Monikulttuurisessa työyhteisössä opitaan tekemään töitä yhdessä, mutta erilaisina

Monesta eri kulttuurista tulevien hoitajien työyhteisö voi olla tärkeä voiman lähde hoitajille ja asukkaille. Pansiolaisessa mielenterveyskuntoutujien kodissa soi usein kenialainen diskomusiikki.

Kuva: Suvi Elo

Teksti Jenna Parmala

 – Kadri, voitko kiltti ottaa tuon fleecen nyt pois?

Esperin mielenterveyskuntoutujien asumispalvelunyksikön johtaja Sari Mantere istuu tuulettimen edessä ja osoittaa nauraen ohi kulkevaa Shuaib Qaderia, joka puistelee päätään.

– Täällä on kylmä! Kadri perustelee.

Shuaibia kutsutaan töissä Kadriksi. Täällä monilla hoitajista on lempinimet, sillä suomalaisten kankeat kielet eivät aina taivu lausumaan heidän koko nimiään. Ohjaajana toimiva Iida Hautala toteaa, että asumisyksikössä pitää myös hillitä hieman Turun murretta, että kaikki pysyvät varmasti kärryillä. Työkielinä ovat englanti ja suomi.

– Kaikki kyllä puhuvat sujuvaa suomea, mutta joskus yksityiskohdat on parempi tehdä selväksi englanniksi, Sari toteaa.

Kun Kadri hetken kuluttua palaa aulaan, hän näyttää kännykästään Afganistanissa sijaitsevan kotiseutunsa säätiedot. Baghlanissa on tällä hetkellä 33 astetta lämmintä.

– Kadri onkin ainoa meistä, joka on ollut kesän hellepäivinä tyytyväinen, Sari toteaa.

Kadri kertoo, että viime syksy oli hänelle erityisen raskas Afganistanin tilanteen vuoksi. Kadrin neljä sisarta, vanhemmat ja veli pääsivät talebanien hyökkäyksen alta onneksi lopulta turvaan Saksaan.

– Meistä oli raastavaa seurata Kadrin murhetta syksyllä, Sari sanoo.

– Sain todella paljon tukea teiltä kaikilta silloin. Tuntui turvalliselta käydä töissä, kun sain jakaa tilannetta kanssanne, Kadri sanoo.

Mainos

 

Saako kysyä kuulumisia?

Sari Mantereen johtama aikuisten mielenterveyskuntoutujien tuetun asumisen yksikkö on poikkeuksellisen monikulttuurinen. Talossa pisimpään työskennellyt indonesialainen Wati, kokonimeltään Kurniawati Seppälä, huomauttaa, että vielä seitsemän vuotta sitten kaikki ohjaajat olivat suomalaisia. Vähitellen asiat kuitenkin muuttuivat.

– Nyt muista kulttuureista tulevia ohjaajia on yhtä paljon kuin suomalaistaustaisia.

Kesätyöntekijä Krista Klaver toteaa aina kertovansa uudelle työyhteisölle olevansa tosikko. Työkavereiden vitsit eivät uppoa tai ne saattavat jäädä vaivaamaan.

– Erityisesti Patrik on pitänyt täällä huolta siitä, että ymmärrän aina, milloin kyseessä onkin vitsi.

Patrik Rotich remahtaa nauruun. Hän toteaa, että suomalaisten hoitajien oli aluksi vaikea tottua siihenkin, että hän kysyi, mitä kuuluu.

– Ihmiset luulivat, että haluan tietää heidän koko elämäntarinansa. Jouduin selittämään, että lähihoitajan on tärkeää tietää, mikä fiilis työkaverilla tai asiakkaalla on tänään.

Patrik haluaa pitää työpaikalla yllä iloista mieltä, silloinkin, kun tilanne on vaikea.

– Enkä minä pane pahakseni, vaikka eräs iäkäs asukkaamme kutsuu minua n-sanalla, ohjaajana toimiva Patrik sanoo. Hän kertoo ajattelevansa sellaisilla hetkillä ikäihmisiä synnyinmaassaan Keniassa.

