Sanna Niskan tietokoneen näytölle pompahtelee työtehtäviä: CRP, biopsia, pikanielunäyte, kynnen osapoisto, nivelnestenäyte… Kun uusi toimeksianto tulee lääkäriltä, hän kipaisee saman tien vastaanottohuoneeseen.
– Aina kun menen huoneeseen, laitan maskin kasvoille. En voi olla varma tartuntavaarasta. Lääkäri kertoo potilaalle, mitä tehdään ja toteutan hänen määräämänsä tehtävät.
Rovaniemen Pulkamontien terveysasemalla työskentelee viisi lähihoitajaa. Yhden vastuulla on rasitus-EKG:t ja toimistotyöt. Kaksi ottaa vastaan uniapneapotilaita. Kahdella on laaja toimenkuva. Sanna on toinen heistä.
Sannan työpäivän voi jakaa karkeasti kahteen: aamupäivällä töitä tehdään kiirevastaanotolla ja iltapäivällä hoidetaan ennalta varattuja vastaanottoaikoja joko itsenäisesti tai yhdessä lääkärin kanssa. Pitkin päivää hän jakaa potilaiden aikoja kiireellisyyden mukaan ja ohjaa tarvittaviin lisätutkimuksiin. Lisäksi hän ohjeistaa seurantojen tekemiseen ja kirjaa tuloksia potilastietojärjestelmään. Terveysasemalla seurantoja tehdään esimerkiksi astmaatikoille, verenpainepotilaille ja diabeetikoille.
Potilaat voivat soittaa terveyskeskukseen kello 8–16. Sairaanhoitajat vastaavat puhelimeen ja tekevät hoidon tarpeen arviointeja tarvittaessa lääkäriä konsultoiden. Jos asia on kiireellinen, aika annetaan samalle päivälle tai lähipäiville.
– Valitettavasti usein tilanne on se, ettei puhelimella pääse läpi. Siksi moni tuleekin ovesta sisään ja pyytää päästä lääkärille.
Sanna kertoo, että sairaanhoitajat tekevät jonkin verran etätöitä. Lähihoitajille se ei ole mahdollista.
– Olen lääkärin vasen käsi. Minun on oltava fyysisesti paikalla.
Osaamista yli lähihoitajan oppimäärän
Sanna Niskan tie terveyskeskukseen ei ollut suoraviivainen.
– Valmistuin lähihoitajaksi vuonna 2002 ja suuntauduin ensihoitoon. Vannoin opiskeluaikana, etten mene vanhuspuolelle. Toisin kävi. Olin puoli vuotta ambulanssissa töissä ja totesin, ettei 24 tunnin työvuorot sopineet lapsiperhe-elämään. Sitten hain vanhuspuolella ja huomasin tykkääväni siitä työstä.
Vanhuspuolella vierähti seitsemän vuotta, kunnes Sanna alkoi kaivata vaihtelua työhönsä.
– Hain tänne töihin ja pääsin. Olin muutaman vuoden täällä ja sitten siirryin yksityiselle lääkäriasemalle. Kun toimenkuvani siellä muuttui, palasin takaisin vanhusten pariin.
Vakava sairastuminen katkaisi uran vanhustyössä.
– Minulla todettiin aivokasvain. Toipumisen jälkeen en voinut enää tehdä raskasta fyysistä työtä. Esimerkiksi en voinut pitää päätä alaspäin vanhuksille sukkia laittaessa.
Sanna päätti hankkia kevyemmän työn ja kouluttautui välinehuoltajaksi.
– Opintojen loppuvaiheessa yksi aamu heräsin ja tuli sellainen ajatus mieleen, että tarvittaisiinko terveyskeskuksessa minua. Tiesin, että lähihoitajien toimia oli muutettu sairaanhoitajien toimiksi.
Sanna otti yhteyttä terveyskeskuksen esimieheen ja sai kuulla, lähihoitajalle olisi tarvetta juuri silloin. Kolmen kuukauden määräaikaisen sopimuksen jälkeen hän sai vakituisen työpaikan.
– Nyt olen ollut täällä puolitoista vuotta ja todennut työn sopivan minulle hyvin. Tykkään työskennellä potilaiden kanssa, mutta myös siitä, että teen osan päivästä töitä yksin.
Jotta työssä pärjää, osaamista pitää olla yli lähihoitajan oppimäärän.
– Kaikkea ei pysty lukemalla oppimaan. Osaaminen tulee työkokemuksen kautta. Pitää olla taidot erilaisiin toimenpiteisiin ja potilaiden ohjeistamiseen. Työhön tulee rutiini ja oma tapa. Toinen hoitaja saattaa tehdä saman asian hieman eri tavalla.
Älähän hättäile
Tänään iltapäivällä tiedossa on luomenpoisto, tikkien poisto ja abi-tutkimus. Ennen luomenpoistoa Sanna laittaa toimenpidehuoneen valmiiksi.
