Tarvitaanko vanhusten hoivaa?

Kivelä vanhusten hoiva

Onko säästöjä tavoiteltaessa unohdettu toimintakyvyttömät ja omaisettomat iäkkäät, pohtii Sirkka-Liisa Kivelä kolumnissaan. Kuva Joonas Väänänen.

Teksti Sirkka-Liisa Kivelä

Elokuussa tarkastetussa väitöskirjassaan Päivi Ahosola dokumentoi viime vuosikymmenten muutoksia vanhuspalveluissa analysoimalla kuntien vanhuspoliittisia asiakirjoja ja kehittämismateriaaleja. Tulokset osoittavat hoivan typistämisen ja pilkkomisen. Ostettavat palvelut ovat vallanneet perinteistä hoivaa, eikä asiakirjoissa juurikaan kirjoiteta hoivasta. Etenkin julkinen hoiva ja hoivan ammattilaiset on jätetty strategioiden ulkopuolelle. Hoivan keskeiset ulottuvuudet eli vuorovaikutus ja välittäminen on häivytetty ja typistetty ostettaviksi palveluiksi.

Strategioissa ja ohjelmissa kehitetään, tuetaan, järjestetään, lisätään, edistetään ja tarjotaan asioita. Aktiivinen vanheneminen kuuluu ydinsanastoon. Apua ja tukea tarjotaan toimintakykyisille ja toimijuudeltaan vahvoille iäkkäille. Perheenjäseniä pidetään hyödyllisinä resursseina, ja heidät pyritään saamaan avun antamiseen. Omaisettomat ovat lähinnä syrjäytymistä ehkäisevien toimenpiteiden kohteena. Ahosolan mukaan hyvinvointivaltion perusajatus on hukassa.

Mainos

Gerontologisen hoitotyön oppikirjoissa huolenpitoa ja hoivaa pidetään vanhusten hoitotyön keskeisenä perusarvona. Toisesta ihmisestä välittäminen ja huolehtiminen ovat hyviä ja tavoiteltavia. Muistisairailla, liikuntakyvyttömillä ja kuolevilla vanhoilla ihmisillä on oikeus huolenpitoon ja hoivaan, jotta heidän elämänsä olisi mahdollisimman hyvää. Huolenpidon sisäistänyt hoitaja on empaattinen, inhimillinen ja hyvätahtoinen. Hän välittää aidosti iäkkäistä hoidettavistaan, kuuntelee heitä, on herkkä heidän toiveilleen ja toimii heidän parhaakseen. Hoiva ei ole passiivista. Vanhusten osallisuuden ja toiminnallisuuden edistäminen kuuluu siihen muun hyvinvoinnin ylläpitämisen lisäksi.

Muistisairaita, liikuntakyvyttömiä ja kuolevia vanhuksia tulee aina olemaan keskuudessamme. Iäkkäät, jotka eivät pysty huolehtimaan ruoansaannistaan, peseytymisestään, pukeutumisestaan ja muista jokapäiväisen elämänsä tehtävistä eivät katoa aktiivisen vanhenemisen korostamisen avulla.

Strategiat ovat poliittisen tahdon mukaisia. Näyttää siltä, että säästöjä tavoiteltaessa on unohdettu toimintakyvyttömät ja omaisettomat iäkkäät. On ikään kuin toimittu ajatellen, että korostamalla iäkkäiden aktiivisuutta saadaan heidän toimintakykynsä säilymään kuolemaan saakka. Säästöjä hakien on myös korostettu kotona asumista ja suljettu huonokuntoisia, yksin asuvia ja omaisettomia vanhuksia koteihin näkymättömiin.

Vanhenemisen, raihnaisuuden ja kuoleman pelot saattavat osaltaan selittää strategioiden sisältöjä. Kun hoivaa tarvitsevat huonokuntoiset vanhat ihmiset ovat poissa ohjelmista, strategiat eivät herätä niiden laatijoiden ja päättäjien omia raihnaisuuden pelkoja.

Vuorovaikutuksen, välittämisen ja huolenpidon sekä hoivatyöntekijöiden unohtaminen strategioissa edistää palveluiden muuttumista mekaanisiksi toiminnoiksi. Omaiset ja läheiset eivät pysty huolehtimaan kaikesta vanhusten tarvitsemasta hoivasta. Ammatillisia hoivatyöntekijöitä ja heidän antamaansa hoivaa tarvitaan pilkotuissakin palveluissa.

Kirjoittaja on yleislääketieteen ja geriatrian erikoislääkäri.

Sinua voisi kiinnostaa myös

Avuttomien tai kärsivien ihmisten auttaminen on elämän tärkein tehtävä – Millaisia jälkiä tästä työstä jää?

Yllättävään kunnon heikkenemiseen ja kuolemaan on syytä valmistautua tarvittavin dokumentein

Rakenteet rajoittavat – Esteettömyys parantaa ikäihmisen itsenäistä suoriutumista