Some ja sote ovat olleet kavereita jo kauan. Hoitajat ovat kertoneet työnsä iloista ja suruista omilla sometileillään, ja hyvinvointialueet ovat kouluttaneet työntekijöitään somelähettiläiksi. Molemmissa tapauksissa toiminta on perustunut vapaaehtoisuuteen.
Työterveyslaitoksen tutkija Vilja Levonius löysi jo viisi vuotta sitten väitöstutkimuksensa kohteeksi yksityisen tehostetun palveluasumisen yksikön, jossa somepostaukset olivat työn pakollinen osa.
– Tutkimassani hoivakodissa somepäivitykset kuuluivat hoitajien työsopimuksessa määriteltyihin tehtäviin. Jokaisen tiimin piti tehdä työvuoron aikana yksi tai useampi Twitter-päivitys, Levonius kertoo.
Hoitajien suhtautuminen päivitysvelvoitteeseen vaihteli laidasta laitaan. Jotkut pitivät some-viestintää moraalisena velvollisuutenaan, toiset taas kieltäytyvät hommasta kokonaan.
– Osa hoitajista ajatteli rennosti, että mikäpä siinä: nappailen asukkaista joka tapauksessa kuvia läheisille, joten miksi en laittaisi niitä saman tien Twitteriinkin.
Työpaikan sometilille postattiin kuvia ja jonkin verran videoita. Kuviin liittyneet tekstit olivat lyhyitä, yhden tai kahden virkkeen pituisia. Asukkailta tai heidän omaisiltaan oli pyydetty asianmukaiset kuvausluvat. Vain luvan antaneita kuvattiin someen.
– Moni muistisairas asukas ei ymmärtänyt, mistä kuvaamisessa ja kuvien postauksissa oli kyse. Joidenkin asiakkaiden kohdalla omaiset olivat kieltäneet postaukset.
Levoniuksen väitöstutkimuksen haastatteluihin osallistui yhdeksän hoitajaa ja neljä esihenkilöä. Hoitajista suurin osa oli lähihoitajia. Lisäksi tutkija havainnoi kolmen hoitajan työskentelyä ja kävi läpi kaikki kyseisen työpaikan Twitter-viestit vuodelta 2021.
Maineenhallintaa ja markkinointia
Miksi osa hoitajista piti työtään koskevaa some-viestintää niin tärkeänä? Levoniuksen mukaan tilanne liittyi ikääntyneiden asumispalveluiden huonoon maineeseen 2020-luvun alussa. Edellisten vuosien skandaalit leimasivat tuolloin koko alaa.
– Hoitajat halusivat parantaa ammattinsa vetovoimaa tilanteessa, jossa media raportoi ikääntyneiden palveluista yleensä negatiivisesti. Haluttiin näyttää maailmalle, että työ ikäihmisten parissa ei ole oikeasti synkkää ja kurjaa, vaan kivaa ja ihanaa.
Työsometuksesta kieltäytyminen taas johtui puutteellisesta kielitaidosta tai siitä, että sometuksen ei katsottu kuuluvan hoitajan työnkuvaan. Kieltäytymiseenkin oli siis tutkitulla työpaikalla ainakin epävirallinen mahdollisuus.
Päivityksiä tehtiin omaisille, päättäjille, toisille hoivaorganisaatioille ja mahdollisille uusille asiakkaille sekä heidän omaisilleen. Viestien tarkempi kohderyhmä riippui siitä, keneltä asiaa kysyi.
– Esihenkilöille some oli lähinnä markkinointikanava. Tarkoituksena oli kertoa mahdollisille uusille työntekijöille kivasta työpaikasta. Twitter-viesteissä nähtiin myös mahdollisuus markkinoida paikkaa ja sen palveluja tuleville asiakkaille ja heidän omaisilleen.
Esitettyä empatiaa
Hoitajien postaukset maalasivat työpaikasta empaattista kuvaa. Levoniuksen tutkimuksen tärkein kysymys ei liitykään somen työkäyttöön sinänsä, vaan empatiaan ja siihen, miten se postauksissa ilmenee.
– Empatia on hoivan ydin, ilman sitä hoitaja ei jaksaisi raskaassa työssä. Somepostauksissa empatian vihjeet näkyvät katseissa, kosketuksissa ja hymyissä.
Levonius kuitenkin korostaa, että somesisällöt eivät ole sinänsä empatiaa vaan empatian esitystä. Esitysten järjestäminen taas voi vaikuttaa varsinaiseen työhön.