Hän asettelee steriilin liinan päälle kirurgisen veitsen ja suturaatiosetin, joka sisältää kirurgiset atulat, sakset ja neulankuljettimen. Lisäksi tarvitaan harsotaitoksia, ruisku, vetoneula, pistoneula ja biobsiastanssi. Sivupöydälle hän laittaa desinfektioaineen,puuduteaineen, haavalappuja, PAD-näytepurkin ja potilasohjeet haavanhoitoon. Hän ottaa myös kameran valmiiksi, sillä luomet kuvataan ja kuvat lähetään patologin katsottavaksi.
Kun potilas saapuu, lääkäri kyselee oireista.
– Luomi muuttui punaiseksi ja kutisevaksi, mutta oireet menivät itsekseen ohi, potilas kertoo.
– Otetaan koepala. Ei oteta kokonaan pois. Sopiiko se? lääkäri kysyy.
Näin päätetään tehdä. Potilas kertoo, että aiemmin toimenpiteessä hän tuli pahoinvoivaksi. Hän toivoo, että hän saa mahdollisimman vähän tietoa siitä, mitä lääkäri tekee.
– Hyvä, kun kerrot. Olen varautunut kaikkeen. Älähän hättäile, kyllä tämä tästä, Sanna lohduttaa toimenpidettä jännittävää potilasta.
Lääkäri antaa Sannalle ohjeita toimenpiteen aikana. Potilas makaa kädet ristissä vatsan päällä. Hän on rauhallisen oloinen, mutta alkaa yhtäkkiä pyyhkiä poskille valuvia kyyneleitään.
– Haluatko pitää kädestä kiinni? Sanna kysyy lempeällä äänellä.
Potilas nyökkää ja Sanna tarttuu käteen.
– Hyvin tämä menee. Sano, jos tulee huono olo, Sanna kehottaa.
Lääkäri yrittää saada potilaan huomion pois toimenpiteestä juttelemalla kelistä. Potilaan onneksi toimenpide ei kestä kauan.
– Nyt on ohi. En laittanut tikkejä vaan keinoruven. Sanna kertoo, miten sitä hoidetaan. Haluatko, että soitan, kun tulokset tulevat?
– Ei tarvitse soittaa, jos ei ole mitään hälyttävää, potilas vastaa.
Lääkäri kiiruhtaa muihin töihinsä. Lähihoitaja jää antamaan hoito-ohjeita.
Empatiaa tarvitaan
Sanna Niska kertoo, että hän pyrkii kohtelemaan jokaista potilasta siten kuin toivoisi tulevan itse kohdelluksi. Jotkut pelkäävät toimenpiteitä, toiset suhtautuvat niihin tyynesti.
– Yritän samaistua siihen, mitä potilaalle tehdään. Minulla on itselläni muutama karmea kokemus potilaana olemisesta. En halua antaa hoitajasta sellaista vaikutelmaa, jonka itse sain.
Seuraava toimenpide on tikkien poisto, jonka Sanna hoitaa itsenäisesti. Se käy nopeasti rutiinilla.
Iltapäivän viimeinen vastaanottoaika on varattu 90-vuotiaalle Teuvo Talviaholle, joka tulee nilkka-olkavarsipainesuhteen mittaukseen. Abi-laite on uusi, mutta Sanna on jo käyttänyt sitä. Sairaanhoitaja Eva Kiviniemi on vastaanotolla mukana opettelemassa sen käyttämistä. Vanha laite toimi ilman tietokoneyhteyttä, uusi laite on koko ajan tietokoneeseen kytkettynä.
Yrityksistä huolimatta laite ei anna tulosta. Mansetit jäävät löysiksi. Hoitajat pahoittelevat, kun mittaus ei onnistu ensimmäisillä yrittämillä.
– Johtuu varmaan siitä, ettei ole enää suuria lihaksia. Ei minulla ole tässä mittään kiirettä, joten tehkäähän rauhassa, Talviaho tuumaa.
Talviahon Riitta-tytär on kuskina isälleen. Hän kyselee ohjeita jalkojen verenkierron parantamiseen.
– Jalkapohjajumppa auttaisi. Ohjeita on saatavilla netistä, Sanna neuvoo.
Viimein laite antaa tuloksen. Sanna selittää sairaanhoitajalle, mitä valintoja tietokoneohjelmassa vielä tehdään.
– Saanko jo lähteä kotiin vai vieläkö minua tarvitaan? Talviaho kyselee.
– Kun noin nätisti kysyit, annamme luvan, sairaanhoitaja Eva sanoo.
Sannan työpäivä tulee päätökseen abi-mittauksen jälkeen. Hän on useimmiten töissä kahdeksasta neljään.
– Tykkään säännöllisestä päivätyöstä. Iltaisin pääsen harrastamaan. Tänään lähden töistä suoraan samba-tunnille.
Lähihoitajan työ terveyskeskuksessa vaatii
- laaja lähihoitajan ammattitaito
- halu oppia uutta
- stressinsietokyky
- erinomaiset vuorovaikutustaidot
Lue myös:
Kotihoitoa poroperällä – Palveluja saa myös pohjoissaamen kielellä
