Esperin superilaiset kutsuttiin huhtikuussa SuPerin järjestämään foorumiin keskustelemaan haitallisen kuormittavaksi koetusta tilanteestaan ja pohtimaan työntekijöiden omia toimintamahdollisuuksia. Paikalla oli myös Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelutarkastaja Marja Tereska, joka valotti osallistujille työsuojelun valvonnan näkökulmaa sosiaali- ja terveysalan yksityisten työnantajien tilanteeseen.
Esperin tilanteeseen perehtynyt SuPerin kehittämisyksikön asiantuntija Elina Kiuru näkee ongelmien taustalla osa-aikaisten työntekijöiden poikkeuksellisen suuren osuuden työyhteisöissä. Heitä on yli puolet.
– Koko työyhteisön hyvinvointi ja työssä jaksaminen kärsivät, jos yhteisö ei pääse kehittymään tiiviiksi ja sitoutuneeksi. Asioita on paljon helpompi viedä eteenpäin yhdessä, Kiuru arvioi.
Ongelmallista on niin ikään se, että työntekijät ovat saaneet kantaakseen vastuuta esimerkiksi työnantajansa julkisuuskuvasta. Tämä vastuu ei kuulu työntekijöille. Heidän tehtävänsä on keskittyä hoitamaan oma perustyönsä mahdollisimman hyvin.
– Tosiasioilla perustellun haitallisen kuormituksen ilmoittamista työnantajalle ei siksi pidä pelätä. Se kuuluu myös oman työnsä parhaiten tuntevan ammattihenkilön velvollisuuksiin, Kiuru muistuttaa.
Vastuu kohdistuu väärään paikkaan
Siirtymävaihe kunnan yksiköstä tai yksityisyrityksestä Esperin yksiköksi on tuonut mukanaan niin sanottua henkilöstön keventämistä. Tätä on perusteltu sillä, että henkilöstörakenne on asiakkaiden tarpeisiin nähden liian raskas. Samalla hoito- ja palvelusuunnitelmia on laadittu siten, että niitä ei joko pystytä kokonaisuudessaan toteuttamaan tai ne eivät vastaa asiakkaan todelliseen tarpeeseen.
– Saamiemme yhteydenottojen perusteella työntekijät kokevat voimakasta eettistä ristiriitaa siitä, kuka vastaa työstä. Esperin johtamisrakenteen vuoksi lähiesimiehellä ja yksikön päälliköllä on vain vähän päätäntävaltaa ja vastuulliseksi nimettyä ylempää tahoa ei yksikössä nähdä, Elina Kiuru kertoo.
Työnantajan pitää tunnistaa työn kuormitustekijät, arvioida niistä aiheutuvat riskit työntekijöille sekä ryhtyä toimiin riskien pienentämiseksi.
Myös työsuojelutarkastaja Marja Tereska tulkitsee tilanteen siten, että niin kotihoidossa kuin palveluasumisessakin vastuuta hoidosta ja hoivasta on siirtynyt lähihoitajille, jotka toteuttavat sitä käytännössä. Heillä ei kuitenkaan ole vaikutusvaltaa esimerkiksi siihen, montako heitä työvuorossa on.
– He kantavat nyt työn järjestelyistä ja suunnittelusta kuormaa, joka työnantajan pitäisi ottaa hallintaan ja hoitaa. Lisäksi hoitajat kantavat myös omaisten palautteen ja hämmennyksen siitä, että palvelun sisältö ei ole sitä, mitä he ajattelivat hankkineensa, Tereska sanoo.
Laadukas hoito ja hoiva nostettava keskiöön
Asiakkaille ja potilaille tuotettavan hoivan riittävästä tasosta ei työsuojelutarkastaja Marja Tereskan mukaan ole keskusteltu tarpeeksi. Tilanne johtaa yrityksissä kummallisiin ratkaisuihin, joissa hyvin erilaisille asiakkaille on laadittu samanlaiset palveluntarpeen arviot.
– On ilmeisesti ajateltu, että hoitajien minimimitoitus määrää samalla vanhusten, mielenterveys- ja päihdepotilaiden ja vammaisten ihmisten hoivan riittävän perustason. Tämä uhkaa estää keskustelun siitä, miten erilaisia asiakkaat ja heidän tarpeensa ovat. Sekä hoitajat että omaiset uupuvat tähän, Tereska sanoo.
Hoito- ja hoivapalvelujen tuotanto yrityksissä vaikuttaa eriytyneen hoito- ja hoivapalveluihin sekä vuokraus-, siisteys- ja ruokapalveluihin. Kunta tai muu julkisyhteisö maksaa hoivan. Asiakas itse maksaa vuokransa, joka voi nousta jopa vapaiden markkinoiden yksiön vuokran tasolle.
Tuotto syntyy silloin näistä vuokrauspalveluista, kun taas yritysten varsinainen toiminta eli hoito ja hoiva nähdään enemmänkin vain kuluna, joka katetaan kokonaisuudessaan kunnan tai muun julkisyhteisön varoin. Olisikin pohdittava sitä, mikä on sosiaali- ja terveysalan yritysten asumispalvelun kohtuullinen tuotto, ja mikä osuus tuotosta olisi kohtuullista kanavoida hoidon ja hoivan kehittämiseen.
– Tuntumani on, että hoidon ja hoivan laatu eivät tällä hetkellä kiinnosta kaikkia yrityksiä. Ehkä huomio on kohdistunut palvelurakennemuutokseen ja voimakkaaseen laajenemiseen. Nyt olisi kuitenkin aika keskittyä perustuotteeseen, joka ei ole vuokraus ja ruokahuolto vaan hoivaa ja hoitoa tarvitsevien ihmisten hoiva ja hoito, Tereska painottaa.
Ilmoituslomake dokumentoi tarpeet ja toimenpiteet
Työntekijöillä on aina oikeus ilmoittaa työnantajalle kuormituksesta, jonka hän kokee vaarantavan fyysistä tai henkistä terveyttään. Ilmoitus kannattaa tehdä kirjallisesti siihen tarkoitetulla lomakkeella.
Lomakkeen avulla valvova viranomainenkin voi tarvittaessa seurata, mistä työntekijät ovat ilmoittaneet ja arvioida sitä, ovatko työnantajan esittämät korjaustoimet oikeassa suhteessa ilmoitettuun. Ilmoitus tehdään omalle esimiehelle tai tarvittaessa hänen esimiehelleen.
– Ensin kannattaa kuitenkin pohtia itselle selväksi se, mikä todella on huonosti. Työnantajan tietoon voidaan näin saattaa ne olennaiset asiat, joiden kehittämistä voidaan myös ponnekkaammin vaatia. Tällaisia ovat esimerkiksi puuttuvat apuvälineet ja henkilösuojat, jatkuvat työvuorolistan muutokset tai muu kuormittava olosuhde. Työpaikan huolet kannattaa aina kertoa myös työsuojeluvaltuutetulle, Marja Tereska neuvoo.
Työnantajan pitää tunnistaa työn kuormitustekijät, arvioida niistä aiheutuvat riskit työntekijöille sekä ryhtyä toimiin riskien pienentämiseksi. Lähihoitajien työyhteisö ei Tereskan mukaan nykylainsäädännön puitteissa voi olla täysin itseohjautuva. Työtä ja työturvallisuutta pitää johtaa.
– Jos työnantaja unohtaa kiinnittää huomiota hyvien työskentelyolojen luomiseen, häntä pitää patistaa. Sen tekevät parhaiten työntekijät itse yhdessä.
Lue aiheesta lisää SuPer-lehdestä 1/18 sivulta 46.
