Kasvu ja kehittyminen viehättävät

Sirkka-Liisa Kivelä

Kuva Joonas Väänänen.

Teksti Sirkka-Liisa Kivelä

Pienistä lapsista on tullut mieheni ja minun ihailun kohde vanhetessamme. Lasten nopeat liikkeet, luovat leikit ja kommentit ihmetyttävät meitä. Lapset saivat mieheni huomion syödessämme Emma-museon ravintolassa viime talvena. Hän nosti katseensa lasten temmellyksestä, katsoi minua ja sanoi: ”Olisipa meilläkin tuollainen!” Katsoin häntä silmiin ja vastasin: ”Ohoh!” Sitten me nauroimme.

Tuosta muistisairaan mieheni toiveesta tuli yhteisen ilomme aihe. Olen usein kertonut hänen toivoneen meille pientä lasta, ja olemme nauraneet. Lasten touhuilu ja jopa sen muistelu tuovat mielihyvää muistisairaallekin iäkkäälle.

Psyykkisen vanhenemisen tutkijoiden mukaan kasvun viehätys lisääntyy iän myötä. Fyysisen, psyykkisen ja kognitiivisen kasvun vaiheessa eli lapsina me itse kasvamme ja kehitymme. Kasvun ja oppimisen muutokset ovat itsestään selviä ja lähellä olevia tapahtumia. Nuori tai keski-ikäinen kokee kehittyvänsä opiskelun, työelämän taitojen lisääntymisen, urheilun ja liikunnan avulla. Kasvu ja kehittyminen ovat läsnä myös omien lasten kasvamisen kautta.

Mainos

Vääjäämätön fyysinen ja kognitiivinen hidastuminen vanhetessa ja sairaudet nostavat ikääntyvän mieleen kehittymisen rajat. Fyysistä kuntoaan ja kognitiivisia kykyjään voi parantaa harjoittelun avulla vain tiettyyn rajaan saakka. Nopea ja ketterä keho ja nopea oppiminen muuttuvat muistoiksi lapsuudesta, nuoruudesta ja keski-iästä. Viimeinen menetys eli kuolema lähestyy. Kasvunsa alku- tai keskivaiheilla olevien ihmisten seuraaminen ja seurustelu heidän kanssaan tuovat lohtua. Oma haurastuminen ja kuolema eivät ole ihmiskunnan loppu. Ihmisen suku jatkuu.

Vanhenemista ja kehittymistä pidetään toistensa vastakohtina. Onko näin? Psyykkinen vanheneminen on voimakasta kehittymistä, vaikka fyysistä olemusta tarkastellen ikääntyminen näyttää pelkästään haurastumiselta. Vanhenevan on ymmärrettävä mennyt, nykyinen ja tuleva elämänsä ja pohdittava mielessään monia kysymyksiä. Mikä elämäni merkitys on? Mitä virheitä olen tehnyt? Missä olen toiminut oikein? Missä olen ollut hyvä, missä huono? Tasapainoinen nykyisyys edellyttää harmoniaa aikaisempien vuosien tekojen, mutta myös tulevan kohtaamisen kanssa. Miten uskallan kohdata kuoleman? Mitä kuolema merkitsee? Nämä saattavat olla vaikeampia kysymyksiä kuin missään muussa elämän vaiheessa ratkaistavaksemme tulevat asiat. Kehittyminen tasapainoiseen vanhuuteen ja kuolemaan on näkymätön prosessi. Muut havaitsevat sen vain ikääntyvien ja iäkkäiden puheiden kautta tai silloin, kun se ei ole onnistunut ja vanhenevan mielenterveys horjuu.

Vanhenevat ja vanhat tarvitsevat kaikenikäisten seuraa pysyäkseen tasapainoisina. Myös minä huomaan tämän. Kokouk-
set nuorten ja keski-ikäisten tutkijoiden kanssa virkistävät mieltäni, ja tunnen nuortuvani. Vanhojen, lasten, nuorten ja keski-ikäisten kanssakäymisen pitäisi kuulua kaikkeen vanhustyöhön, jopa kotihoitoon.

Myös uusi kasvu luonnossa ilahduttaa. Pian meillä on mahdollisuus nauttia lehtien ja ruohon puhkeamisesta, kevään suuresta muutoksesta. On hienoa, että maassamme on neljä vuodenaikaa!

Kirjoittaja on yleislääketieteen ja geriatrian erikoislääkäri.

Sinua voisi kiinnostaa myös

Unien taikaa

Vanhojen laajat näköalat

Matka muistoihin