”Lähihoitajilta odotetaan liikaa säädyllisyyttä” – Vertaistukea hyödynnetään sosiaali- ja terveysalalla paljon, mutta lähihoitajan selviytymistä vaikeista elämäntilanteista ei aina osata arvostaa

Turkulaiset lähihoitajat Jaana Aaltonen ja Sari Lähde ovat jalostaneet omat kokemuksensa työkaluiksi, joilla he auttavat lastensuojelun piirissä olevia vanhempia.

Lähihoitajat Sari Lähde ja Jaana Aaltonen haluavat tarjota vanhemmille vertaistukea, josta he aidosti hyötyvät. Kuva: Suvi Elo

Teksti Saija Kivimäki

Lastensuojelussa tehdään hyvää työtä, mutta puheenaiheeksi se nousee yleensä vain silloin, kun jotain on mennyt pahasti pieleen. Huonon maineen takia moni salaa lastensuojelun asiakkuutensa. Turhaan, sanoo lähihoitaja Jaana Aaltonen.

– Minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa lastensuojelusta. Se on palvelu siinä missä vaikka hammaslääkäri. Kukaan ei häpeä kertoa, että on menossa hammastarkastukseen, mutta monien mielestä on nolo sanoa, että minulla on tänään tapaaminen sossun kanssa.

Mainos

Jaanalla on omakohtaista kokemusta lastensuojelun asiakkuudesta vanhempana. Nyt hän tarjoaa vertaistukea muille vastaavassa tilanteessa oleville. Jaana Aaltonen on yksi turkulaisen perhekuntoutuskeskus Lausteen kouluttamista kokemuskumppaneista.

Kaksivuotisessa  Asiakkaasta kumppaniksi -hankkeessa kokemusasiantuntemusta tarjotaan vanhemmille, jotka ovat lastensuojelussa lastensa kanssa, sekä kunnille, järjestöille ja organisaatioille kehittämis- ja vaikuttamistyöhön.

Parhaimmillaan siitä hyötyy paitsi vanhempi myös sosiaalityöntekijä ja koko kuormittunut järjestelmä.

Kokemuksista työkaluiksi

Jaana ja hankkeen kehittämiskokemusasiantuntija, lähihoitaja Sari Lähde tutustuivat muutama vuosi sitten laitosmuotoisessa perhekuntoutuksessa, yhteisen leikkipihan hiekkalaatikon laidalla.

– Meitä oli 4–5 äitiä ja olimme jokainen vaikeissa tilanteissa, oli monenlaista haastetta. Se oli intensiivistä ja välillä todella raskasta ennen kuin pääsimme kiinni tasapainoiseen vanhemmuuteen, Sari kuvailee.

Kumpikaan ei halua yksityiskohtaisemmin avata perheidensä yksityisasioita.

– Se, mitä minä tai perheeni on kokenut, ei ole olennaisinta. Kokemuskumppanina en lähde sitä jakamaan vaan koetan löytää muuta tarttumapintaa, sanoo Jaana.

Muuten huomio saattaisi liikaa kohdistua koviin elämänkokemuksiin ja aiheuttaa kuulijoissa vääränlaisia reaktioita.

– Sellainen kokemusasiantuntijuus tuntuu ehkä vähän kertakäyttöiseltä, että käydään kertomassa oma rankka rappiokokemus, eikä pysähdytä yhdessä miettimään, mitä kokemuksista voitaisiin oppia. Omakohtaiset kokemukset lastensuojelusta vanhempana ovat meille itsellemme tärkein työkalu, siitä lähdetään liikkeelle, Sari sanoo.

Kahden tulen välissä

Kokemusasiantuntijuus voi olla tarpeen, kun vanhempi kokee epäluottamusta järjestelmää kohtaan tai ei tunne tulevansa kuulluksi. Vanhemman ja sosiaalityöntekijän kohtaamiset ovat usein hyvin jännitteisiä, ja kokemusasiantuntija toimii tilanteessa ikään kuin tulkkina kahden osapuolen välillä.

– Kun paikalla on sosiaalityöntekijä ammattilaisen roolissa ja vanhempi, joka mahdollisesti on hädässä, tunteet lyövät helposti kipinää. Tilanteessa on niin monta raskauttavaa tekijää, ettei yhteistä kieltä ole helppo löytää. Se ei tarkoita, etteikö sosiaalityöntekijä haluaisi, että vanhempi tulisi kuulluksi, Sari Lähde kertoo.

Vertaistukisuhde kokemuskumppanin kanssa alkaa usein lastensuojelun asiakasvanhemman omasta aloitteesta. Sosiaalityöntekijä voi ehdottaa kumppanuutta vanhemmalle, jonka uskoo hyötyvän palvelusta.

