Maaseudulla yksin asuvaa, muistiltaan heikentynyttä 87-vuotiasta isäänsä auttava nainen kertoi minulle saaneensa eräänä päivänä puhelun kaukojunan lippujen tarkastajalta. Isä oli noussut junaan ilman lippua ja rahaa. Hän oli kertonut menevänsä lähimpään kaupunkiin tapaamaan naisystäväänsä.
Tämä vanha mies oli löytänyt lehden palstalta ilmoituksen, jossa lähes saman ikäinen nainen etsi ystävää. Isä oli ryhtynyt kirjeenvaihtoon ja sittemmin myös keskustelemaan puhelimessa uuden ystävänsä kanssa. He olivat sopineet, että isä matkustaa tapaamaan ystävää.
Tytär lupasi maksaa isänsä matkan ja järjesti kyseisessä kaupungissa asuvan tuttavansa menemään isää vastaan junalle ja saattamaan hänet taksilla naisystävän luokse. Tytär matkusti hakemaan isän kotiin saman päivän aikana. Isän ja hänen naisystävänsä keskustelut jatkuivat tämän jälkeen puhelimitse isän kuolemaan saakka.
Kaikenikäiset kaipaavat ystäviä. Yksinasuvia iäkkäitä on paljon. Lyhytkin keskustelu toisen ihmisen kanssa vähentää yksinäisyyden tunteita. Tämän huomaan kävelyretkilläni Munkkiniemen luontopoluilla. Kun ryhdyn puhumaan samalla polulla kulkevan iäkkään kanssa, kuulen yksinasumisen tyhjyydestä ja puhekumppanin tarpeesta. Saan kiitokset siitä, että olen kuunnellut ja kertonut omista ajatuksistani.
Ystävyyteen kuuluu monenlainen tukeminen. Työikäisen tuttavani yksin asuva 85-vuotias ystävä ei vastannut puheluihin erään päivän aikana. Tuttavani meni hänen luokseen, mutta iäkäs ei tullut avaamaan ovea.
Hänet löydettiin lattialta kaatuneena, kun asuntoon mentiin huoltoyhtiön avaimilla. Hän valitti kipua lonkan seudussa, ja sairaalassa todettiin lonkkamurtuma. Hän kuntoutui leikkauksesta kävelykyiseksi ja asuu kodissaan soitellen tuttavalleni päivittäin.
Kaikenikäiset kaipaavat ystäviä.
Pitkät etäisyydet rajoittavat monien iäkkäiden kanssakäymistä omaisten kanssa, eikä kaikilla vanhoilla ihmisillä ole lapsia tai muita lähisukulaisia. Eläkeikäiset ovat kuitenkin solmineet vahvoja verkostoja ikätovereittensa kanssa. Yhteiset sairauksien ja vanhuuden kokemukset yhdistävät.
Keskusteluni ostoskeskusten ruokakauppojen penkeillä istuvien iäkkäiden kanssa ovat paljastaneet minulle vanhojen ihmisten keskinäisen ystävyyden ja avun laajuuden. Autoilevat kuljettavat naapureinaan asuvia huonokuntoisia ruokaostoksille ja hoitamaan muitakin asioita. Bussimatkoihin kykenevät iäkkäät käyvät ostamassa ruokatarvikkeita liikuntakyvyltään heikentyneille naapureilleen. Vierailut kerrostalonaapureiden luokse ovat yleisiä.
Lapset ovat ystäväpiirin helmiä. Heidän kohtaamisensa ilo on tulevaisuuden eli uusien sukupolvien ja elämän jatkumisen riemua, jota voi kuvata Kerttu Kastellin runon (1984) säkein: Aina he ilahtuvat pienistä vieraista… Lapsen käden lämpö jää oven ripaan. Yksinäisen vanhuksen pitkään iltaan syttyy ajatusten ystävällinen lamppu.
Kirjoittaja on yleislääketieteen ja geriatrian erikoislääkäri.
