Hyvää hoitoa tiukasta hoitajamitoituksesta huolimatta

– Huomenta Eira! Pyyhkäisen siun kasvot, jotta saadaan unihiekat pois silmistä, lähihoitaja Netta Suomalainen sanoo.

Hän on auttamassa Pormestarinkadun palvelukodin asukasta Eira Hartikaista aamutoimissa yhdessä kollegansa Anu Juutilaisen kanssa. Taustalla soi hiljaisella radio.

– Eira tykkää musiikista. Siksi laitamme usein radion huoneessakin päälle, Netta selittää.

Netta kertoo Eiralle koko ajan, mitä hän on tekemässä. Hän myös kyselee, onko poika käynyt koiran kanssa kylässä. Kun pesut on tehty ja vaatteet päällä, hoitajat auttavat Eiran pyörätuoliin istumaan. Toinen laittaa kenkiä, toinen hakee sillä välin nosturin.

Pormestarinkadun palvelukodissa asuu 39 asukasta kahdessa kerroksessa. Asukkaista suurin osa tarvitsee pyörätuolia tai rollaattoria liikkumiseen. Monet tarvitsevat apua kaikissa päivittäisissä toimissaan, kuten wc-käynneillä ja syömisessä. Suurimmalla osalla asukkaista on diagnosoitu muistisairaus.

Aiemmin aamu- ja iltavuoroissa oli kummassakin kerroksessa neljä hoitajaa. Mitoituksen laskun jälkeen alakerrassa on aamu- tai iltavuorossa yksi hoitaja vähemmän.

– Olemme tottuneet tekemään töitä pareittain. Nyt yksi joutuu työskentelemään yksin. Se on kuormittavaa, koska asukkaat ovat huonokuntoisia, Anu kertoo.

– Meillä on hyvät apuvälineet, mutta silti selät ovat koetuksella, Netta jatkaa.

Anu jää petaamaan sängyn. Netta vie Eiran päiväsaliin. Paikalla on jo muutama asukas. Netta kyselee, laittaisiko hän radion päälle. Yksi vastaa: ”joo”, toinen: ”ei kiitos”. Netta päätyy avaamaan sen.

– Laitamme päiväsalissa aamupäivällä iskelmämusiikkia tai tv:n päälle, kun asukkaat ovat keskenään. Me hoitajat olemme silloin suihkuttamassa. Kari Tapiota, Katri Helenaa ja Tapani Kansaa kuunnellaan päivittäin. Vaikka asukas ei muuten enää puhuisi, hän saattaa laulaa mukana pienen pätkän.

Yksilöllistä hoitoa

Pormestarinkadun palvelukoti perustettiin kaksi vuotta sitten. Yksikkö on Etelä-Karjalan hyvinvointialueen ylläpitämä. Netta Suomalainen on ollut siellä alusta lähtien töissä.

– Olimme kaksi ensimmäistä viikkoa täällä ilman asukkaita. Laitoimme tavaroita paikoilleen ja hankimme kaiken toimistotarvikkeista ja doseteista lähtien. Alku oli sekavaa ja haastavaa.

Hoitajat olivat tulleet Pormestarinkadulle eri yksiköistä. Osa jäi taloon pysyvästi, osa koki uuden aloittamisen liian vaativaksi ja palasi vanhaan työhönsä.

– Kesti useamman kuukauden, että kaikki alkoi sujua hyvin. Saimme luotua selkeät toimintatavat. Nykyisin on aina kiva tulla töihin. Työkaverit ovat tässä työssä valtava voimavara. Ketään ei jätetä pulaan. Aina joku auttaa mitä vain tarvitseekin.

Asukkaille pyritään luomaan mielekäs arki toimintarajoitteista huolimatta.

– He nauttivat samanlaisista asioista kuin nuoremmatkin. Jotkut tykkäävät juhlista, toiset eivät. Jos tykkää niistä, tuomme asukkaan paikalle vaikka vuoteella, jos voimat eivät riitä istumiseen.

Asukkaan elämäntarinan tunteminen on tärkeää, jotta hänet voidaan huomioida yksilöllisesti. On selvitettävä, mistä hän pitää ja mistä ei. Asukkaan ja omaisen haastattelun apuna käytetään elämänkulkukaavaketta.

– Esimerkiksi jos tiedämme, että asukas tykkää kuunnella sunnuntaina jumalanpalveluksen, laitamme sen hänelle kuulumaan.

Vannoutunut Saipa-fani

Netta ja Anu lähtevät auttamaan yhdessä Kaarlo Rytköstä. Hän kertoo asuneensa Pormestarinkadun palvelukodissa sen perustamisesta lähtien.

– Vaimo asuu yläkerrassa yhteisöllisessä asumisessa ja minä täällä. Toiveena oli päästä samaan taloon ja se toteutui. Käyn joka aamu vaimon luona.

Omaiset saavat käydä talossa omien aikataulujensa mukaan. Yöpyäkin saisi, jos sille olisi tarvetta.

– Vävy tulee usein tänne katsomaan jääkiekkoa ja tuo herkut tullessaan. Hänen vuoksi minustakin tuli SaiPa-fani, Kaarlo kertoo hymyssä suin.

