Lastensuojelussa on töitä myös lähihoitajille

Lähihoitaja Timo-Heikki Koponen puhuu varhaisen tuen puolesta. Sen avulla moni nuori voisi saada apua ennen kuin ongelmat kärjistyvät.

Lähihoitaja lastensuojelussa

Timo-Heikki Koponen kokee, että työ lastensuojelussa luonnistuu häneltä, eikä se ole liian raskasta. Hän haluaa antaa nuorille työkaluja elämänhallintaan. Kuva: Minna Lyhty

Teksti Minna Lyhty minna.lyhty@superliitto.fi

Timo-Heikki Koponen löysi oman paikkansa lastensuojelusta. Hän huomasi jo opiskellessaan lähihoitajaksi, että hänen vahvuutensa tulevat parhaiten esiin nuorten parissa. Lapsiin ja nuoriin erikoistuminen oli luontainen valinta.

Lastensuojelusta hän sai ensin vuorotteluvapaan sijaisuuden, myöhemmin vakipaikan. Hän työskentelee Joensuussa lastensuojeluyksikkö Kaaripesässä, jossa asuu seitsemän 12–17-vuotiasta nuorta.

Koposen mielestä kovin nuorelle työ lastensuojelussa ei sovi.

– Lähtisin siitä, että oma lapsuus ja nuoruus pitää olla eletty. Elämänkokemusta täytyy olla. 20-vuotias on vielä liian nuori, mutta 25-vuotias voi olla jo riittävän kypsä henkisesti.

Luonteellakin on työssä väliä.

– Rauhallisesta luonteesta ja pitkästä pinnasta on etua. Jos ottaa helposti itseensä ja loukkaantuu, nuorten kanssa ei pärjää. Tunneherkkyys on hyvä asia, mutta ei saa olla liian herkkä.

Koposen mielestä tärkeää on se, että pystyy luottamaan työkavereiden osaamiseen.

– Kun lähtee töistä kotiin, on uskottava siihen, että muut hoitavat hommat. Nollaamistaitoa pitää olla. Muuten tässä työssä ei jaksa.

Lastensuojelussa on pula resursseista

Timo-Heikki Koposen mielestä lastensuojelussa on paljon osaamista, mutta resurssit eivät ole kaikkialla riittävät.

– Varhaiseen tukeen pitäisi panostaa enemmän. Se ei ole hyvällä tolalla. Monesti tilanteet menevät pahoiksi ennen kuin niihin puututaan.

Merkittävä epäkohta on myös se, että sosiaalityöntekijöillä on liian suuret asiakasmäärät. Heillä on päävastuu nuoren asioista. He valitsevat nuorelle sopivimman sijoituspaikan.

– Sosiaalityöntekijät tuntevat, millaista osaamista yksiköissä on. Heillä ei kuitenkaan ole aina riittävästi aikaa perehtyä nuoren tilanteeseen. Siitä seuraa se, että jotkut nuoret ovat väärissä paikoissa. Esimerkiksi jos nuorella on suuria koulunkäyntivaikeuksia, hänen olisi hyvä olla sellaisessa paikassa, jossa opiskelua voidaan tukea riittävästi.

Sijaishuollossa on vaihtoehtoja

Kaaripesä on tarkoitettu nuorille, joilla ei ole vakavia päihdeongelmia tai aggressiivista käyttäytymistä.

– Jos nuori tarvitsee vahvempaa tukea, hänelle sopivampi paikka voi olla erityisen tuen yksikkö. Vaihtoehtona on myös koulukoti, jossa on enemmän henkilökuntaa. Siellä pystytään hoitamaan hallitusti myös tilanteet, joissa nuori päättää kokeilla voimiaan, Timo-Heikki Koponen kertoo.

Koposen mukaan psyykkisesti oireileva nuori saattaa hyötyä psykiatrisen hoidon jaksosta. Nuorisopsykiatrisilla osastoilla paikkoja on rajallisesti, joten kevyin kriteerein sinne ei pääse.

Koposen mielestä monelle nuorelle sopisi sijaisperhe, mutta niitä ei ole riittävästi tarjolla. Perheet haluavat sijaislapsekseen yleensä pienen lapsen.

– Harva halua ottaa kiukuttelevaa teiniä kotiinsa. 12-vuotias soveltuu perheeseen vielä, vaikka hänellä olisikin jo 18-vuotiaan katukoviksen elkeet. Tärkeää on se, että nuoren ja sijaisperheen vanhempien kemiat natsaavat.

Koponen näkee työssään, että oikea-aikaisella ja oikeanlaisella tuella nuoresta kasvaa pärjäävä aikuinen.

– Joskus joku kiittää jälkikäteen, kun häntä on Kaaripesässä patisteltu koulunkäymiseen. Sijoituksen aikana se on tuntunut järkyttävältä pakkopullalta. Jälkikäteen hän on kuitenkin oivaltanut, että peruskoulun loppuun käyminen avasi ovet jatko-opintoihin ja itsenäiseen elämään.

Lue lisää lähihoitaja Timo-Heikki Koposen työstä elokuun SuPer-lehdestä.

Sinua voisi kiinnostaa myös

Tunturiklinikalla Levillä lähihoitaja ja lääkäri ovat tiivis työpari

Koko lapsuus soi – musiikkipäiväkodissa musiikki auttaa rytmittämään päivää ja luo yhteisöllisyyttä

Ensimmäinen Queen Silvia -palkinnon voittanut lähihoitaja Karoliina Tiura: ”Taide tuo hoitotyöhön läheisyyttä”