– Hyvin harva hoitaja kuvasi, että minä en vaan jaksanut enää niitä asiakkaita. Lähdön yleisin syy oli se, että työtä ei voinut enää tehdä itselle hyväksyttävällä tavalla, apulaisprofessori Elisa Tiilikainen Itä-Suomen yliopistosta kertoo.
Tiilikaisen ja hänen tutkijakollegojensa Marjo Ringin ja Hanna Ristolaisen tutkimuksessa 39 alan jättänyttä entistä kotihoidon työntekijää kertoo lähtönsä syistä.
Tiilikainen kertoo yllättyneensä erityisesti hoitajien työhön sitoutumisen voimakkuudesta.
– Osa tutkimukseen osallistuneista oli ollut alalla pitkään, ja he kuvasivat olleensa hyvin kiinnittyneitä työhön. Vastauksista välittyi vahva kutsumus alalle. Kotihoitotyön jättäminen tuotti surua, mutta jatkaminen olisi ollut vielä vaikeampaa, Tiilikainen kuvailee.
Muistisairaat joko lukittiin kotiin tai muistuteltiin painamaan hätäranneketta. Vastuussa näistä oli viimeisin hoitaja. Miksi, koska ei olisi edes tahtonut heitä sinne jättää. Aina pelko siitä, mitä aamuvuorossa löytää vai löytääkö edes.
Hoitaja, työkokemus yli 10 vuotta
Kotihoidon surkeuden syyt tiedetään. Ympärivuorokautiseen hoivaan on vaikea päästä, joten kotona asuu entistä huonokuntoisempia vanhuksia.
– Aineistostamme näkyy tilanteen paheneminen viimeisen kymmenen vuoden aikana. Väestö on ikääntynyt ja hoivan tarpeet kasvaneet, mutta resursseja ei ole lisätty kotihoitoon tai muihinkaan ikääntyvien palveluihin, Tiilikainen arvostelee.
Myös kotihoidon kriteerit ovat tiukentuneet.
– Tuen tarpeen pitää olla suuri, jotta kotihoitoa ylipäätään saa. Säännöllisen kotihoidon asiakkailla tuen tarvetta on jo todella paljon.
Moni kotihoidon asiakas kärsii edenneestä muistisairaudesta tai liikkumisvaikeuksista. Jo sängystä yksin ylös pääseminen voi olla mahdotonta ilman auttajaa. Tämä on tehnyt kotihoidosta yhä enemmän hoidollisten toimenpiteiden tuottamista.
– Ennen kotiin tuotu hoiva oli kokonaisvaltaisempaa. Käytiin asiakkaan kanssa ulkoilemassa tai tehtiin yhdessä ruokaa. Nykyään se ei enää onnistu. Hoitajan vähäinen aika vanhuksen luona riittää juuri ja juuri välttämättömiin hoitotoimiin.
Viimeinen aamun asiakas sai usein aamulääkkeet klo 12.30 ja oli siis jo syömässä ateriapalvelun ruokaa, aamupala oli jäänyt välistä. Muistisairaat eivät itse enää ruokailusta huolehdi. Tiedotin epäkohdista aina esimiehille, vuosien ajan, ja mikään ei muuttunut.
Hoitaja, työkokemus 5 vuotta
Työntekijät joustavat, työnantaja ei
Tutkimuksen läpileikkaava teema oli Tiilikaisen mukaan kotihoitotyön eettinen taakka.
– Isossa kuvassa taakka näkyy siinä, että vanhoille ihmiselle ei voida tarjota riittävästi apua. Pienemmässä kuvassa eettinen taakka näkyi siinä, että ja hoitajien esiin tuomia epäkohtia ei otettu riittävästi huomioon.
Puhelin soi jatkuvasti ylitöihin, vaikka työpäivissäkin oli jo liikaa työtä. Jaksoin puoli vuotta ja paloin loppuun. …Koin että vaikka kuinka teen kaikkeni niin se ei riitä. Lopulta päätin, etten voi jatkaa näin ja vaihdoin alaa.
Hoitaja, työkokemus 2-3 vuotta
Yksi keskeinen syy alan vaihtoon oli työntekijään kohdistuvat vaatimukset ja työn joustamattomuus.
– Vaatimuksia ylitöistä ja sairauslomien paikkuista riitti, mutta vastavuoroisuus puuttui. Työntekijät joustivat, työnantaja ei.
Työhön liittyviä ongelmia nostettiin esiin ja ehdotuksia tehtiin, mutta vastaukseksi saatiin usein pelkkää hiljaisuutta.
– Kun asiakkaan tilanteen parhaiten tunteva kotihoitaja sanoo esimiehelleen, että tämän vanhuksen paikka ei ole enää kotona, niin se pitäisi ottaa tosissaan.
Vanha johtamistapa kotihoidon riesa
Hierarkkinen johtamistapa on julistettu jo kauan sitten aikansa eläneeksi resurssisyöpöksi. Tiilikaisen mukaan vanha johtamismalli on kuitenkin yhä kotihoidon riesana.
– Asioista päätetään ylhäällä, vaikka paras tieto asiakkaiden tarpeista on työntekijöillä. Johtamisen muutoksen tarvetta on tuotu tutkimuksissa esiin jo vuosien ajan, mutta organisaatioiden kasvaessa johtaminen on siirtynyt yhä kauemmaksi arjen työstä.