– Päivityksiä piti tehdä yksi per työvuoro. Hoitajat suunnittelivatkin päivän toimintoja osittain postausten ehdoilla: mitä tehtäisiin tänään, että saadaan kivoja kuvia someen?
Iltapäiväkahvit auringossa olivat suosittu vaihtoehto. Aina ei kuitenkaan aurinko paista. Levonius kertoo esimerkkitapauksen tällaisesta työpäivästä.
– Sateisena päivänä ei voitu lähteä ulos kahville. Kekseliäs hoitaja huomasi, että askartelutarvikekaappi oli sekaisin ja ehdotti sen siivoamista. Puuhaan otettiin mukaan pari iäkästä asukasta. Lopputuloksena syntyi kivaa tekemistä ja kotoisa somepostaus. Mietin, että olisikohan kaappi tullut siivottua ilman hyvän somekuvan tarvetta.
Kauniita omalla tavallaan
Levoniuksen mielestä postauksilla voidaan tehdä vanhushoivaan liittyvää kauneutta ja empatiaa näkyväksi aidolla tavalla.
– Hoitajien julkaisemissa somekuvissa ei ollut mukana nuorten postauksista tuttua valmiiden kauneusihanteiden viljelyä. Rypyt saivat näkyä, kaikki saivat olla kauniita omalla tavallaan. Postausten henkenä oli korostaa, että hoivakoti on ikäihmiselle ihan oikea koti.
Sosiaalinen media ei kuitenkaan ole pelkkä viestintäväline. Se rakentaa ja muuttaa hoivakodin todellisuutta. Kuviin ja niiden ehdoilla säädettyyn työhön liittyy paljon riskejä.
Levonius korostaa, että somessa julkaistut kuvat ovat aina myös organisaation markkinointia. Työnkuvan laajentaminen tähän suuntaan ei sovi kaikkien hoitajien ammattietiikkaan.
– Kuvattavat tilanteet valitaan kauneuden ehdoilla, eikä niissä näy työn vähemmän kauniita osia. Kuvauslupa vaaditaan, ja jos sellaista ei ole, asukas voi jäädä somen ehdoilla rakennetuissa tilanteissa ulkopuoliseksi, Levonius pohtii.
Pääseekö kuvauksen kieltänyt mummodiskoon?
Vilja Levonius näkee somen vaikutuksissa hoivakodin työhön paljon positiivista, mutta myös isoja eettisiä ongelmia.
– Kuvausluvat olivat tutkimallani työpaikalla kunnossa. Se on tietysti hieno asia, mutta kuvauskiellon noudattaminen ei ole aina helppoa.
Miten kuvauksen kieltänyt ikäihminen rajataan pois kuvasta esimerkiksi mummodiskossa, jossa musa soi ja parketti on tupaten täynnä innokkaita tanssijoita?
– Saavatko kuvauksen ja somepostaukset kieltäneet asukkaat tanssia muiden mukana, vai pitääkö heidät ottaa sivuun kuvauksen ajaksi? Vai jäävätkö he kokonaan hauskanpidon ulkopuolelle, Levonius kysyy.
– Myös kuvien käyttö markkinoinnissa herättää eettisiä kysymyksiä. Somessa julkaistut kuvat ovat myös työorganisaation markkinointimateriaalia. Onko kuvausluvan antanut asukas tai hänen omaisensa aina ymmärtänyt täysin, millaisissa yhteyksissä vanhus omilla kasvoillaan esiintyy?
Levoniuksen tutkimuksen yksi päätulos on, että postaukset muuttavat hoivapaikan työtä somekuvien estetiikan edellyttämään suuntaan. Tässäkin vaanii vaara.
– Somessa korostetaan empatiaa ja kauniita hetkiä, raskaista ja vaikeista hetkistä ei juuri päivityksiä tehdä. Seuraako tästä, että työn raskaat osat alkavat vähitellen jäädä piiloon myös työntekijöiden omissa palavereissa?
Some siis vaikuttaa työhön monella tavalla. Kallistuuko vaaka lopulta negatiivisten vai positiivisten vaikutusten puolelle? Tähän kysymykseen tukija ei osaa tai halua vastata.
– Ei näe asiaa mustavalkoisena, vaan kaikissa sateenkaaren väreissä. Tärkeintä on, etteivät postausten tekijät unohda missään vaiheessa omaa vastuutaan ja kuvien julkaisuun liittyviä eettisiä kysymyksiä.
Väitös:
Empathy as Communication: Constituting Care and Organization in Old Age Care. Jyväskylän yliopisto 2025.
