Kuka uskaltaa puhaltaa pilliin? – Vaarailmoitus ei yleensä johda korjauksiin, mutta ilmoittaja itse voi joutua tulilinjalle

Väärinkäytösten paljastaminen on sosiaali- ja terveysalalla ison riskin ja pienen hyödyn toimintaa. Silmätikuksi päätyy usein tekijän sijaan teon ilmiantaja.

Kuva: Salla Pyykölä

Teksti Antti Vanas

Kun työpaikalla tapahtuu väärinkäytöksiä, voi ilmoittajan eli pilliin puhaltajan (englanniksi whistleblower) rooliksi langeta näkökulmasta riippuen sankari tai viheliäinen oman pesän likaaja.

– Pilliin puhaltajalta vaaditaan valtavasti moraalista rohkeutta. Oman ja ammatillisen arvoperustan on oltava luja, samoin halun toimia muiden ihmisten hyväksi, pohtii terveydenhuollossa tapahtuvien väärinkäytösten paljastamisesta toukokuussa väitellyt Johanna Wiisak.

Wiisak työskentelee erikoistutkijana Turun yliopiston hoitotieteen laitoksella. Ennen tukijanuraansa hän toimi kymmenisen vuotta sairaanhoitajana, ensin vuodeosastolla ikääntyneiden parissa ja sen jälkeen leikkausosastolla anestesiahoitajana.

– Terveydenhuollon eettiset kysymykset ovat kiinnostaneet minua aina, vaikka tutkimusaihe ei lähtenytkään itämään suoraan omista työkokemuksista. Törmäsin kyllä itsekin hoitajana väärinkäytöksiin, kuten työpaikkakiusaamiseen ja alkoholin käyttöön työaikana, Wiisak kertoo.

Väitöstutkimukseen osallistui lähes 400 ammattilaisia terveydenhuollon eri alueilta ympäri Suomea.

Suurin osa työntekijöistä on nähnyt väärinkäytöksiä

Peräti kaksi kolmannesta tutkimukseen osallistuneista ammattilaisista oli epäillyt tai havainnut väärinkäytöksiä työssään. Yleisin oli henkilöstöresurssien puute, josta oli havaintoja 52 prosentilla kyselyyn vastanneista. Muita usein havaittuja väärinkäytöksiä olivat potilaiden epäasiallinen kohtelu ja työpaikkakiusaaminen. Lääkevarkauksista havaintoja oli harvemmin.

– Potilaiden epäasiallinen kohtelu oli yleensä potilaalle huutamista tai muuten epäystävällistä puhetta, potilaan tönimistä ja sitä, että oli otettu soittokello pois potilaan ulottuvilta. Työpaikkakiusaaminen oli useimmiten työyhteisön ulkopuolelle sulkemista, selän takana puhumista tai fyysistä käsiksi käymistä, Wiisak luettelee.

Ilmianto kääntyy tekijäänsä vastaan

Olennaista Wiisakin tuloksissa on se, että tutkimuksen kyselyyn vastanneista työntekijöistä vain vähän yli puolet oli paljastanut havaitsemansa väärinkäytöksen. Lisäksi puolet ilmiannon tehneistä kertoi, ettei ilmoitus muuttanut mitään.

– Lähiesihenkilö, jolle asiasta oli ilmoitettu, ei aina kyennyt ongelmaa poistamaan, eikä hän kaikissa tapauksissa edes yrittänyt sitä. Toimettomuus saattoi johtua siitä, että esihenkilöltä puuttui tietoa ja taitoa puuttua tapahtumien kulkuun, tai sitten häneltä puuttui ylemmän johdon tuki.

Mainos

Kaikki ilmiantajat eivät antaneet vielä tällöinkään periksi, vaan asia vietiin eteenpäin valvoville virnaomaiselle tai siitä kerrottiin medialle. Nämäkään keinot eivät aina riittäneet.

– Ongelman korjaaminen työpaikalla saattaa kestää kauan, vaikka viranomaiset puututtuisivatkin asiaan esimerkiksi uhkasakolla. Tilanteen pitkittyminen voi johtaa ilmiannon tehneen työntekijän väsymiseen ja työpaikan vaihtoon.

Työn jatkaminen voi olla raskasta, sillä ilmiannosta saattaa seurata työyhteisön ulkopuolelle sulkeminen. Koston välineinä voidaan käyttää myös työvuorolistojen suunnittelua ja tehtävien jakamista.

– Avainroolissa ovat lähiesihenkilöt. Heidän luokseen mennään ensiksi esimerkiksi silloin, kun on havaittu työpaikkakiusaamista. Kiusaaja voi kuitenkin olla juuri kyseinen esihenkilö, jolloin ilmiantajan pitää ohittaa hänet ja mennä seuraavaan portaaseen. Tämä taas vaatii työntekijältä vielä enemmän moraalista rohkeutta.

Rohkeutta voi opetella

Rohkeuteen ilmiantaa väärinkäytöksiä vaikuttivat muun muassa koulutus ja persoonallisuuspiirteet.