Hoitajien puheenvuoroissa korostui halu tehdä työtä, jossa asiakas todella kohdataan. Erilaisten teknologisten järjestelmien koettiin vievän mahdollisuuden tehdä sitä, mikä koettiin työssä tärkeimmäksi. Vuorovaikutus ja asiakkaan tarpeisiin vastaaminen jäivät mittareiden jalkoihin.
– Hoitajat ihmettelivät teknologisten järjestelmien tarkoitusta: ajatellaanko tehokkuutta vai asiakkaan hyvinvointia? Mittareiden nähtiin jalostuneen lähinnä taloudellisen tehokkuuden välineiksi, joilla ohjataan ja seurataan ylhäältäpäin työn tekemistä.
Aito arvokeskustelu puuttuu
Työssä ei ole palavereja ollut kohta kahteen vuoteen, teet päätökset yksin, kannat vastuun yksin, kannat eettisen kuorman sisälläsi ja et saa sitä purettua ulos. … Kotona olet täysin tunneturtunut, et halua keskustella, et seurustella, et suunnitella.
Hoitaja, työkokemus 2-3 vuotta
Kotihoidon ongelmista on puhuttu jo pitkään. Näkyykö missään valonpilkahduksia?
Ikääntymistukimusta työkseen tekevä Tiilikainen haluaisi olla toiveikas, mutta siihen on tällä hetkellä hyvin vaikea löytää aihetta.
– Julkisuudessa puhutaan kyllä aika ajoin vanhuuden ja vanhustyönkin arvostuksesta, mutta aito arvokeskustelu ja tahtotila puuttuvat. Siksi mikään ei muutu.
Vanhojen ihmisten arvostus ja hoivatyön arvostus ovat Tiilikaisen mielestä saman kokonaisuuden osia.
Halutaanko antaa työrauha ja resurssit eettiseen kestävään työhön? Nähdäänkö vanhusten hoiva pelkästään hoitotoimenpiteinä, vai nähdäänkö se ihmisen kanssa olemisena?
Jos vanhojen ihmisten halutaan asuvan kotona mahdollisimman pitkään, niin miten heidän elämästään kotona tehdään mielekästä?
– Nämä kysymykset koskevat sekä vanhoja ihmisiä että heidän hoitajiaan. Jos ja kun ikääntyvien palveluja karsitaan ja palveluihin pääsyn kriteereitä kiristetään, lisätään samalla työntekijöiden paineita. Se taas heijastuu suoraan hoivatyön arvostukseen ja alan veto- ja pitovoimaan.
Jutussa olevat suorat lainaukset on poimittu tutkimusaineistosta.
Tutkimusartikkeli: From Restricted Resources to Ethical Burden—Former Home Care Workers’ Reasons for Leaving Their Jobs. Journal of Applied Gerontology, helmikuu 2024.
Näkymätön sopimus rikottu
Hoitajan työsopimuksessa on kirjoitetun osan lisäksi tärkeä näkymätön osa. Siihen on kirjattu näkymättömällä musteella työn luonne: tämän minä työnantajalleni annan, ja tämän minä työni vastineeksi saan.
Tutkijat Marjo Ring ja Minna Kaarakainen puhuvat virallisen työsopimuksen oheen rakentuvasta psykologisesta sopimuksesta, joka pitää sisällään työntekijän organisaatioon kohdistamia epävirallisia ja puhumattomia odotuksia.
Hoitoalalla tämä sopimus on purettu, Ring ja Kaarakainen väittävät MustRead-digimediassa tammikuussa julkaistussa artikkelissaan.
Kyse on ennen kaikkea vastavuorisuuden katoamisesta. Hoitajat antavat, työnantajat ottavat. Henkilöstö ja johtajat eivät enää jaa samoja arvoja ja käsityksiä työn lähtökohdista.
Asiakastyöstä on tullut liukuhihnatyötä ja arjesta selviytymistä. Virheiden pelko kasvaa: kiireessä tehty virhe voi pahimmillaan koitua potilaalle kohtalokkaaksi.
Sote-alan johtamisesta on tullut entistä hierarkkisempaa ja kontrolloivampaa. Esimiehet edellyttävät hoitajilta joustamista organisaation tarpeiden mukaan. Organisaation johto taas sulkee silmänsä hoitajien tarpeilta ja hädältä.
Työntekijät kokevat menettäneensä yksilöllisyytensä. Heistä on tullut koneen osia, joita voi siirrellä tehtävästä toiseen organisaation tarpeiden mukaan.
Tutkijat ymmärtävät siirtojen tarpeellisuuden yhtenä pakollisena ratkaisuna hoitajapulaan. Hoitajia ei kuitenkaan saa heitellä paikasta toiseen heidän erityisosaamistaan huomioimatta.
”Työntekijät odottavat organisaatioilta ja niiden johtajilta inhimillistä ja arvostavaa henkilökohtaista vuorovaikutusta. Sanelupolitiikan aika on ohi”, tutkijat julistavat.
Lue myös: Työ kotihoidossa ei ole mitään pullantuoksuista puuhastelua