– Heillä on tapana puhua valkoisista ihmisistä kolonialistisella nimityksellä mzungu. Se annetaan heille anteeksi, koska heidän aikanaan sanaa käytettiin yleisesti. Mutta nuorempien ihmisten en halua kuulla käyttävän sitä sanaa.

 

Yhteentörmäyksiä ei voi välttää

Patrik nappaa kaksi pullaa taukohuoneen tarjottimelta ja toteaa virnistellen, että kenialaisessa kulttuurissa osataan arvostaa hyvää ruokaa. Sari sanoo, että Patrik on työyhteisön ilopilleri, joka saattaa ilostuttaa asukkaita tulemalla töihin esimerkiksi jääkiekon MM-kisojen aikaan sinivalkoisessa Suomi-paidassa. Asumisyksikön aulassa myös soi usein kenialainen diskomusiikki.

– Joskus asukkaat pelästyvät minua, kun olen suurikokoinen ja tummaihoinen. Pian he kuitenkin huomaavat, että olen hyvin lempeä ja nauravainen, Patrik toteaa.

Kulttuurien välisiä yhteentörmäyksiä sattuu työyhteisössä päivittäin ja niihin on osattava suhtautua. Patrik kertoo esimerkin. Hän toteaa ihmetelleensä, miksi suomalaiset kummastelivat, kun hän tapasi kutsua tyttöystäväänsä lehmäksi.

– En ymmärtänyt, että se oli täällä loukkaus! Minun oli vietävä tyttöystäväni matkalle Keniaan, ennen kuin hän antoi minulle anteeksi. Vasta kun hän näki, miten meilläpäin kohdellaan lehmiä, hän ymmärsi, että olin ylistänyt häntä. Tuollaiset jutut muistuttavat siitä, että emme tule samasta kulttuurista.

 

Hoitajan halaus rauhoittaa

Iida toteaa, että monikulttuurisessa työyhteisössä jäyhä turkulainenkin on oppinut halaamaan ja vitsailemaan. Sarin mukaan se on yksi suurimmista eroista suomalaisesta ja muista kulttuureista tulevien lähihoitajien välillä.

– Vasta tässä yksikössä olen todella nähnyt, miten valtavan tärkeää kosketetuksi tuleminen voi asiakkaille olla. He ovat usein yksinäisiä, pitkään mielenterveyskuntoutuksessa olleita ikäihmisiä, joita omaiset eivät ehkä käy lainkaan tervehtimässä. Silloin hoitajan halauksella tai silityksellä voi olla heidän elämässään valtava merkitys. Korona-aikaan huomasin, että moni asukas kärsi, kun ei saanut enää koskettaa hoitajia.

Toinen ratkaiseva ero on Sarin mukaan eri kulttuureista tulevien hoitajien tapa kiintyä asukkaisiin.

– Indonesiassa iäkkäät ihmiset ovat hyvin kunnioitettuja. Heitä on tapana puhutella erilaisin lisänimin, herraksi tai rouvaksi tai rakkaaksi tai kullaksi, Wati kertoo.

Kun Wati näkee yleisten tilojen pöydän ääressä asukkaan, joka istuu liikkumatta, otsa vasten pöytälevyä, hän silittää tämän hartiaa ja kysyy: ”Kulta, onko kaikki hyvin?” Kosketus saa asukkaan rauhoittumaan ja nostamaan päänsä ylös.

Kadri toteaa, että Afganistanissa ei ole vanhainkoteja, sillä iäkkäät ihmiset hoidetaan aina kotona.

– Minun kulttuurissani heitä kunnioitetaan kovasti. Siksi ajattelen, että olen onnekas, kun saan tehdä töitä ikäihmisten parissa.

 

Avara käsitys ihmisyydestä

Nigerialainen Paul Ahuruonye pitää kädessään limutölkkiä. Sen on antanut hänelle asukas, jonka kanssa Paul tapaa vitsailla pitävänsä kesähäät.

– Vaikka hän ei muuten ole enää kovasti läsnä tässä maailmassa, hän muistaa aina yhteisen vitsimme ja haluaa jatkaa sitä, Paul kertoo.

