Kolme lasta, yksi lusikka. Teemu Kivimaa antaa esimerkin siitä, miten kolmen taaperon isä kattoi pöytään päivällisen vähän vaikeampana päivänä.
– Viiteen ruokailuun päivässä olisi kulunut viisitoista lautasta ja lusikkaa. Joskus oli vain mentävä sieltä, missä aita oli matalin, Teemu toteaa.
Vaikka rima olisi matalalla, näiltä identtisten kolmosten vanhemmilta ei puutu ammattitaitoa. Teemun vaimo Jutta on varhaiskasvatuksen opettaja. Teemu taas työskentelee lähihoitajana Havu-tiimissä. Kolmen lähihoitajan, yhden sairaanhoitajan ja esihenkilön yksikkö toimii Tampereen seudulla asuvien, haastavasti käyttäytyvien kehitysvammaisten parissa.
– Olemme Jutan kanssa molemmat työelämässä taitavia ja hallitsemme ryhmän kuin ryhmän. Myös omien lasten kanssa olemme joutuneet välillä kaivamaan ammattitaitomme kotikäyttöön. Mutta arjessa menemme sieltä, mistä aita on matalin tai kaatunut kokonaan.
Yksi kolmosista on kotona kipeänä ja tulee kyselemään isältä banaania välipalaksi. Yhteisen ruokalusikan ajat ovat jo historiaa. Teemun tyttäret Unna, Ronja ja Aini ovat nyt eskarilaisia. Takana on kuuden vuoden matka isäksi.
Kolme sykettä kohdussa
Uusi koti Nokialla oli selvästi liian iso kahdelle, makuuhuoneita oli kolme. Silti Teemu ja Jutta päättivät kymmenisen vuotta sitten muuttaa isoon kotiin ja toivoa perhettä.
Teemu kertoo aina halunneensa isäksi.
– Perhe on aina ollut minun juttuni.
Huoneet seisoivat kuitenkin tyhjillään.
– Lapsettomuuden polku tuli meille tutuksi. Lopulta toivoimme, että voisimme saada edes yhden lapsen. Aika pian hakeuduimme lapsettomuushoitoihin, Teemu kertoo.
Kun varhaisraskauden ultraääni sitten näytti kohdussa kolme sykettä, jopa lääkäri häkeltyi. Kolmosraskaudet ovat Suomessa harvinaisia, kolmosia syntyy kymmenisen vuodessa ja heistä identtisiä on hyvin harva. Teemu toipui uutisista ensimmäisenä.
– Olen itse identtinen kaksonen, joten kaksosuus on minulle hyvin tuttua ja tiedän siitä paljon.
Alkoi valmistautuminen riskiraskauteen, Teemu kuvailee ultraäänen jälkeisiä tunnelmia.
Monikkoraskauksissa ei ole koskaan varmaa, että kaikki lapset syntyisivät elossa. Tulevien vanhempien oli valmistauduttava iloon ja suruun.
Samaan aikaan Teemu vaihtoi työpaikkaa Pirkanmaan sairaanhoitopiiriltä Tampereen kaupungin juuri perustamaan kehitysvammaisten asumisyksikköön. Hän päätti kertoa kolmosraskaudesta uudella työpaikallaan heti, kun raskaus olisi edennyt turvallisille viikoille.
Ensimmäinen kuukausi sairaalassa
Uusi työnantaja lupasi joustaa, Teemu voisi jäädä pidemmälle vapaalle heti kun kolmoset tulisivat maailmaan. Oli selvää, että lapset syntyisivät suunnitellulla sektiolla ja jäisivät sen jälkeen sairaalaan. Tammikuun tullessa kolmoset syntyivät keskosina ja Teemu ja Jutta viettivät ensimmäiset kolme päivää TAYSin vastasyntyneiden teho-osastolla. Kaksi tyttäristä vietti keskolassa kolme ja yksi neljän viikkoa.
– Muistan, kun lääkäri tuli sanomaan, että hän määrää meille pian kotilomaa. Olimme sairaalassa jatkuvasti. Halusimme olla lasten kanssa koko ajan.
Rakkauden voima yllätti Teemun. Lapsia oli nyt sylintäydeltä ja hän halusi pitää heistä maailman parasta huolta.
Kodinhoitoa kotona ja töissä
Kun ne lapset ovat syntyneet ja palaat, tulet sitten tänne lepäämään, työkaveri sanoi.
– Ensimmäisinä päivinä minulle tuotiin kahvikin töissä eteen, Teemu muistelee.
Työyhteisö piti tuoreesta isästä hyvää huolta. Kotona Jutta ja Teemu jakoivat vauva-arjen tasan.
– Kaikki ymmärsivät, että varsinkin ensimmäiset kuukaudet olin töissä aika ulapalla, Teemu kertoo.
Jutta oli päivät kotona lasten kanssa, joten Teemu valvoi heidän vierellään öisin. Hyväuninen mies torkkui ja kantoi vuorotellen lapsia äidin rinnalle syömään. Koska työpaikka oli kodinomainen asumisyksikkö, Teemun työt koostuivat pitkälti arkisista rutiineista.
– Käytännössä hoidin kotia kotona ja tulin sitten töihin hoitamaan kotia. Aluksi tein vain päivävuoroja, mutta kun tytöt kasvoivat, siirryin taas tekemään yötöitä.
