Arjen tilanne päiväkodissa. Pieni lapsi ei saa haluamaansa lelua, voimakkaat tunteet heräävät ja lapsi raivostuu. Seuraa itkua, huutoa, potkimista ja läpsimistä.
Toisessa tapauksessa lasta kehotetaan keskeyttämään leikkinsä ja siirtymään ulos. Lapsi jähmettyy, muuttuu passiiviseksi ja vetäytyy, välttää katsekontaktia, saattaa näyttää ahdistuneelta ja surulliselta.
Itä-Suomen yliopiston varhaiskasvatuksen professori Nina Sajaniemen mukaan lapset reagoivat näin kuormittavissa tilanteissa. Ensimmäisessä reaktiossa on kyse taistelukäyttäytymisestä ja toisessa vetäytymiskäyttäytymisestä, pahimmillaan lamaantumisesta.
Kun päiväkotilapsi reagoi vetäytymällä, tilanne näyttää hyvin erilaiselta kuin raivokohtauksen aikana, mutta molemmissa tapauksissa on kyse samasta asiasta.
Reaktiot ovat merkkejä siitä, että lapsen on hetkellisesti paha olla, hän on säätelemättömän stressin vallassa ja biologiansa ohjauksessa.
– Jokin tapahtuma ympäristössä saa lapsen reagoimaan. Hän voi kokea, ettei kuulu joukkoon, on epävarma, jotenkin turvaton tai pelokas. Tällöin lapsen kiihtymiskäyrä nousee, eivätkä hänen taitonsa riitä tasapainon palauttamiseen, jolloin hän luiskahtaa joko taistele, pakene tai lamaannustilaan, Sajaniemi kuvaa.
Hän painottaa, että nämä tavat reagoida eivät ole merkkejä siitä, että lapsella olisi jokin häiriö.
– Liian helposti ajatellaan, että lapsella on käytös- tai tarkkaavuushäiriö ja että lapsi tarvitsee diagnoosin, terapiaa tai ulkopuolista puuttumista. Näin on vain hyvin harvoin. Sen sijaan lapsi tarvitsee sitä, että aikuiset ymmärtävät, miten pienen ihmisen mieli toimii.
Sajaniemi muistuttaa, että päiväkoti-ikäisten lasten on vaikea säädellä tunteitaan ja reaktioitaan itsenäisesti erityisesti kuormittavissa tilanteissa.
Selvitäkseen tunnemyrskystä lapsi tarvitsee aikuisen yksilöllistä apua riippuen siitä, reagoiko hän taistelemalla, pakenemalla vai lamaantumalla.
Takaisin yhteyteen muiden kanssa
Kaikissa tapauksissa pyritään siihen, että lapsi palautuu sosiaalisen yhteyden tilaan.
Kiukustuneen lapsen rauhoittamisessa on tärkeää viestiä lapselle, että hän on turvassa.
– Aikuinen voi ilmeillään, olemuksellaan, puheellaan tai vaikka hyräilemällä viestiä lapselle turvaa, Sajaniemi neuvoo.
Myös vetäytyvä lapsi tarvitsee aikuisen tukea päästäkseen takaisin leikkiin ja yhteyteen muiden kanssa.
”Kysymys ei ole siitä, että lapsi tarvitsisi paljon aikuisen huomiota ja kahdenkeskistä aikaa. Aikuisen tehtävä on vain huolehtia siitä, että jokainen lapsi kokee kuuluvansa joukkoon ja tuntee olonsa turvalliseksi.”
Tunnetaidot kehittyvät tunteita kokemalla
Sajaniemi suhtautuu kriittisesti suosittuun ajatukseen, että tunteiden sääntelyä opittaisiin puhumalla tunteista.
– Pienten lasten kohdalla tunteisiin keskittyminen aiheuttaa jopa sen, että lapsi alkaa pelätä tunteita. Kun tunteista tehdään suuri numero, se häiritsee tunteiden säätelyn oppimista, hän toteaa.