Netta ja Anu tietävät entuudestaan Kaarlon elämäntarinan. Moni asukkaista on ollut evakkona. Se on ollut merkittävä kokemus, jota muistellaan.

– Olen Laatokan rannalta kotoisin, mutta ensi kertaa jouduimme evakoksi sieltä, kun olin äitini vatsassa. Sodan jälkeen muutimme Joensuuhun ja siellä vietin lapsuuteni. 20-vuotiaana tulin Lappeenrantaan armeijaan ja jäin tänne. Nyt on tullut oltua täällä jo yli 60 vuotta. Silti tuntuu, etten ole oikein mistään kotoisin.

Kaarlo kertoo huomanneensa hoitajien kiireen.

– Saan apua sen verran kuin tarvitsen, mutta ylimääräisiin satuihin ei ole aikaa. Aluksi täällä oli riittävästi hoitajia. Heitä on nyt vähemmän ja sen huomaa ajankäytössä.

Työaika tiukilla

Ruokasalissa on leppoisa tunnelma yhdentoista aikaan. Asukkaat ovat pöydän ääressä odottamassa lounasta.

Ruoat tulevat lämpiminä keskuskeittiöstä. Hoitajat osallistuvat ruoan jakamiseen ja avustavat syömisessä. Lounaan jälkeen laitoshuoltaja siivoaa ruokasalin.

– Aiemmin laitoshuoltaja oli paikalla illalla puoli yhdeksään, nyt vain seitsemään. Hoitajille jää keittiötyöt iltaisin. Se aika on pois asukkailta ja kirjaamisesta. Siksi en pidä tästä muutoksesta, Anu ärähtää.

Mainos

Netta lähtee syöttämään huoneessa olevia asukkaita. Anu jää hääräämään ruokasaliin.

Kun asukkaat ovat syöneet ja heidät on saateltu päivälevolle, on hoitajien ruokatauon aika. Keskustelu menee mitoituksen laskuun. Se on vaikuttanut arkeen siten, että työaika käytetään välttämättömään hoitotyöhön. Asukkaat toivovat pääsevänsä ulkoilemaan, mutta hoitajilla ei ole jatkuvasti siihen aikaa.

– Aiemmin kävimme kävelyllä kirkkopuistossa, jäätelöllä torilla tai ostoksilla kauppakeskuksessa. Yksikkö on keskellä kaupunkia, joten tästä pääsee helposti joka paikkaan, Netta kertoo.

Kirjaaminen on toinen asia, josta on nipistetty aikaa pois.

– Ehtii kirjata vain tärkeimmät asiat. Ylitöihin ei saa jäädä kirjaamisen vuoksi, Anu kertoo.

Hoitajat nimeävät murheenkryyniksi lakisääteiset rajoittamiskirjaukset.

– Jos asukkaalla on käytössä hygieniahaalari, haaravyö tai sängyssä pidetään laitoja ylhäällä, niiden käyttö kellonaikoineen pitää kirjata ylös, Anu harmittelee.

– Päivittäin kirjataan samat asiat. Lääkärin pitää uusia lupa rajoittamistoimiin muutaman kuukauden välein, joten se vie hänenkin työaikaansa, Netta jatkaa.

Turvallisia hoitopaikkoja

Netta ja Anu kritisoivat mitoituksen laskua. He eivät kuitenkaan moiti itse työtä, eikä alanvaihto ole mielessä.

– Kun aloitin lähihoitajaopinnot, ajattelin suuntautua lapsiin, mutta vanhuspuolen harjoittelujakso sai muuttamaan mieleni. Tykkään tästä työstä, kun voin auttaa ja piristää vanhusten päivää. Opin heiltä itsekin paljon. Olen kuullut tarinoita sota-ajasta, evakkona olemisesta ja köyhyydestä. Kun kuuntelen heitä, osaan arvostaa omaa elämääni, Netta kertoo.

Hoitajat ovat seuranneet mielenkiinnolla keskustelua siitä, että omaisille siirrettäisiin enemmän hoitovastuuta ikääntyneistä läheisistään. Heidän mielestään huonokuntoiset vanhukset tarvitsevat turvallisia hoitopaikkoja, joissa työskentelevät hoitotyön ammattilaiset.

– Tarvitaan pieniä kodinomaisia hoitopaikkoja, jossa apua tarvitseva ikäihminen voi kokea turvallisuutta. Kun hoitaja toivottaa hyvää yötä ja kertoo yöhoitajan tulevan kohta töihin, hän voi käydä nukkumaan luottavaisin mielin, Netta sanoo.

– Jos voittaisin lotossa, perustaisin sellaisen muistisairaiden kylän kuin Hogeweyk Hollannissa. Kylä on suunniteltu muistuttamaan tavallista kaupunginosaa, joka tarjoaa muistisairaille turvallisen ja kodinomaisen ympäristön, Anu tuumaa.

Tauon jälkeen Netta piipahtaa yhden asukkaan huoneessa.

– Käännän siut kyljelleen, jotta ei tule painehaavoja. Juodaan kahvit kahden pintaa. Nähdään silloin, Netta rupattelee.

– Ei nähdä, asukas vastaa tiukasti.

– Saatan mie silti käydä. Leppäile sie. Mie lähden jatkamaan töitä, Netta jatkaa hämmentymättä asukkaan vastauksesta.

Mainos