Oma työ ikäihmisten kuntoutus- ja arviointiyksikössä on opettanut itselle paljon ihmisen elämänkaaresta. Etenkin tietenkin sen loppupäästä. Kohtaan päivittäin ihmisiä, joiden elämä on tullut tienhaaraan. Jatketaanko loput vuodet elämästä laitoshoivassa vai vieläkö sinne rakkaaseen kotiin voisi palata?
Toki moni toivookin pääsevänsä ympärivuorokautisen hoivan piiriin, itsekseen elely ja hupenevat voimavarat pelottavat. Yksinäisyyskin vaivaa ja syö iloa viimeisistä vuosista pahemmin kuin vihoitteleva reuma tai sydämen vajaatoiminta.
Paljon puhutaan julkisuudessakin nykyisin muistista ja muistisairauksista. Ja hyvä, että puhutaan. Onhan kyseessä kuitenkin nippu vakavia aivoja rapauttavia sairauksia. Ei ole kyse mistään pienistä muistipulmista, vaan oikeasti lopullisista ja kuolemaa jouduttavista aivosairauksista.
Toinen, ehkä hieman yllättäväkin syy päätyä laitoshoivaan on huvenneet lihasvoimat. Etenkin heikot reisi-, pakara- ja lantion alueen lihakset. Ei siis ole ollenkaan liioiteltua sanoa, että ihmiselle pää ja perä ovat tärkeimmät valtit pitkälle ja turvalliselle elämälle kotona. Kun reisistä, peffasta ja lantion seudulta lihasvoima hiipuu, alkaa moni arjen asia olla vaikeaa. Ei pääse sängystä tai tuolista ylös ja jalka ei vain enää kertakaikkiaan nouse. Lantion kontrollin pettäessä kävely ei suju, kun lonkan seudun lihakset eivät enää vakautakaan asentoa. Kumoon mennään niin, että kolisee.
Voin kertoa, että on tosi surullista katsoa ihmisen mielipahaa, kun kotona ei enää voi asua siksi, ettei siellä mahdu kulkemaan pyörätuolilla ja rollankaan avulla ei pääse esimerkiksi vessaan. Olisi pakko pystyä kävelemään, mutta kun lihaksia ei enää saada tarpeeksi vahvistettua tai motivaatio joskus ikäviltä tuntuviin harjoitteisiin puuttuu.
Pohja lihaskunnolle tulisikin tehdä jo nuorempana. Sillä ei välttämättä ole mitään väliä, kuinka kapea vyötärö on tai löytyykö niistä reisistä selluliittia. Sillä on väliä, miten lihaksistomme voi. Saa olla pikkuisen ylimääräistä jenkkakahvaa, jos siellä sisäpuolella lihaksissa on ruutia ja kyykkyyn pääsee vaivatta. Toivoisinkin jokaisen hoitajan ottavan vanhuuden hallintaan jo nuorena. Ei tarvita edes hienoja, kalliita trikoita ja kolmen vuoden kausikorttia kuntosalille. Jokainen voi aloittaa vaikka omassa olohuoneessaan pidemmän kotona asumisen tavoittelun. Suuret lihasryhmät käyttöön, kyykkäämisen tekniikka haltuun ja pakarat soimaan sopivasta rasituksesta. Säännöllisesti.
Suomessa riittää mäkiä ja rappusia, joten ei kun ravaamaan niitä edes takaisin. Hissin sijasta valitut rappusetkin ovat askel kohti pidempää kotona asumista. Eikä muuten hoitajan työssäkään ole haittaa siitä, että jaloissa on voimaa. Kyykkyyn ja ylös kun moni meistä menee jopa kymmeniä kertoja päivässä. Nyt kun syksy on käynnissä ja moni palannut liikuntaharrastusten pariin, miten olisi muutama syväkyykky? Josko ajatukset suuntaisikin kesän jälkeisten, nautinnolla ansaittujen ilokilojen maanisen laihduttamisen sijasta siihen, että lihakset vahvistuvat ja reisissä on ruutia vielä vanhanakin. Tulokset saattavat yllättää ja kantaa vuosikymmenten päähän.
