ja ajatukseen totuttelua. En tuo asiakasta ahdistavaa vaippapinoa tämän kotiin, mutta pidän sen itselläni varalla sitä varten, kun aika koittaa.

Toiveita tipoittain

Varjolan asiakkaat ovat usein jo tuttuja kotihoidon puolelta. Kotisaaton alkaessa suhde hoitajan ja asiakaan välillä saattaa syventyä.

– Usein käymme keskusteluja kuolemasta ja muista kysymyksistä, joille ei ole valmiita vastauksia. Tärkeintä on, että asiakas saa puhua ajatuksistaan ja tunteistaan avoimesti.

Asioiden miettiminen etukäteen on sekä asiakkaalle että hoitajalle arvokasta.

– Usein toiveet ja ajatukset tulevat esille vähitellen. Kuolema on niin raskas aihe, että asiakas jaksaa viipyä sen parissa ehkä vain pienen hetken joka tapaamisella. Eräs asiakas sanoi aina muutaman asian ja huokasi sitten, että nyt vaihdetaan puheenaihetta, että jaksetaan. Pienistä huomautuksista ja keskustelunpätkistä rakentuu kokonaisnäkemys siitä, mitä asiakas toivoo ja haluaa.

Mainos

Pelottava vaikea kuolema

Kun kuolema lähestyy, kotisaattohoito tihenee. Tarvittaessa paikalle pyritään järjestämään kaksi hoitajaa, jotta hyvälle hoidolle ja keskustelulle omaisten kanssa jää varmasti aikaa.

– Usein läsnäolo omaisten kanssa vaatii jopa enemmän aikaa kuin kuolevan hoitaminen.

Kotihoidon resurssit ovat Juvalla rajalliset. Lähihoitajat hoitavat intensiivisesti vain yhtä kotisaattohoitoa kerrallaan, mutta saattavat avustaa useammassa saattohoitokodissa. Öisin päivystää yksi hoitaja.

– Kotisaaton edellytys on, että asiakkaan luona on öisin omainen tai muu läheinen. Usein järjestely onnistuu, mutta joskus se koetaan pelottavaksi tai ahdistavaksi.

Kotisaattohoidon valinnut asiakas on aina tietoinen kotikuolemaan liittyvistä riskeistä. Esimerkiksi verensyöksy tai tukehtuminen ovat tilanteita, joihin ei kotona voida aina heti tarjota apua. Varjola kertoo suhtautuvansa rauhallisesti myös vaikean kotisaattokuoleman riskiin, ensihoitajat ovat yhden puhelun päässä.

– Usein omaiset pelkäävät vaikeaa kuolemaa paljon enemmän kuin kuoleva itse.

Hoitajana hautajaisiin

Kuoleman jälkeen Varjola valmistelee ruumiin yksin tai omaisten kanssa.

– Ennen vainajat pestiin, mutta nykyään tehdään vain pienet laitot. Ajattelen, että on tärkeää, että vainajan silmät ja leuka ovat kauniisti kiinni, kun hänet aikanaan laitetaan arkkuun. Kasvojen ilme on läheisille merkittävä asia.

Kun oma kotisaattoasiakas kuolee, häntä hoitanut lähihoitaja saa koko työyhteisön tuen. Varjola kehuu työnantajaansa siitä, että työyhteisölle järjestetään aikaa ja tilaa purkaa tunteita.

– Vaikka olisi kuinka ammattilainen, niin kyllä siinä toisen kotona säännöllisesti käydessä muodostuu kiintymyssuhde sekä asiakkaaseen että hänen omaisiinsa. Kodeissa ollaan erilaisia kuin sairaalassa, ihmiset tulevat nopeasti tutuiksi ja läheisiksi.

Paikkakunta on pieni ja asiakkaiden omaisia tulee usein vastaan kauppareissuilla. Monien omaisten kanssa Varjola pitää yhteyttä vieläkin.

– Kuulumisia ja kortteja tulee vaihdettua. Arvostan sitä, että omaiset tulevat niin lähelle hoitajaa. On kaunista ja arvokasta, että myös kuoleman hetkellä paikalla ollut lähihoitaja kutsutaan mukaan hautajaisiin.

 

Kotisaattohoitajan työkalupakki

  • Puhelinnumerot. Lääkäri, ensihoito, sairaanhoito ja omaiset on saatava nopeasti ja eri kellonaikoina kiinni. Varmista, että lista on ajan tasalla. Arvioi riskit. Keneltä saat apua, jos kipupumppu ei yöllä toimi.
  • Lääkitykset. Hoitajan velvollisuus on huolehtia, että lääkkeitä on riittävästi silloinkin, kun apteekki on suljettu.
  • Varastoi tulevaa hoitoa silmällä pitäen. Varaa asiakkaalle lääkkeitä ja vaippoja hyvissä ajoin etukäteen. Myös esimerkiksi pyörätuolin voi tilata ennakkoon.
  • Varaa aikaa omaisten kysymyksille ja hädälle. Usein saattohoito on vaikeampi kokemus omaisille kuin kuolevalle. Hoitajan voimavaroja kuluu paljon läsnäoloon ja tunteiden jakamiseen.
  • Työyhteisön tuki. Vaikka olet asiakkaan kotona useimmiten yksin, hoidon suunnittelu on tiimityötä.  Jos tunnet epävarmuutta, ole rohkea ja puhu siitä.

Sinua voisi kiinnostaa myös

Osaatko auttaa oikein? Autistinen ihminen kertoo asiat toisin

SuPerin työhyvinvointiselvitys 2024: ”Työtä asiakkaiden kanssa rakastan, mutta kaikki sälä tekee työn raskaaksi”

Pelottaako suoraan puhuminen? – Oikeanlainen rehellisyys kannattaa