Kun Teemun yksikössä oli haastavasti käyttäytyvä asiakas, paikalle kutsuttiin Havu-tiimi. Teemu seurasi toimintaa ja innostui hakemaan tiimistä vapautunutta työpaikkaa.
– Aika nopeasti huomasin tehneeni oikean valinnan, Teemu sanoo.
Uudessa työssä yövuoroja ei ollut lainkaan ja pienessä tiimissä myös työvuorojen suunnittelu helpottui.
Yksilöitä vai yksikkö?
Kun Teemun työpäivä päättyy, kolmoset saattavat odottaa eteisessä isää korva kiinni lattiassa. Kun he kuulevat rapun oven käyvän, kaikki kolme ryntäävät vastaan. Teemu kertoo kaipaavansa töistä usein lasten luo perheaikaa viettämään.
– Olen huomannut palautuvani parhaiten lasten kanssa. En kaipaa omaa aikaa, mutta kaipaan päivittäin lasteni seuraa. Jos minulla on vapaata, pidän mieluiten lapset kotona kanssani.
Välillä kolmosten isälle iskee riittämättömyys.
– Lapsia on kolme ja minä olen vain yksi isä. Sylistäni riittää 33,3 prosenttia jokaiselle lapselleni.
Vanhemmat pyrkivät tarjoamaan lapsille paljon yksilöllistä aikaa. Se on erityisesti Teemulle tärkeää, hän ei lapsena halunnut tulla niputetuksi veljensä kanssa.
– On tärkeää, ettei identtisiä lapsia nähdä yksikkönä. Meidän lapsemme ovat keskenään hyvin erilaisia. Yksi on analyyttinen ja tarkkaileva, toinen nopea toimija, kolmas sisukas kokeilija.
Lähihoitaja ja isä
Isyys on muuttanut Teemun tapaa kohdata ihmisiä lähihoitajana. Esimerkiksi rajojen asettamisesta on tullut hänelle tärkeämpää. Työnantaja tietää, ettei kolmosten isä voi joustaa sovituista menoista, kuten päiväkotihauista.
– Toisaalta ymmärrän paremmin työkavereita, joilla on pieniä lapsia. Tiedän, ettei yllätyksiltä ja poissaoloilta voi siinä elämäntilanteessa välttyä. Meilläkin on takana monen vuoden korvatulehduskierre, paljon liian lyhyitä unia ja sairasteluja. Yksi lapsista mursi keväällä säärensä päiväkodissa ja kipsihoito kesti yhteensä kuusi viikkoa.
Teemu haluaa opettaa lapsilleen, että ihmisiä on erilaisia, esimerkiksi vammattomia ja vamman kanssa eläviä. Vaikka jonkun ihmisen käytös tuntuisi alkuun käsittämättömältä, sitä voi yrittää ymmärtää.
Nyt neljän huoneen asunto, joka aikaisemmin tuntui suurelta, on käynyt ahtaaksi. Kesällä perhe osti siirtolapuutarhamökin, ja kolmoset saivat viettää kesää pihalla. Teemun arki on täyttä, hän toimii Neurokirjon ammattilaisten hallituksessa ja Tampereen SuPerin ammattiosaston hallituksessa.
– Ammattiosastomme on yksi Suomen aktiivisimpia.
Lisäksi hän kannustaa tyttöjään ringette-kaukalon laidalla. Koko perhe käy myös pyöräretkillä, joilta ei puutu menoa ja äänenvoimakkuutta.
– Tämä on meidän ihan tavallista arkea. Isyys on ollut koko elämäni kasvattavin ja paras kokemus.
Teemun vinkit työelämän ja perheen yhdistämiseen:
- Keskustele ajoissa työnantajan kanssa elämäntilanteestasi. Mieti etukäteen, miten saisit arjen hoidettua järkevästi. Minkälaisissa asioissa tarvitset joustoa?
- Vanhemmuutta ei tarvitse pelätä. Tee asiat omalla tyylilläsi. Joskus voit mennä sieltä, missä aita on matalin tai sieltä, missä ei ole aitaa ollenkaan.
Seuraa perheen elämää Instagramissa: @kaikkeakolme
Jutta Kivimaa: ”Toivon, että lapset oppivat isältään ihmisten huomioimista ja arvostamista”
”Teemu oli jo ennen isäksi tuloa vastuuntuntoinen, huolehtiva ja luotettava ihminen. Nämä ominaisuudet ovat vain vahvistuneet hänessä isyyden myötä. Olemme tietysti nyt hitsaantuneet enemmän yhteen, koska meidän tehtävämme on vastata lastemme tarpeisiin ja ajaa heidän etuaan. Lapset arvostavat Teemun pitkäjänteisyyttä ja taitoa vastata jokaiseen kysymykseen. Teemu on persoonaltaan sydämellinen, avoin ja sensitiivinen. Koska hän on itse identtinen kaksonen, hän haluaa kohdata ihmiset omana itsenään ja yksilöllisesti, oli kyse sitten meidän kolmosistamme tai vaikka työyhteisöstä. Toivon, että lapsemme oppivat isältään tätä ihmisten arvostamista ja huomioimista.”