Sajaniemen mukaan paras kasvatuksellinen hetki oppia tunteiden hallintaa on yllättäen silloin, kun tunteet alkavat vyöryä yli.
– Tällaisessa tilanteessa aikuisen tulee säilyttää malttinsa. Missään nimessä lapsen kanssa ei mennä kahdestaan keskustelemaan siitä, miksi tunteita tuli, vaan lapselle tulee viestiä, että ei haittaa, tunteita tulee ja menee, välillä tuntuu ikävältä, sitten taas kivalta.
Aikuisen rooli on kannatella, kun voimakkaat tunteet valtaavat lapsen mielen.
Tunteisiin suhtaudutaan luonnollisesti, niitä ei myöskään lakaista maton alle.
– Opetetaan, että tämmöistä tämä elämä on. Kukapa sen tietää mistä kiukku milloinkin herää, eikä tarvitse tietääkään. Tärkeintä on oppia, että se kiukku menee ohi.
Näin lapsi oppii, että voimakkaat tunteet ovat ohimeneviä, eikä niitä tarvitse pelätä. Samalla hän oppii tunnemyrskyn yllättäessä vähitellen hallitsemaan omia reaktioitaan.
– Tällä tavalla käytöshäiriöt alkavat laantua. Turvallisessa ympäristössä lapsi sietää jännitystä ja uskaltaa kokeilla asioita ilman tunnetilan aiheuttamaa voimakasta reaktiota.
Leikki kehittää aivoja
Sajaniemi korostaa aivoergonomisen ympäristön tärkeyttä päiväkodeissa. Tällä hän tarkoittaa ympäristöä, joka ei kuormita aivoja liikaa ja jossa lapset voivat leikkiä pitkäjänteisesti aikuisen hyvässä ohjauksessa.
– Aivojen kehitykselle hyvä ympäristö on sellainen, jossa on mahdollisimman vähän keskeytyksiä, kiirettä, siirtymiä eikä liikaa vaihtoehtoja.
Digilaitteet Sajaniemi jättäisi kokonaan pois päiväkodeista.
– Mikään tutkimus ei osoita, että niistä olisi pienille lapsille mitään hyötyä, mutta ne voivat häiritä pienten mieltä ja aivojen kehitystä. Aivoilla pitää olla kasvurauha.
Aikuinen, näin säilytät maltin haastavassa tilanteessa
- Hengitä syvään: Kun tunnet raivostuvasi, hengitä muutaman kerran syvään. Tämä auttaa rauhoittumaan ja antaa aikaa miettiä ennen kuin reagoit.
- Laske kymmeneen: Jos hengittäminen ei riitä, kokeile laskea hitaasti kymmeneen. Saat etäisyyttä tilanteeseen.
- Poistu hetkeksi: Mene toiseen huoneeseen, jotta saat aikaa rauhoittua.
- Muista, että lapsi oppii: Lapsen haastava käytös on osa oppimisprosessia. Hän ei ärsytä tahallaan, vaan hän opettelee uusia taitoja ja rajoja.
- Keskity positiiviseen: Yritä keskittyä lapsen positiivisiin puoliin ja saavutuksiin. Tämä auttaa näkemään tilanteen laajemmin ja vähentää turhautumista.
- Pyydä apua: Jos tunnet, että et pysty hallitsemaan tilannetta yksin, älä epäröi pyytää apua. Keskustele kollegan tai muun ammattilaisen kanssa.
- Aikuisella on lupa suuttua, mutta säädellysti: Aikuinen voi sanoa tiukasti ja asettaa rajoja, esimerkiksi kieltää lasta jämäkästi vahingoittamasta toisia. On kuitenkin tärkeää säädellä omaa suuttumista niin, että se ei vahingoita lasta.
Lähteet: MLL ja Nina Sajaniemen haastattelu
