Surusta puhutaan julkisesti enemmän kuin koskaan, mutta sureva ihminen jää usein ilman tarvitsemaansa tukea

Suru vaikuttaa ihmisen toimintakykyyn ja terveyteen, mutta työssä käyvällä ihmisellä ei omaisen tai läheisen kuoltua automaattisesti ole oikeutta sairauslomaan eikä palkalliseen vapaaseen.

Julkisesta huomiosta ja mielenkiinnosta huolimatta sureva ihminen jää helposti tunteidensa kanssa yksin. Kuva: Pexel

Teksti Saija Kivimäki

Suomalaisten suhtautuminen kuolemaan ja suruun on muuttunut vuosikymmenien varrella. Nyt surusta puhuminen on sosiaalisesti hyväksytympää kuin aikaisemmin.

Moni traagisen menetyksen kohdannut jakaa mielellään kokemuksiaan julkisesti, sanoo surututkija Anna Liisa Aho Tampereen yliopistosta.

Mainos

– Surusta on viime vuosina kirjoitettu valtavat määrät omaelämäkertoja, runokirjoja ja blogeja. Verkko ja sosiaalinen media on täynnä keskusteluryhmiä, joista voi saada vertaistukea vuorokauden ympäri.

Suuri muutos on myös tapahtunut myös julkisuudessa. Tunnettujen henkilöiden kuolemaa surraan mediassa näkyvästi. Mediasurun voi saada aikaan myös tavan ihmiset, jos kuolema on ollut poikkeuksellinen tai kuolleita on poikkeuksellisen paljon.

Kuolema kiinnostaa niitäkin, joilla ei ole omakohtaista suhdetta kuolleeseen ihmiseen tai kokemusta suurista menetyksistä.

Surututkijan mukaan se on tapa käsitellä omia tunteitaan.

– Julkinen keskustelu realisoi sen, että me kaikki olemme kuolevaisia. Lapsen kuolema, huumekuolema tai puukotetuksi joutuminen voi kohdata kenet tahansa, Anna Liisa Aho sanoo.

Julkisesta huomiosta ja mielenkiinnosta huolimatta sureva ihminen jää helposti tunteidensa kanssa yksin. Kuolema on monelle ihmiselle kaukainen ja pelottavakin asia, eikä siitä puhuminen ole helppoa.

– Aikaisemmin kuolema oli lähempänä ihmisten arkea. Sota-aikaan se kosketti lähes jokaista taloa ja moni myös kuoli omassa kodissaan.

Nykyisin suuri osa ihmisistä kuolee laitoksessa ja kuolema itsessään on harvoin äkillinen ja yllättävä.

 

Jos suru pitkittyy, uusi diagnoosi helpottaa avun saamista

Traagisen kuolema kohdatessa ihminen on lähes poikkeuksetta työkyvytön jonkin aikaa, eikä läheisen kuolemasta välttämättä toivu koskaan ennalleen.

Se, kuinka nopeasti ja kuinka kokonaisvaltaisesti ihmisen toimintakyky palautuu, on yksilöllistä. Anna Liisa Aho arvioi, että jopa joka viidennellä voimakasta surua kokeneella tunne vaikeuttaa jokapäiväisestä elämästä selviämistä pitkän aikaa tapahtuneen jälkeen.

Vastaisuudessa näissä tilanteissa lääkäri voi myöntää sairauslomaa surusta. Uusi diagnoosi pitkittyneen surun häiriö on mukana kansainvälisessä tautiluokitusjärjestelmässä, jonka päivitetty versio ICD-11 otetaan Suomessa käyttöön lähivuosina.

Pitkittyneen surun häiriö on uusi diagnoosi,
joka otetaan käyttöön lähivuosina.

Virallinen tautiluokitus voi tutkijan mukaan tehdä suruun liittyvistä oireista hyväksytympiä, vaikka suru sillään ei ole sairaus vaan luonnollista reagointia menetykseen.

