Lähihoitaja Jonnamiia Jäppinen haluaa hoitoalan äänen kuuluviin päätöksenteossa

Lähihoitaja Jonnamiia Jäppinen on noussut lyhyessä ajassa useisiin luottamustehtäviin. Hän uskoo, että politiikka tarvitsee lisää päättäjiä, jotka tuntevat päätösten vaikutukset työntekijöiden arjessa.

Jonnamiian esikuva on Disney-elokuvan naissoturi Mulan. "Hän rikkoo ennakkoluuluoja eikä mieti liikaa, mitä muut hänestä ajattelevat." Kuva: Suvi Elo

Teksti Saija Kivimäki

”Viime keväänä minut valittiin Turun kaupunginvaltuustoon ja Varsinais-Suomen aluevaltuustoon. Siinä on ollut ensikertalaiselle paljon opeteltavaa. Olen työskennellyt Varhan päätoimisena pääluottamusedustajana kaksi vuotta, mutta sekin tuntuu todella lyhyeltä ajalta. Edelleen lähes päivittäin tulee vastaan uusia asioita.

Lähdin politiikkaan, koska haluan tuoda kuuluviin kentän äänen. Tuntuu, että poliitikot eivät aina ajattele – eivätkä välttämättä edes tiedä – millaisia vaikutuksia heidän päätöksillään on työntekijöiden arkeen. Luulen, että ruohonjuuritason osaamiselle on tilausta.

Poliitikot eivät aina ajattele, miten heidän päätöksensä vaikuttavat työntekijöiden arkeen.

Asiat näyttävät erilaiselta, kun niitä tarkastelee eri rooleista. Joskus joudun miettimään, olenko työni takia esteellinen hyvinvointialuetta koskevissa päätöksissä. Viime vuoden lopussa Tyksin sairaalapalvelulautakunnassa päätettiin Someron vuodeosaston siirtämisestä Saloon. Luottamusedustajana ymmärsin hyvin työntekijöiden näkökulman: vaikka kenenkään työsuhde ei päättynyt, monen työmatka piteni kymmenillä kilometreillä. Jääväsin lopulta itseni asian käsittelystä, vaikka en ollut osallistunut yt-neuvotteluihin enkä työntekijöiden kuulemisiin.

Mainos

Politiikka on aina kompromissien tekemistä. Kaikesta ei voi vängätä ja joskus on toimittava yhteisen linjan mukaan, vaikka itse ajattelisi toisin. Linjanvetoon voi kuitenkin vaikuttaa osallistumalla aktiivisesti puolueen ja lautakuntien toimintaan. Se on helposti piiloon jäävää puurtamista. Yksi viime syksyn tärkeistä saavutuksista on se, että onnistuimme estämään päiväkotien siivouspalveluiden ulkoistamisen Turussa. Päätös oli jo menossa kaupunginhallituksen päätettäväksi, mutta se vedettiin viime hetkellä asialistalta pois. Ulkoistaminen olisi lisännyt henkilökunnan työmäärää ja heikentänyt siivouksen laatua. Olin asiasta huolissani paitsi päättäjänä myös äitinä. Nuorempi lapseni on infektioherkkä ja muutos olisi todennäköisesti lisännyt hänen sairasteluaan.

Olen oppinut, että valta siirtyy aina ylöspäin. Vaikka kaupunginvaltuusto tekee päätökset, koen, että kaupunginhallituksella on enemmän todellista valtaa. Tämä pätee kaikissa päätöksenteon asteissa. Halu vaikuttaa motivoi minua eteenpäin.

Vaikeissa tilanteissa pyrin selvittämään asiat perinpohjin. Se ei aina miellytä kaikkia. Luottamusedustajana saan työnantajalta toisinaan liian helppoja vastauksia ja joudun kyseenalaistamaan, eikö tosiaan ole mitään tehtävissä. Turhaudun, jos asiat etenevät hitaasti, ja myötäelän vahvasti työntekijöiden tunteita. Silloin kun työntekijää on kohdeltu väärin, tuntuu erityisen ikävältä, että hän joutuu odottamaan ennen kuin asiaan puututaan.

Vierastan sitä, että minua pidetään nuorena päättäjänä. Täytin syksyllä 36 vuotta enkä ole mikään diginatiivi. Jos haluan saada mielipiteeni kuuluviin, kirjoitan ennemmin yleisönosastokirjoituksen kuin päivityksen sosiaaliseen mediaan.

Ymmärrän hyvin, miksi nuoret eivät tunne olevansa tervetulleita luottamustehtäviin.

Ymmärrän silti hyvin, miksi nuoret eivät aina tunne olevansa tervetulleita luottamustehtäviin. Minunkin osaamistani on vähätelty ja kyseenalaistettu useaan otteeseen. Jos haluaa aidosti vaikuttaa yhteisiin asioihin, täytyy kestää erilaisia näkemyksiä ja puolustaa rohkeasti omaansa. Ennen viime kevään vaaleja minulle muistutettiin puolueesta, että ensimmäisellä kerralla on hyvin vaikea päästä läpi. Ja kuinkas sitten kävikään.”

Supertyyppi Jonnamiia Jäppinen

  • Työskentelee päätoimisena pääluottamusedustajana Varsinais-Suomen hyvinvointialueella. Työskenteli aikaisemmin lähihoitajana ikäihmisten palveluasumisessa
  • SDP:n kaupunginvaltuutettu Turussa ja aluevaltuutettu Varsinais-Suomen aluevaltuustossa, SuPerin edustajiston jäsen. Lisäksi liuta muita luottamustehtäviä kunta- ja aluepolitiikassa.
  • Asuu Turussa 5- ja 12-vuotiaiden lastensa kanssa. Perheeseen kuuluvat myös kultainennoutaja ja leijonanharjaskani. Harrastaa lentopalloa.
  • Supervoimat: periksiantamattomuus ja oikeudenmukaisuus

Sinua voisi kiinnostaa myös

Lähihoitaja Henna Kujala: ”Kohtaamisia vanhusten kanssa ei voi tehostaa”

Voisiko tekoäly viedä hoitajien kirjaukset? Opiskelijat testaavat ratkaisua

Pitääkö puuttua? Epäkohtien esille tuominen voi johtaa työpaikalla epäsuosioon, mutta se kannattaa silti