Palasin tänä syksynä työelämään pitkän sairausloman ja perhevapaan jälkeen. Keikkatyö tuntuu luontevalta, sillä haluan elämääni väljyyttä ja toipumiseni on kesken. Sairastumiseni opetti, että terveys on arvoistani jopa tärkein. Nyt kun kaikki kallistuu, niin totta kai töitäkin täytyy tehdä.
Pystyn itse vaikuttamaan siihen, kuinka paljon otan vastaan työvuoroja. Näin saan paremmin hallittua kalenteriani työssäolon ja vapaa-ajan suhteen. Minulle on myös tärkeää saada viettää aikaani lasteni kanssa. Kuluttamisen sijaan annan heille aikaani, lapsille perusleikkiminen ja vanhemman kanssa oleminen ovat antoisaa, ei elämä ole pelkkää hoploppia. Kyseessä on siis arvovalinta, keikkatyö mahdollistaa sen, että voin keskittyä perheeseeni, mutta samalla tehdä töitä ja tienata rahaa perheen elättämiseen.
Teenviikonloppuvuoroja ja satunnaisia arkipäiviä Seinäjoella yksityisessä hoivakodissa. Syksyn myötä alan tehdä vuoroja myös Kauhavalla. Työnantajani ilmoittaa vapaista vuoroista muun muassa WhatsApp-ryhmässä.
Valmistuin lähihoitajaksi 10 vuotta sitten, hoitoalan töitä olen tehnyt yhteensä seitsemisen vuotta. Olen aina ollut joko sijainen tai keikkalainen. Ennen lasten syntymää olisin ollut valmis vakitoimeen, mutta tuolloin en saanut hakemaani vakipaikkaa.
Tykkään siitä, että keikkailun kautta pääsen tutustumaan uusiin työpaikkoihin ja -yhteisöihin. Näin saan uusia näkökulmia hoitajan työhön. Näen, miten samoja tehtäviä voi tehdä eri lailla eri paikoissa. Ylipäätään haluan kehittyä ammatissani, minulle on tärkeää, että saan olla apuna muille ja tunnen itseni hyödylliseksi. Työ ihmisten parissa on ollut minulle aina se oma juttu. Jossain vaiheessa haluaisin opiskella, mutta vielä ei ole sen aika, kun lapset ovat pieniä ja oma toipumiseni on kesken.
En usko, että asiakkaille on suurta merkitystä, onko hoitaja vakkari vai keikkalainen, ainakaan muistisairaat eivät välttämättämuista, kuka on heitä hoitanut. Tärkeintä on tehdä työnsä hyvin. Huomaa, että olen ollut pitkään kotona, kun joskus tulee töissäkin puhuttua asiakkaalle, että kyllä se tästä, äiti hoitaa – kukaan ei ole siitä mieltään pahoittanut.
Keikkailu tuo paljon uusia ihmisiä elämään, ja vaikka pidänkin siitä, niin kyllähän siinä on aina pieni tutustumisen vaiva, kun pitää opetella paljon uusia nimiä.
Keikkari on osa yhteisöä
En ole kohdannut ennakkoluuloja tai pahoja puheita siitä, että parhaita vuoroja tarjottaisiin keikkalaisille. Nykyisessä työpaikassa olen päässyt mukaan työyhteisöön, ja niin on ollut aiemminkin. Opiskeluaikana harjoittelussa enemmänkin näki sitä, että opiskelijat joutuivat tauoilla istumaan omissa pöydissään. Kun työkaverien kanssa puhaltaa yhteen hiileen, niin yleensä se työvuoro sujuu hyvin, vaikka olisi kuinka kiire, eikä sillä ole väliä, onko keikkalainen vai vakituinen.
Yleisesti haluan sanoa, että keikkailijat ja sijaiset ovat samanarvoisia työntekijöinä ja työkavereina kuin vakihenkilöstö, joten sijaisten ja keikkalaisten panosta työhön ja työkaverina tulisi arvostaa enemmän. Kukaan ei ole “vain” sijainen tai keikkalainen. Kun sijainen tai keikkalainen tulee uuteen paikkaan, hän ei tiedä kaikkea, ja jos jokin asia jää hoitamatta, kyse ei todennäköisesti ole laiskuudesta, vaan siitä, että asiaa ei ole perehdytetty. Toki jokaisella on myös itsellään vastuu kysyä, jos ei tiedä jotain.
On helppo tehdä töitä tuttujen työkaverien kanssa, mutta vaihtuvuudessakin on hyvät puolensa, sijaiset ja keikkalaiset voivat tuoda yhteisöön uusia näkökulmia ja piristää sitä.
Annika Latvala, 33, Ylistaro
- Keikkailee yksityisessä Mehiläisen omistamissa ympärivuorokautisen hoivan Mainiokodissa Seinäjoella ja Kauhavalla.
- Työskennellyt pääasiassa vanhusten parissa hoivakodeissa ja terveyskeskusten vuodeosastoilla. Kokemusta myös päiväkodista ja SPR Veripalvelusta. Ensimmäiseltä ammatiltaan maalausalan artesaani.
- Valmistunut lähihoitajaksi vuonna 2012, osaamisalana sairaanhoito ja huolenpito.
