Somessa ja lehdissä on paljonkin puitu viime kuukausina kotihoidon ongelmia ympäri Suomen. Ja hyvä niin, että on saatu meteliä aikaan. Liitto ja sen luottamusmiehet painivat todella isojen ongelmien kanssa, ja asiat ovat osin jo AVI:llekin asti edenneet. Mikään valtamerilaiva ei kuitenkaan sekunneissa käänny, ei myöskään tämä pahasti karikkoa kohti täydellä höyryllä seilaava loistoristeilijä nimeltään suomalainen kotihoito.
Vaikka liitossa ja luottamushenkilöiden toimesta painetaankin hartiavoimin hommia, on aika myös jokaisen hoitoalan ihmisen luoda edes pieni silmäys peiliin. Niin ikävältä kuin se tuntuukin sekä sanoa että kuulla. Peilistä katsoo varmasti vastaan aivan umpiväsynyt, työllä jo melkein näännytetty ja eettisesti solmussa oleva yksilö. Mutta toivoisin siellä silmien taustalla vielä häilyvän sen pienen liekin, jonka roihuun puhaltamalla saamme muutosta yhdessä aikaan.
Yhdessä, se on avainsana ihan kaikkialla hoitoalalla. Niin arkisessa työssämme kuin edunvalvonnassa meidän on toimittava yhdessä eikä erikseen. Se yksittäinen pääluottamusmies, liiton puheenjohtaja, ammattiosaston hallitusaktiivi tai liiton asiantuntija ei yksin sitä valtamerilaivaa käännä. Etenkään jos työntekijät ehkä osin tietämättään ja huomaamattaan huopaavat vastaan. Tarvitaan vakaa rintama, johon tarvitaan aivan jokainen meistä.
Paljon kuulee sanottavan, että jäin tekemään puuttuvan työntekijän vuoron ”kun ei mulla ollut vaihtoehtoa”. Tai kuinka työt aamulla vain jaettiin jäljellä olevien kesken, kun muutakaan ei voi. Aina on toinenkin mahdollisuus. Kukaan ei vain jää tekemään sitä ylimääräistä vuoroa. On työnantajan murhe järjestää siihen joku. Tiedän, että helpommin sanottu kuin tehty. Mikään ei ikinä kuitenkaan muutu, jos toistamme samaa kaavaa vuodesta toiseen. Kun kilttinä sisarhentovalkoisina venymme ja vanumme juuri niin kuin työnantaja olettaakin meidän venyvän. Jos emme koskaan nouse omaan pieneen, täysin lailliseen kapinaamme, on meidän työolojemme muuttaminen aina vain vaikeampaa. Mikäli jatkamme liiallista sopeutumistamme, ei työnantajalle saada luoduksi riittävää painetta muuttaa asioita.
Meillä jokaisella on myös velvollisuus tehdä kanteluita silloin, kun asiakkaalle myönnetyt palvelut eivät toteudu. Tai jos joku esimies on niin ajattelematon, että päästää suustaan esimerkiksi lauseen, ettei siellä asiakkaalla tarvitse olla suunniteltua aikaa, jos ei ehdi. Kyllä tarvitsee! Asiakkaat maksavat siitä ajasta. Jos he eivät saa sitä mistä maksavat, on itse asiassa kyseessä huijaaminen tai muuten petollinen toiminta. Eihän meistäkään kukaan maksa kahden viikon matkasta ja tyydy siihen, että matka kestääkin viikon.
Tiedän, että sohaisen ampiaispesää ja pahoitan mahdollisesti jonkun mielen, mutta haluan haastaa jokaisen ajattelemaan asiaa. Suostumalla esimerkiksi alittamaan sovitut käyntiajat olet itse mukana epärehellisessä ja väärässä toiminnassa. Puuttumatta jättäminen on asian hiljaista hyväksyntää. Jos itsellä ei ole rohkeutta tai pystymistä viedä asiaa eteenpäin omin päin, kysy neuvoa luottamusmieheltä tai liitosta. Mutta ole valmis itsekin laittamaan omalle hyväksikäytöllesi piste. Vapaa-aika on sinun omaa aikaasi. Aloita vaikka siitä, ettet suostu joustamaan vapaa-ajastasi. Et vain yksinkertaisesti vastaa puhelimeen vapaalla, jos töistä soitetaan. Ja et jää tekemään sitä tuplavuoroa, ellei siitä makseta asiallisesti korotettua korvausta aikana tai rahana. Ihan vihoviimeistä on ottaa ylityöt tunti tunnista pois. Yhdessä, yhtenä rintamana me se muutos rakennetaan! Lakkaa jo joustamasta!