– On todella tärkeää, että emme tarkastele asukkaita heidän diagnoosiensa kautta, vaan ihmisinä. Vaikka kaikki mielessä ei enää toimisi, he ymmärtävät edelleen maailmasta hyvin paljon.

Paul ohjaa kodissa miesten keskusteluryhmää.

– Puhumme miesten kanssa läpi koko heidän elämänsä. He ovat todella avoimia ja rohkeita. Kuinka sellaisessa tilanteessa voisin olla kiintymättä heihin? Minulle he tuntuvat perheeltä, jota en halua menettää.

Paul toteaa järkyttyneensä siitä, miten lähihoitajakoulutuksessa aikoinaan kuvailtiin potilaan ja asiakkaan kuolemaa.

– Siitä puhuttiin niin kuin sen ei olisi pitänyt koskettaa meitä hoitajia lainkaan. Arvasin, että se ei voinut olla totta.

Patrik toteaa kokevansa samoin. Hän kertoo itkeneensä monta päivää, kun hänelle hyvin läheiseksi tullut asukas yllättäen kuoli.

– Ja muistatko, kuinka soitit minulle lomalle asukkaan kuolemasta? Se oli niin kauhean surullista, Patrik sanoo Paulille.

Paul kertoo ajattelevansa, että heillä jokaisella on jotakin hyvää ammennettavaa hoitotyöhön omasta kulttuuristaan.

– Iloa, läheisyyttä, avoimuutta tai kunnioitusta.

Sari Mantere toteaa, että mielenterveystyön pariin hakeutuvatkin usein ihmiset, joilla on suuri sydän ja avara käsitys ihmisyydestä. Erilaisuutta ei nähdä työyhteisössä kuormituksena vaan voimavarana.

 

Vierailimme Esperin aikuisten mielenterveyskuntoutujien tuetun asumisen yksikössä Pansiossa. Tuetun asumisen kodissa on yhteensä 34 asuntoa ja se on ollut toiminnassa vuodesta 2012 lähtien. Lähihoitajia kodissa työskentelee 15 kappaletta ja henkilökuntaa on yhteensä 25 henkeä.

 

Kielitaidon merkitys korostuu

Ulkomaalaistaustaisten työntekijöiden määrä on kasvanut Suomessa tasaisesti kahden viime vuosikymmenen aikana. Yhä suurempi osa lähihoitajista puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea tai ruotsia. SuPer julkaisi vuoden 2021 lopussa selvityksen maahanmuutosta ja kielitaidosta superilaisten kokemana. Kyselyssä selvitettiin työpaikkojen nykytilannetta ja jäsenten mielipiteitä. Vastaajista 54 prosenttia kertoi, että työpaikalla on muitakin kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvia työntekijöitä. Kuusi prosenttia kyselyyn vastanneista koki, että työnantaja oli tukenut vieraskielisten suomen kielen oppimista työpaikalla ja neljä prosenttia vieraskielisistä vastaajista kertoi työantajan testanneen suomen kielen taidon ennen työsuhteen alkua. Huolestuttavaa oli, että vieraskielisistä vastaajista vain 78 prosenttia koki kuuluvansa työyhteisöön. Moni toivoi enemmän vertaistukea ja yhteisöllisiä tapaamisia työntekijöiden kesken.

 

Montako muualta?

Vuonna 2019 Suomessa oli 75 515 ammattiaan harjoittavaa lähihoitajaa, joista 5852 oli kotoisin muualta kuin Suomesta.

 

Sinua voisi kiinnostaa myös

Tiina Auvinen: ”Olen huomannut, että nuoremmatkin hoitajat ovat nykyään aktiivisia ja valveutuneita edunvalvonnan asioissa”

Taina Viinikainen: ”Hyvä luottamusmies ei pyllistä kumpaankaan suuntaan, hän on reilu sekä jäsenille että työnantajalle”

Sanna Ängeslevä: ”Jäsenen helpottunut itku raskaan kuulemisen jälkeen tai onnellinen hymy oikeudenmukaisen onnistumisen keskellä säilyvät mielessäni pitkään”