Auttajan vallan rajat – miten toimia niin, että autettavan elämä on mahdollisimman hyvää?

etiikka vanhustyössä

Vanhenemisen, sairauksien ja toimintakyvyn heikkenemisen sekä lähestyvän kuoleman aiheuttamien muutosten ymmärtäminen kuuluu hyvän vanhustenhoidon perusteisiin, kirjoittaa Sirkka-Liisa Kivelä. Kuva: Mostphotos

Teksti Sirkka-Liisa Kivelä

Taistelu koronavirusepidemian voittamiseksi on osoittanut lainsäätäjien vallan yhteiskunnan ja yksilöiden toimintoihin. On jopa rajoitettu ihmisoikeuksia, kuten liikkumisen vapautta. Rajoitukset ovat kovia vallan keinoja, vaikka ne ovat väliaikaisia ja niiden on arvioitu olevan perustuslain ja Euroopan ihmisoikeussopimusten sallimia.

Vallan käyttöä liittyy moniin ammatillisiin tehtäviin ja jopa ihmissuhteisiin. Eeva Kilpi kuvaa vanhustenhoidon työntekijöiden ja muiden vanhuksia auttavien valtaa vuonna 1987 julkaistussa runossaan: Vanhuus on sitä varten, että ymmärtäisi lapsuutensa, ymmärtäisi mitä on avuttomana pudota toisten käsiin, sellaisten joilla on valta sinun ylitsesi, valta päättää ja määrätä sinusta, valta antaa tai olla antamatta rakkautta, ehdollistaa kaikki.

Mainos

Toimintakykyä laajasti heikentäviä tauteja sairastavan mieheni terveenä ja toimintakykyisenä omaishoitajana olen toistuvasti pohtinut auttajan ja autettavan suhdetta ja auttajan valtaa. Osaanko toimia niin, että mieheni elämä on hyvää? Olenko asettanut itsemääräämisoikeuden rajat hänen hyödykseen? Teenkö liian paljon hänen puolestaan vai asetanko hänelle liikaa vaatimuksia ajatellen hänen olevan se sama vahva ihminen, jonka kanssa olen elänyt vuosikymmeniä? Annanko miehelleni riittävästi hellyyttä ja rakkautta? Ymmärränkö niitä mieheni tunteita ja kokemuksia, joita heikkeneminen ja haurastuminen tuovat mukanaan?

Nykypäivän hoidot perustuvat tutkimuksiin ja kriittisiin käytännön havaintoihin, joiden perusteella laaditut suositukset ovat hyvän hoidon perusta. Myös vanhustenhoidossa on siirrytty tutkittuihin tietoihin perustuviin hoitoihin. Se on myönteistä ja tarpeellista. Suosituksissa kuitenkin esitetään vain yleisen tason ohjeita. Niiden yksilökohtainen toteuttaminen jää työntekijöiden tehtäväksi. Ongelma on myös se, että vanhusten pitkäkestoisessa hoidossa on puutteellisesti tutkittuja alueita. Tietoja suositusten laadintaan ei ole riittävästi.

Vanhenemisen, sairauksien ja toimintakyvyn heikkenemisen sekä lähestyvän kuoleman aiheuttamien muutosten ymmärtäminen kuuluu hyvän vanhustenhoidon perusteisiin. Autettavan vaikeuksien, surujen ja ilon oivaltamisen pohjalta kohoava empatiakyky on vanhustyöntekijöiden tärkeä ominaisuus. Lisäksi pitäisi tietää piirteitä jokaisen hoidettavan elämästä ja arvoista. Suositusten mekaaninen soveltaminen ei takaa mahdollisimman hyvää elämänlaatua, toimintakykyä ja osallisuutta autettavalle vanhalle ihmiselle.

Eettiset ohjeet sitovat hoitoa koskevien tutkimusten suorittamista ja suositusten laadintaa. Hoidon eettinen ohjeisto määrittää vanhustyöntekijöiden käytännön toimintaa. Etiikka on kaiken vanhustenhoidon kehys ja kannattava voima. Sen noudattaminen takaa vanhojen ihmisten perusoikeuksien ja hyvän elämän toteutumisen. Eettiset suositukset ovat ikään kuin vanhustenhoidon perustuslain pykäliä, jotka rajaavat hoitajien ja auttajien vallankäyttöä poikkeustilanteissakin.

Kirjoittaja on yleislääketieteen ja geriatrian erikoislääkäri.

Sinua voisi kiinnostaa myös

Iäkkäät tietävät, että elämää opitaan tekemällä valintoja, kokemalla ja vetämällä johtopäätöksiä

Vanha ihminen ei koe olevansa vain yksi – Iäkäs kulkee sukupolvet mukanaan

Surun tunteet ovat yksilöllisiä – vanhusten hoito on taitolaji, joka vaatii tunteiden monimuotoisuuden ymmärtämistä