Lääkityslistan tekeminen helpottuu vähitellen, mutta oikeuksia ei vieläkään ole jaossa kaikille

Meneillään olevan Kanta-lääkityslistauudistuksen ansiosta asiakkaan lääkitystä voidaan seurata pian tarkemmin. Kaikki lähihoitajat eivät silti vieläkään pääse tarkistamaan ja päivittämään lääkityslistoja.

Kuva: Mostphotos

Teksti Jenna Parmala

Uuden kansallisen Kanta-lääkityslistan pitäisi olla valmis käyttöönotettavaksi vuoden 2025 loppuun mennessä. Listan tarkoitus on yhtenäistää ja parantaa lääketurvallisuutta. Meneillään oleva uudistus helpottaa erityisesti sellaisten ihmisten elämää, joilla on paljon ja erilaisia lääkityksiä.

– Hoitohenkilökunnan on yhtenäisen ja ajantasaisen listan avulla helpompi arvioida erilaisten lääkitysten yhteisvaikutuksia, SuPerin asiantuntija Elina Ottela toteaa.

On myös tärkeää, että listasta käyvät ilmi asiakkaan käyttämät ravintolisät, luontaistuotelääkkeet ja esimerkiksi apteekeista ilman reseptiä ostetut kipulääkkeet.

– Hoitopäätösten pitää perustua oikeaan ja ajantasaiseen tietoon. Tällä hetkellä lääkkeiden odottamattomien yhteisvaikutusten aiheuttamat sairastumiset kuormittavat päivystyksiä, Ottela sanoo.

Kansallisen lääkityslistan ansiosta hoitohenkilökunnan aikaa myös säästyy tulevaisuudessa huomattavasti, kun ajantasaisten reseptien etsiminen ei vaadi useiden päällekkäisten listojen selaamista.

Kenellä on listaan oikeus?

SuPer on korostanut, että kaikilla lähihoitajilla tulee jatkossa olla oikeus päivittää ja tarkistaa potilaiden ja asiakkaiden lääkityslistoja. Tällä hetkellä tämä oikeus ei toteudu, Elina Ottela toteaa.

Monissa organisaatioissa lääkelistan päivittäminen ja tarkistaminen ovat vain sairaanhoitajan oikeuksia.

– Tiedot lääkityksistä kulkevat tämän vuoksi liian monen käden kautta ja tietoja saattaa jäädä siirtymättä.

Mainos

Tule kuuntelemaan webinaaria!

Ottela toivoo, että uusi lääkelista ei korostaisi liikaa asiakkaan tai potilaan omaa vastuuta listan päivittämisessä tai muistamisessa. Jokainen hoitoalalla työskennellyt tietää, ettei lääkityslistan omistaja pysty kaikissa tilanteissa keskustelemaan omista lääkityksistään.

– Esimerkiksi päivystyksissä joudutaan usein tekemään nopeita hoitopäätöksiä ja vain luottamaan listan ajantasaisuuteen.

Uutta Kanta-lääkelistaa käsitellään SuPerin lääkehoidon webinaarissa 16.3.2023. Aiheesta kertoo tilaisuudessa THL:n ylilääkäri Heikki Virkkunen.

Mainos

8 x Kysy asiakkaalta lääkehoidosta

  1. Onko sinulla sähköisenä tai paperilla lista kaikista lääkkeistä ja muista valmisteista, joita käytät?
  2. Tiedätkö, kauanko lääkehoitosi kunkin lääkkeen osalta jatkuu?
  3. Sisältääkö lääkehoitosi säännöllistä seurantaa?
  4. Hoitaako sinua useampi kuin yksi lääkäri?
  5. Onko sinulla oireita, jotka häiritsevät normaalia elämääsi?
  6. Onko lääkkeidesi annostelussa tai ottamisessa jotakin epäselvää?
  7. Ovatko saamasi lääkkeet sinulle mielestäsi sopivia?
  8. Vaikuttaako taloudellinen tilanteesi mahdollisuuksiisi ostaa välttämättömiä lääkkeitä?

Mikä on lääkityslista?

Lääkityslista sisältää tiedon kaikista saamistasi rokotteista ja säännöllisesti käyttämistäsi reseptilääkkeistä, ravintolisistä, apteekkituotteista ja luontaistuotteista.

Jokaisesta valmisteesta ilmoitetaan nimi, käyttötarkoitus, käytetty annos ja lääkehoidon tavoite.

Sinua voisi kiinnostaa myös

Osaatko auttaa oikein? Autistinen ihminen kertoo asiat toisin

SuPerin työhyvinvointiselvitys 2024: ”Työtä asiakkaiden kanssa rakastan, mutta kaikki sälä tekee työn raskaaksi”

Pelottaako suoraan puhuminen? – Oikeanlainen rehellisyys kannattaa