Koulutuksessa käydään läpi esimerkiksi lastensuojelulakia, mutta tärkeämpää on, että kokemuskumppani osaa selittää tilanteet vanhemmalle ymmärrettävästi. Selvennettävänä on paljon monimutkaisia asioita, alkaen siitä, mikä on asiakassuunnitelma tai mitä tarkoittaa palvelutarpeen arviointi.

Kokemuskumppani voi auttaa vanhempaa valmistautumaan kohtaamiseen etukäteen ja olla tukena tapaamisissa.

– Kokemuskumppani ei osaa kaikkia lakipykäliä tai ammattisanastoa, eikä se ole tarkoituskaan, mutta hän osaa tukea, auttaa selvittämään tai käy läpi yhdessä vanhemman kanssa, mitä asiakastapaamisessa tapahtuu. Omasta kokemuksesta tiedän, että vanhempi voi olla ihan pihalla, ei tiedä mitä kysyä tai mihin odottaa vastauksia, Jaana sanoo.

Tavoitteena on, että kokemuskumppani pysyy asiakkaan rinnalla myös silloin, kun muut palvelut ja työntekijät ympärillä vaihtuvat. He voivat kiinnostuksensa mukaan työskennellä myös lastensuojelun kehittämis- ja vaikuttamistehtävissä. Hanke tekee yhteistyötä kuntien kanssa, ja kokemuskumppanuudesta toivotaan pysyvää toimintaa lastensuojeluun.

Hoitaja ei ole robotti

Henkilökohtaisten kokemusten jakaminen vertaisten kesken on ollut sosiaali- ja terveysalan järjestöjen toiminnan ydintä aina. Vaikeita elämäntilanteita kohdanneiden ihmisten kokemuksia hyödynnetään laajasti. Moni taho myös valmentaa tai kouluttaa kokemusasiantuntijoita erilaisiin tehtäviin.

Sari ja Jaana sanovat, että heidän kokemuksensa ja niistä selviytyminen ovat vahvuuksia sosiaali- ja terveydenhuoltoalan työssä.

Elettyä elämää
ei aina osata nähdä lähihoitajalle eduksi.

– Mikä on kovempi yhdistelmä kuin tieto ja kokemus. Ammattilaisella on vankka tieto ja sen kautta tuleva osaaminen, ja vielä taito peilata asiakkaan tilannetta siihen, mitä on itse kokenut, Sari sanoo.

Hän ymmärtää kuitenkin, ettei elettyä elämää aina osata nähdä lähihoitajalle eduksi.

– Toivoisin alalle vähän enemmän armollisuutta. Lähihoitajilta odotetaan yhä edelleen liikaa säädyllisyyttä, sitä, että ollaan sisar hento valkoisia. Tavoitellaan täydellisyyttä ja odotetaan, että ihmiset vain venyvät ja jaksavat työssään.

Sari kertoo kokeneensa työurallaan eettistä kuormitusta.

– Lähihoitajan koulutus opettaa kohtaamaan ihmisiä. Ammattietiikkaan kuuluu asiakkaan kunnioitus, asiakas on arvokas ja me olemme vain välineitä asiakkaalle. Jos sille ei anneta aikaa, asiakaskohtaamisista katoaa inhimillisyys, meistä tulee kuin robotteja.

Samanlaista eetosta Sari kertoo havainneensa sosiaalihuollossa. Molemmissa asiakkaiden ja heidän läheistensä paha olo purkautuu helposti työntekijään, jota sitoo lait ja vaitiolovelvollisuus.

– Yksittäinen työntekijä saa haukut, ettei hänellä ole aikaa nähdä, kuulla ja kohdata asiakkaitaan.

Jaana toimii tällä hetkellä lastensuojelun kokemuskumppanina palkkioperustaisesti.

– Koen olevani auttaja. Se on mun juttuni, ja haluaisin siitä leipätyön.

Lastensuojelussa kokemusasiantuntijuutta voisi Sari Lähteen mukaan hyödyntää enemmänkin. Lapsille ja nuorille vertaistukea on jonkin verran tarjolla, mutta Asiakkaasta kumppaniksi -hankkeen kohderyhmänä ovat vanhemmat. Tavoitteena on, että vanhempia tukemalla apua saa koko perhe.

– Asiakkaan osallisuuden vahvistamisesta puhutaan paljon, mutta käytännössä se toteutuu huonosti. Meidän tavoitteemme on, että vanhemmat tulevat kuulluiksi ja kohdatuiksi ja lähtevät sitä kautta ajamaan omia asioitaan.

Sinua voisi kiinnostaa myös

Kun korona keskeytti päivätoiminnan, Riihimäellä pakattiin termoskannut autoon ja vietiin kahvit lähipuistoihin asiakkaiden luo

Vanajan vankilan johtaja Kaisa Tammi-Moilanen: ”Vankilaan päätyvä nainen ei ole mikään hirviö”

”Kyydistä kuului piipaa-ääntä” – pyöräretket tuovat vaihtelua päiväkodin arkeen