Muistot ja tarinat kuuluvat vanhusten hoitoon – historian tunteminen auttaa ymmärtämään ikäihmistä

vanhustyö ikäihmisen historia

Historian tunteminen auttaa työntekijöitä ymmärtämään nykypäivän iäkkäitä, kirjoittaa Sirkka-Liisa Kivelä. Kuva: Mostphotos

Teksti Sirkka-Liisa Kivelä

Työssäni Posion terveyskeskuslääkärinä 70-luvulla kuulin eläkeikäisten miesten kertomuksia sotakokemuksista. Suomussalmen ja Raatteen tien taistelut, Sallan valtaaminen ja Rovaniemen polttaminen jäivät mieleeni muistelmissa toistuneina sanoina. Ne eivät kuitenkaan merkinneet minulle mitään. En pystynyt yhdistämään niitä maamme sotahistoriaan, koska en tuntenut toisen maailmansodan tapahtumia Suomessa. Lähihistorian käsitteleminen oli poliittisesti liian arka asia opetettavaksi oppikouluissa 50- ja 60-luvuilla. Toinen maailmansota ja jopa itsenäistymisen ajan taistelut eivät kuuluneet opetukseen.

Nykyisissä antiikki- ja muissa aikakauslehdissä esitellään vanhoja taloja, huonekaluja sekä lasi-, keramiikka- ja muita esineitä korostaen niiden tekijöiden ja aikaisempien omistajien nimiä ja merkitystä historian säilymisessä. Tarinat yhdistävät rakennukset ja tavarat maamme muuhun historiaan. Palaset kytkeytyvät toisiinsa.

Muistan posiolaisten potilaitteni kertomia paikkakuntien nimiä ja heidän kokemiaan sotatapahtumia, vaikka en tuntenutkaan maamme lähihistoriaa laajemmin. Vasta myöhemmin lukemani perusteella olen ymmärtänyt heidän osallistuneen talvi- ja jatkosodan sekä Lapin sodan keskeisiin taisteluihin. Heidän kokemuksensa ovat osaltaan kytkeneet minut sukupolvien ketjuun ja opettaneet minulle vanhempien ikäluokkien merkityksen historian ja kulttuurin siirtäjinä.

Mainos

Sanojen löytämisen vaikeudesta kärsivä 90-vuotias muistisairas ystäväni kertoi minulle venäläisten kävelytyylistä nostamalla hartiansa ylös, katsomalla lattiaan ja panemalla suunsa tiukasti kiinni. Hän pystyi sanomaan sanat ”venäläiset kävelivät”. Sitten löytyivät sanat ”Töölö” ja ”Torni”.

Oivalsin, että tämä Helsingissä sodan aikana ja sen jälkeen asunut mies ilmeisesti muisteli valvontakomission aikaisia tapahtumia. Toin hänelle sanan ”valvontakomissio”, ja hän nyökkäsi. Sitten kerroin oman tietämykseni perusteella valvontakomissiosta sekä hotelli Tornista ja sen lähiseudusta. Meille syntyi iloinen keskustelutuokio, vaikka puhuimme vaikeista sodan jälkeisistä tapahtumista. Tietoni lähimenneisyydestä auttoivat minua ymmärtämään hänen tarinaansa ja keskustelemaan hänen kanssaan.

Toista maailmansotaa edeltäneen vuosikymmenen sekä sodan aikaisen ja sen jälkeisten useiden vuosikymmenten historian tunteminen auttaa työntekijöitä ymmärtämään nykypäivän iäkkäitä. Ajan kuluessa ikääntyneiden muistot siirtyvät sodan jälkeisestä köyhyydestä ja rakentamisesta hippiliikkeeseen, vanhan valtaukseen, 60- ja 70-lukujen muuttoaaltoihin, 70-luvun öljykriisiin ja moniin muihin 40-luvun jälkeen yhteiskuntaa muuttaneisiin tapahtumiin.

Suomen ulkopuolella kasvaneiden iäkkäiden auttamisessa tarvitaan koko maailman lähihistorian tuntemista. Tässä mielessä vanhusten hoitajien työ ikään kuin globalisoituu.

Historiallisen perspektiivin liittäminen vanhusten hoitoon tuo kiinnostavan lisäpiirteen työhön. Se kuitenkin vaatii työntekijöiden perehtymistä aikaisempien ikäluokkien elämään. Oppivatko nuoret lähihistorian vanhempiensa, isovanhempiensa ja koulun kautta vai pitäisikö sitä käsitellä hoitajien täydennyskoulutuksessa?

Kirjoittaja on yleislääketieteen ja geriatrian erikoislääkäri.

Sinua voisi kiinnostaa myös

Iäkkäät tietävät, että elämää opitaan tekemällä valintoja, kokemalla ja vetämällä johtopäätöksiä

Vanha ihminen ei koe olevansa vain yksi – Iäkäs kulkee sukupolvet mukanaan

Surun tunteet ovat yksilöllisiä – vanhusten hoito on taitolaji, joka vaatii tunteiden monimuotoisuuden ymmärtämistä