Hoitotyöhön saadaan lisää ergonomiaa tukemalla asiakkaan omatoimisuutta

Omatoimisuutta turvallisesti tukemalla voidaan lisätä ja tukea elämänlaatua. Tämä pätee niin halvauspotilaisiin, proteesin käyttäjiin, voimiltaan heikentyneisiin ikäihmisiin kuin hoitajiin. Hoitajien kohdalla parantunut ergonomia keventää oman kehon rasitusta, kun asiakkaan omat voimavarat houkutellaan esiin toimivilla työtavoilla ja sopivien apuvälineiden tuella.

Lisää ergonomiaa omatoimisuutta tukemalla

Hanna Lehtonen luennoi Hyvä ikä -messuilla 3.10. potilaiden omatoimisuuden tukemisesta ja ergonomiasta. Kuva Henriikka Hakkala

Teksti henriikka hakkala henriikka.hakkala@superliitto.fi

Onnistunut nosto- tai siirtotilanne alkaa hyvästä kontaktista hoitajan ja asiakkaan välillä, korosti ergonomia-asiantuntija Hanna Lehtonen Hyvä ikä -messuilla Helsingissä keskiviikkona 3.10.

Hoitajan tulisi sijoittaa itsensä siten, että hän näkee autettavan potilaan kasvot. Tämä parantaa mahdollisuuksia arvioida esimerkiksi siirrosta tai nostosta mahdollisesti aiheutuvaa kipua. Siirto- tai nostotilannetta kannattaa ohjata paitsi etukäteen myös koko sen ajan. Kattava ja turvallinen ohjaus sisältää niin puhetta, kosketusta kuin näyttämistä.

Toimintakyky määrää, miten autetaan

Hanna Lehtonen jakaa potilaat toimintakyvyltään kolmeen eri luokkaan. Hoitajan kannalta helpoin on positiivisesti aktiivinen potilas, joka osallistuu itse siirtotilanteeseen mahdollisuuksiensa mukaan. Mitä tahansa aktiivisuutta, pelkkää pään nostamistakin, kannattaa hyödyntää ja tukea.

Passiivinen potilas sen sijaan ei itse voi osallistua siirtoon tai nostoon lainkaan. Hänen kohdallaan toimivat apuvälineet ja hoitajan hyvät nosto- ja siirtotaidot korostuvat, sillä kaikki kuormitus kohdistuu hoitajiin.

Kolmas toimintakyvyn tyyppi on negatiivisesti aktiivinen potilas. Hän vastustaa siirtotilannetta liikkeillään ja toimillaan esimerkiksi työntämällä vastaan, tarttumalla hoitajaan tai nojaamalla vastakkaiseen suuntaan.

– Negatiivinen aktiivisuus ei välttämättä ole lainkaan tarkoituksellista. Sen taustalla voi olla esimerkiksi spastisuutta tai muistisairautta ja pelkoa. Kukapa haluaisi istua, jos ei tiedä, onko takana tuolia vai ei, Lehtonen totesi.

Ymmärtämällä tekijöitä, jotka rajoittavat omatoimista tai tarkoituksenmukaista liikkumista, voi valita toimivimmat keinot.  Lehtonen muistutti, että esimerkiksi liukulakanoita ei kannata jättää vain kokonaan passiivisten potilaiden siirtämisen apuvälineeksi. Niillä voi tehokkaasti ehkäistä painehaavoja ja tukea omatoimista siirtymistä ja asennon vaihtoa myös muilla potilailla.

Kaikessa siirtymisessä aloitetaan liikkumisen luonnollisesta mallista. Liukumiseen ja pyörittämiseen siirrytään vasta, jos luonnollinen liike ei onnistu. Nostaminen tulee vasta viimeisenä.

– Jos siis omatoimista kykyä vielä on, ei kannata nostaa ylös tuolista vyönlenkeistä vetämällä, Lehtonen naurahti.

 

Sinua voisi kiinnostaa myös

Tunturiklinikalla Levillä lähihoitaja ja lääkäri ovat tiivis työpari

Koko lapsuus soi – musiikkipäiväkodissa musiikki auttaa rytmittämään päivää ja luo yhteisöllisyyttä

Ensimmäinen Queen Silvia -palkinnon voittanut lähihoitaja Karoliina Tiura: ”Taide tuo hoitotyöhön läheisyyttä”