– Yksi diagnoosi ei pelasta kokonaisuutta, mutta se voi esimerkiksi helpottaa terapiaan pääsyä. Ilman sairausdiagnoosia traagisesti omaisensa menettäneillä on ollut hankaluuksia päästä terapiaan, Anna Liisa Aho sanoo.

Nykyisellään surevalle myönnettävien sairauslomien syy ja pituus vaihtelevat, mikä asettaa läheisensä menettäneet ihmiset eriarvoiseen asemaan.

Yleinen diagnoosi suruun on akuutti tai traumaperäinen stressireaktio. Sairausloman perusteena on käytetty myös masennusta, mistä saattaa myöhemmin seurata surevalle vaikeuksia.

– Masennusdiagnoosi pysyy menetyksen kokeneen ihmisen terveydenhuollon tiedoissa lopun ikää. Se voi vaikuttaa pitkällä aikavälillä siihen, miten ihmiseen terveydenhuollossa suhtaudutaan ja millaisia palveluita hän saa.

Esimerkiksi vakuutusyhtiöt ovat evänneet henkivakuutuksia, jos vakuutusta hakevan potilastiedoissa on maininta masennuksesta.

 

Saattohoitovapaa tasapuolistaisi surevien kohtelua

Suomessa kuolee vuosittain 50 000 ihmistä, joista alle 65-vuotiaita on noin 8 000. Suomalaisia kuolee enemmän kuin syntyy, ja kuoleva ihminen jättää usein jälkeensä joukon surevia ihmisiä. Heille läheiset ja vertaiset ovat tärkein tuki, mutta aina se ei riitä.

Suru vaikuttaa toimintakykyyn ja terveyteen, työssä käyvällä ihmisellä ei silti automaattisesti ole oikeutta sairauslomaan eikä palkalliseen vapaaseen läheisen kuoltua.

Työnantaja voi toki myöntää palkatonta vapaata, mutta monille se tarkoittaa suruun johtaneen menetyksen lisäksi taloudellisia huolia, varsinkin jos poissaolo pitkittyy.

Epäkohtaa korjaamaan surujärjestöt Suomessa ovat edistäneet kuolevan ihmisen omaisille myönnettävää saattohoitovapaata. Järjestöt ovat nostaneet esimerkiksi Ruotsin, jossa työntekijälle maksetaan 80 prosenttia tämän palkasta saattohoitovapaan aikana.

Ruotsissa kuolevan omaiselle
voidaan myöntää saattohoitovapaa.

Sadan päivän mittainen vapaa voidaan myöntää yhdelle ihmiselle tai se voidaan jakaa omaisten kesken.

– Silloin ei surevan ihmisen tarvitsisi käydä ruuhkaantuneessa päivystyksessä tai työterveyshuollossa osoittamassa, ettei ole työkykyinen, Anna Liisa Aho toteaa.

Mahdollisuutta taloudellisesti tuettuun saattohoitovapaaseen selvitetään parhaillaan sosiaali- ja terveysministeriön asettamassa työryhmässä.

Tekstissä on käytetty lähteenä Tuuli Lahden toimittamaa kirjaa Suru (Duodecim 2020).

Lue myös: Lapsi suree mutta eri tavoin kuin aikuinen
Voiko surun vaatimaa myötätuntoa opetella vai vaatiiko se henkilökohtaisen surun kokemuksen?

Sinua voisi kiinnostaa myös

Somevaikuttaja ja lastenhoitaja Jesse Heikkinen: ”En usko, että isyys on muuttanut minua dramaattisesti”

Pieksämäki satsaa sujuvaan kotiuttamiseen – Lähihoitaja Eila-Sinikka Niemeläinen liikuttaa kotihoidon asiakkaita

”Lähihoitajilta odotetaan liikaa säädyllisyyttä” – Vertaistukea hyödynnetään sosiaali- ja terveysalalla paljon, mutta lähihoitajan selviytymistä vaikeista elämäntilanteista ei aina osata arvostaa