Tapasin muusikko Joel Hallikaisen vanhusten hoitoa käsittelevässä tilaisuudessa. Hän kertoi vierailleensa useissa hoivayksiköissä ja soittaneensa ja laulaneensa niissä. Joel iloitsi siitä ilosta, minkä vanhukset olivat kokeneet hänen soittonsa ja laulunsa kautta. ”Taiteilijoiden pitäisi esiintyä vanhusten hoivayksiköissä, palvelukeskuksissa ja kodeissa”, Joel sanoi ja jatkoi: ”Hoitajatkin pitivät esiintymisestäni ja kertoivat, että sitä tullaan muistelemaan useita kertoja kuukausien ajan.”
Aira Samulin ja Pirkko Lahti ovat lehdistössä tuoneet esille saman viestin. Heidän iloiset ja huumorin sävyttämät esiintymisensä palvelutaloissa ovat saanet vanhukset ja hoitajat nauramaan. Tämä on kannustanut Airaa ja Pirkkoa matkustamaan pitkiä matkoja ja esiintymään. Olen myös kuullut henkilöstä, joka on kulkenut kotihoitajien kanssa yksinasuvien, huonokuntoisten vanhusten luokse ja soittanut haitaria ja laulanut vanhuksille heidän kodeissaan. Näihin vierailuihin on pyydetty lupa kultakin vanhukselta.
Huonokuntoisten vanhusten viikoissa on erittäin vähän tapahtumia. Yksitoikkoiset, samalla tavalla toistuvat päivät rutiineineen väsyttävät heitä.
Yhden laulu- tai muun taiteellisen esityksen kuuleminen ja siitä iloitseminen kerran kuukaudessa tai tätä harvemmin voi tuntua naurettavan vähäiseltä ilon aiheelta. Vanhojen ihmisten elämässä tämä ei pidä paikkaansa. Huonokuntoisten vanhusten viikoissa on erittäin vähän tapahtumia. Yksitoikkoiset, samalla tavalla toistuvat päivät rutiineineen väsyttävät heitä. Pienet, iloa tuottavat poikkeamat saattavat jäädä mieleen jopa vuosiksi. Niitä voi muistella yhdessä tai yksin ja samalla kokea saman myönteisen tunteen, jonka tapahtuma nosti mieleen.
Ilon aiheet muuttuvat elämän haurastuessa. Yhä vähäisemmiltä tuntuvat tapahtumat tai onnistumiset tuottavat mielihyvää. Mieheni ja minä olemme iloisia siitä, että mieheni jaksaa rollaattorin avulla kävellä sisällä ja ulkona. Joskus samalla muistelemme mennyttä elämää, jolloin mieheni juoksi nuorten Suomen mestaruuksia. Nyt meille riittää hänen kävelynsä onnistuminen.
Vanhenemisen hidastumisen hyväksyminen ja uusien ilon aiheiden löytäminen ei ole helppoa. Juuri 70 vuotta täyttänyt, yksin asuva ystäväni joutui laajaan leikkaukseen ja kertoi tämän kautta ymmärtäneensä hivenen vanhuudesta. Kävelyn ja muun toiminnan heikkous leikkauksen jälkeen ja kunnon hidas palautuminen kolmen kuukauden kuntoutumisprosessin aikana olivat saaneet hänet pohtimaan elämää vanhana. Hän oli huomannut, kuinka tärkeitä lasten ja ystävien puhelinsoitot ja käynnit ovat. ”Olin iloinen jopa siitä, kun postiluukusta putosi lasku! Joku oli muistanut minua”, hän kertoi nauraen. Oman kunnon palautumisen edistyminen kuului suurimpiin hänen ilonsa aiheisiin kuntoutumisen aikana.
Minäkin tunsin säteilevää innostuneisuutta tavatessani Joel Hallikaisen. Hän oli lähes hurmoksessa hoivayksiköissä näkemästään ja kokemastaan. Vanhusten ilo oli siirtynyt myös hänen ilokseen. Mieleeni nousi vanha sanonta: Antaessaan saa. Vanhuksia hoitavien työntekijöiden ja omaishoitajien jaksaminen perustuu tähän viisauteen. Mutta – jaksaaksemme mekin tarvitsemme iloa tuottavia taiteilijoita ja muita vierailijoita työmme keskelle!
Kirjoittaja on yleislääketieteen ja geriatrian erikoislääkäri.