– Korkeammin koulutetut olivat rohkeampia, ja personallisuudeltaan ulospäinsuuntautuneet olivat sisäänpäin suuntautuneita todennäköisemmin väärinkäytösten paljastajia. Myös hyvä itsetunto vaikutti asiaan.

Persoonallisuuspiirteet eivät juuri muutu, mutta moraalista rohkeutta voidaan Wiisakin mukaan kehittää ja oppia.

– Työn eettiset kysymykset pitäisi nostaa säännöllisesti esiin työpaikan keskusteluissa. Opiskelijoita voidaan harjoittaa kohtaamaan väärinkäytöksiä muun muassa roolipeleillä. Yllättäen vastaan tulevat tilanteet eivät lamauta niin helposti toimintakykyä, kun niiden kohtaamista on harjoiteltu etukäteen samaan tapaan kuin vaikkapa elvytystä.

Ilmoittajansuojelulaki ei suojele sote-alalla

Pilliin puhaltajia tarvitaan. Wiisakin tutkimukseen osallistuneet terveydenhuollon ammattilaiset pitävät kuitenkin väärinkäytösten paljastamista korkean riskin ja matalan hyödyn toimintana.

Lainsäätäjäkin on tilanteeseen havahtunut: EU-direktiiviä seuraten Suomessa astui tämän vuoden alussa voimaan ilmoittajansuojalaki, joka suojaa epäkohdista ilmoittavaa työntekijää vastatoimilta.

Lain mukaan kaikissa yli 50 henkilön organisaatioissa on oltava ilmiantajan kannalta turvalliset ilmoituskanavat väärinkäytösten paljastamiselle, ja lisäksi toimintamallit paljastettujen väärinkäytösten selvittämiseksi.

Kuulostaa hyvältä – mutta vain kuulostaa. Sosiaali- ja terveysalla ei uuden lain myötä muutu juuri mikään.

– Laki kattaa tietyt väärinkäytökset kuten talous- ja luonnonsuojelurikokset. Suppea tulkinta rajaa epäeettisestä toiminnasta ilmoittamisen sote-alalla lähes kokonaan lain ulkopuolelle. Tämä on selkeä puute, Wiisak huomauttaa.

Helsingin Sanomien maaliskuussa julkaiseman perinpohjaisen artikkelin mukaan sosiaali- ja terveysministeriö selittää lain suppeaa tulkintaa sillä, että sote-alan valvonnasta on säädetty oma lakinsa, joka tulee voiman ensi vuoden alussa.

Juttuun haastateltu hallitusneuvos Riitta-Maija Jouttimäki sosiaali- ja terveysministeriöstä vakuuttaa, että myös sote-alan oma valvontalaki suojelee ilmiantajaa, koska siinä kielletään kaikki vastatoimet ilmoittajaa kohtaan.

Toisin kuin ilmoittajansuojelulaissa, sote-alan valvontalaissa ei kuitenkaan säädetä seuraamusta kiellon rikkomisesta. Ammattiliitoissa tiedetään, että sanktioiden puute tekee laista työnantajan silmissä pelkkää paperia.

SuPerin kehittämisjohtaja Jussi Salon mukaan työntekijät tietävät hyvin, että vaarailmoitukset ja muut ilmoitukset epäkohdista eivät yleensä johda korjauksiin, mutta ilmoittaja itse voi joutua tulilinjalle. Ilmoituksia tällaisista tilanteista tulee työntekijöiltä liittoon viikoittain, Salo kertoo Helsingin Sanomille.

Myös Wiisak kaipaa sote-alalle ilmiantajaa tehokkaasti suojaavaa ilmoituskanavaa, mutta hänen mielestään se ei vielä riitä.

– Lisäksi tarvitaan toimintamalli väärinkäytösten selvittämiseksi ja koulutusta tilanteiden käsittelyyn. Vastuunjaon pitää olla kirkas: kuka asiaa selvittää, ja mikä on kenenkin vastuulla.

Väitös: Johanna Wiisak: Whistleblowing for wrongdoing in health care – from identification to action. Turun yliopisto 2023.

Lainaukset ovat otteita Johanna Wiisakin väitöskirjatutkimukseen osallistuneiden terveydenhoitoalan ammattilaisten kertomuksista.

Sinua voisi kiinnostaa myös: Lähihoitaja ilmoitti työpaikkansa epäkohdista mutta sai varoituksen – työnantaja tuomittiin sakkoihin työsyrjinnästä

Lähes jokainen hoitaja on nähnyt työssään läheltä piti -tilanteita tai vaaratekijöitä – ilmoitusvelvollisuus tunnetaan huonosti

Nyt puhuu hoivakohun käynnistänyt superilainen sankarihoitaja – ”Onneksi kupla puhkesi”

Sinua voisi kiinnostaa myös

Kotihoidossa on paljon korjattavaa, mutta asiakkaat eivät ole se syy, miksi hoitajat vaihtavat työpaikkaa

”Kaksi tuntia lisää työmatkoihin, ei kiitos!” – Hyvinvointialueiden säästöt tarjoavat pienten paikkakuntien lähihoitajille vain huonoja vaihtoehtoja

Sanoiko se taas pahasti? Työpaikan ilkeilijää ei tarvitse ymmärtää